Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Airi Pajunen, Artikkeli julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa I/2005.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Kaikkien väestöryhmien reaalitulot ovat kasvaneet viimeisten 40 vuoden aikana. Tuloerot supistuivat merkittävästi 1960-luvulta 1980-luvun puoliväliin saakka. Tasaisemman kauden jälkeen ne alkoivat taas kasvaa vuonna 1995. Kasvu taittui vuosituhannen alussa, mutta vuonna 2003 tuloerohaitari näytti taas venyneen.

Aineellinen hyvinvointi on kasvanut Suomessa nopeasti viimeisten 40 vuoden aikana. Vuosien 1966-2003 jaksoon sisältyy kolme talouden nousukautta: ensimmäinen 1970-luvun alkupuolelle, toinen 1980-luvun ja kolmas 1990-luvun lopulle. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohti ovat kasvaneet reaalisesti kaksinkertaisiksi vuodesta 1966 vuoteen 1990 ja kaksi ja puolikertaisiksi vuoteen 2003 mennessä. Tarkasteltavaan ajanjaksoon mahtuu suuria talouteen, yhteiskuntaan ja väestörakenteeseen liittyviä muutoksia. Kotitalouksien määrä on kasvanut 1,4 miljoonasta 2,4 miljoonaan, ja niiden tilastollinen keskikoko on pienentynyt 3,3 henkilöstä 2,1 henkilöön. Elinkeinorakenteen muutos on ollut nopea: maanviljelijäperheiden pojista ja tyttäristä on tullut toimihenkilöitä ja työläisiä. Naisten palkkatyöhön osallistuminen on yleistynyt. Ammatissa toimimattomien kotitalouksien osuus on kasvanut, kun sekä elinikä että opiskeluajat ovat pidentyneet. Elintaso on noussut. Hyvinvointivaltio on laajentunut voimakkaasti aina 1980-luvulle saakka ja on joutunut murrosvaiheeseen 1990-luvulla.

Tuloerohaitari on supistunut, venynyt...

Miten kotitalouksien tulo- ja toimeentuloerot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä? Milloin erot ovat kaventuneet ja milloin kasvaneet? Miten taloudessa, politiikassa ja väestörakenteessa tapahtuneet muutokset näkyvät kotitalouksien tulonjaossa?

Tulonjaon kehityksestä on saatavissa vertailukelpoista tietoa vuosien 1966, 1971, 1976 ja 1981 kulutustutkimuksista ja vuosien 1987-2003 tulonjakotutkimuksista. Kotitalouksien tulot muodostuvat tuotannontekijätuloista sekä saaduista ja maksetuista tulonsiirroista. Tuotannontekijätuloihin kuuluvat palkka-, yrittäjä ja pääomatulot. Kun niihin lisätään kotitalouden saamat tulonsiirrot, saadaan niin sanotut bruttotulot. Kun bruttotuloista vähennetään maksetut tulonsiirrot (mm. verot), päästään tulonjaossa eniten käytettyyn tulokäsitteeseen eli käytettävissä oleviin tuloihin. Tulojen jakaantumista tulonsaajien kesken kuvataan usein niin sanotulla Gini-kertoimella. Gini-kerroin on yleisesti käytetty tulojen epätasaisuutta kuvaava indikaattori, joka saa sitä suuremman arvon, mitä epätasaisemmin tulot ovat jakautuneet. Jos Gini-kerroin on nolla, kaikkien tulonsaajien tulot ovat yhtä suuret. Jos Gini-kerroin on sata, suurituloisimmat tulonsaajat saavat kaikki tulot. Kansainvälisissä tutkimuksissa tuloeroja pidetään suurina, kun Gini-kerroin on yli 30 prosenttia, ja pieninä, kun kerroin on alle 25 prosenttia (Talousneuvosto 2001). Kuvio 1 esittää Gini-kertoimet kolmelle eri tulokäsitteelle: käytettävissä oleville tuloille, bruttotuloille ja tuotannontekijätuloille.

