Tilastokeskuksen julkaiseman Teollisuuden toimialakatsauksen mukaan teollisuustuotannon laskuvauhti jyrkkeni Suomessa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Tammi-maaliskuussa teollisuustuotanto laski 23 prosenttia, kun loka-joulukuussa tuotanto väheni vajaat 10 prosenttia vuoden takaisesta.
Tuotanto supistui alkuvuonna kaikilla päätoimialoilla. Metsäteollisuuden tuotanto on ollut laskussa jo pitkään, mutta viime vuoden lopulla myös muut teollisuuden päätoimialat kääntyivät laskuun. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä metsäteollisuudessa tuotanto väheni runsaat 30 prosenttia. Metalliteollisuudessa sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa laskuvauhti kiihtyi 26 prosenttiin.
Teollisuustuotannon jyrkkä alamäki jatkui niin EU-maissa kuin USA:ssakin. EU-maiden tuotanto laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vajaat 17 prosenttia, kun viime vuoden viimeisellä neljänneksellä lasku oli vajaat 10 prosenttia. Tuotanto supistui kaikissa EU-maissa. Eniten tuotanto laski Latviassa, Luxemburgissa, Virossa ja Slovakiassa. USA:ssa teollisuustuotanto väheni viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vajaat 7 prosenttia, mutta tämän vuoden alussa jo runsaat 11 prosenttia.
Teollisuustuotannon kehityksen kansainvälinen vertailu (kausitasoitetut luvut)

Edellä kerrotut tiedot ovat otteita uusimmasta teollisuuden toimialakatsauksesta. Toimialakatsauksen Fokus-osassa tarkastellaan suhdannetilastojen aikasarjojen tarkentumista ja kausitasoitusta, esimerkkinä on käytetty teollisuustuotannon volyymi-indeksiä. Katsaukset on julkaistu teollisuuden lisäksi rakentamisen ja palvelualojen toimialoilta, ja ne ovat kokonaisuudessaan nähtävissä Tilastokeskuksen Internet-sivuilla (www.tilastokeskus.fi/toimialakatsaukset).
Katsaukset on kehitetty helpottamaan suhdannetilastojen tarkastelua ja käyttöä. Niissä analysoidaan päätoimialojen kehitystä muun muassa liikevaihdon, tuotannon, työllisyyden, investointien ja suhdanneodotusten kautta. Lisäksi kunkin katsauksen Fokus-osio käsittelee tarkemmin ajankohtaista ilmiötä tai kiinnostavia alatoimialoja.
Katsaukset ilmestyvät säännöllisin väliajoin neljä kertaa vuodessa. Toimialakatsaukset ovat maksuttomia ja vapaasti käytettävissä lähde mainiten.
Toimialakatsaukset ja lisätietoja:
Teollisuuden toimialakatsaus, Kari Rautio (09) 1734 2479
Rakentamisen toimialakatsaus, Pekka Mäkelä (09) 1734 2551
Palvelujen toimialakatsaus, Ulla Virtanen (09) 1734 2639
Sähköposti: palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Päivitetty 26.6.2009
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |