Uutisia 9.12.2014

Tilastokeskus käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön vähentämistarpeesta

Tilastokeskus käynnistää yhteistoimintaneuvottelut valmisteilla olevista säästötoimenpiteistä ja niihin liittyvästä työvoiman vähentämistarpeesta. Toimenpiteiden perusteena on Tilastokeskuksen toiminnan rahoituksen kiristyminen noin 4 miljoonalla eurolla vuodesta 2014. Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena on koko henkilöstö.

Vähentämistarve on enimmillään 70 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi 17 henkilöä siirtyy 1.1.2015 Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin palvelukseen.

Neuvottelut käynnistyvät 18.12.2014. Mahdolliset henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa vuoden 2015 aikana.

Taustalla tiukka taloustilanne

Valmisteilla olevien toimenpiteiden perusteena on Tilastokeskuksen toiminnan rahoituksen kiristyminen noin 4 miljoonalla eurolla vuodesta 2014. Tulevina vuosina rahoitus nykytiedon valossa pienenee edelleen. Kyse on Tilastokeskuksen perustoimintaan kohdistuvasta säästötarpeesta.

Tilastokeskuksen huhtikuussa 2014 asettama työryhmä laati Tilastokeskuksen ja valtiovarainministeriön tulostavoiteasiakirjassa mainitun relevanssiselvityksen. Selvitysten tavoitteena oli Tilastokeskuksen talouden sopeuttaminen käytettävissä olevaan rahoitukseen ja toiminnan sopeuttaminen taloustilanteeseen.

Selvityksen perusteella ainoastaan henkilöstömenoja leikkaamalla voidaan saavuttaa riittävän nopeasti riittävät menosäästöt. Seurauksena henkilöstömenoihin käytettävissä olevien määrärahojen supistumisesta viraston taloudelliset mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettavaksi ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi.

Tilastotuotannon ja muun toiminnan supistamista käsitelty syksyn aikana

Relevanssiselvitykseen liittyen lokakuun 2014 aikana käyttäjiä kuultiin tilastotuotannon supistamissuunnitelmista. Palautteen perusteella Tilastokeskus päätti olla lakkauttamatta useita lakkautuslistalla olleita tilastoja. Listalle jääneiden tilastojen osalta päätöksiä lakkautuksista tai muutoksista on tehty ja osin työ on kesken.

Myös muiden toimintojen osalta on tehty sopeutustoimenpiteitä mm. supistamalla tuote- ja palveluvalikoimaa sekä uudistamalla prosesseja ja toimintatapoja.

Lisätietoja:
Pääjohtaja Marjo Bruun, p. 029 551 3389, s-posti etunimi.sukunimi@stat.fi

Aiemmat tiedotteet