Tuloeroissa on havaittavissa neljästä viiteen selvästi toisistaan poikkeavaa jaksoa (kuvio 1). Ensimmäinen jakso, jolloin tuloerot supistuivat voimakkaasti, sijoittuu 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun keskivaiheille. Toisella jaksolla, joka ulottuu aina 1990-luvun lamaan, tuloerot pysyivät lähes ennallaan. Kolmas jakso sisältää 1990-luvun alun lamavuodet, jolloin talouksien reaalitulot alenivat selvästi. Kotitalouksien välinen taloudellinen epätasa- arvoisuus pysyi kuitenkin lähes ennallaan, koska myös keski- ja hyvätuloisten kotitalouksien käytettävissä olevat tulot alenivat. Sen sijaan tuotannontekijätulot jakautuivat selvästi aikaisempaa epätasaisemmin työttömyyden nopean ja voimakkaan kasvun vuoksi. Tämä näkyy tuotannontekijätulojen Gini-kertoimen kääntymisenä selvään kasvuun. Neljäs jakso on 1990-luvun syvimmän laman jälkeisenä aikana, jolloin tuloerot kääntyivät ensimmäistä kertaa nopeaan kasvuun. Keskeinen syy tähän oli suurituloisimpien tulonsaajien omaisuustulojen nopea kasvu. Viimeisen, viidennen jakson voi katsoa alkaneen vuonna 2001, kun tuloerojen kasvu taittui ja tasoittui. Kuviosta 1 nähdään, että käytettävissä olevien tulojen eriarvoisuus oli Suomessa vuoden 2003 ennakkotietojen mukaan likipitäen samalla tasolla (25,8 %) kuin 1970-luvun alussa. Kansainvälisesti katsottuna Suomi on kuitenkin edelleen Euroopan ja koko maailman mittakaavassa tasaisen tulonjaon maa. Gini-kertoimesta muodostuu tarkastelujaksolla U-kirjainta muistuttava kuvio, joka on havaittavissa useassa muussakin teollisuusmaassa (Smeeding 2000).

Kuviossa 1 on esitetty myös pienituloisimman kymmenyksen keskitulojen suhde rikkaimpaan tulokymmenykseen nähden. Vertailu antaa eroista hyvin samanlaisen kuvan kuin Gini-kerroin. Suurija pienituloisten välinen ero supistui selvästi 1960-luvulta lähtien aina 1980-luvun puoliväliin saakka. 1990-luvun jälkeen ero kasvoi. Kun köyhimpään tuloluokkaan kuuluvien kotitalouksien kulutusyksikköä kohti lasketut tulot olivat 17 prosenttia ylimmän tuloluokan vastaavista tuloista vuonna 1966, niiden osuus oli yli 30 prosenttia lamavuonna 1993 ja lähes 25 prosenttia vuonna 2003.

Kuvio 1. Tuloerojen muutokset mitattuna Gini-kertoimilla vuosina 1966-2003*.


* = ennakkotieto
1 desiili / 10 desiili =alimman ja ylimmän kymmenyksen mediaanitulojen suhde

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*

Sivun alkuun

Tulonsiirtojen tasaava vaikutus on vaihdellut

Yhteiskunta pyrkii tulonsiirtojen avulla tasaamaan markkinoilla syntynyttä epätasaista tulonjakoa. Saatujen tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus on muuttunut merkittävästi 1960-luvulta nykypäivään (kuvio 2). Niiden merkitys kasvoi voimakkaasti 1960-luvulta aina 1980-luvun puoliväliin hyvinvointivaltion synnyn ja laajentumisen myötä. Tämän jälkeen tulonsiirtojen vaikutus tasaantui. Tulonsiirtojen merkitys oli erityisen tärkeä 1990-luvun laman aikana. Tuolloin työttömyyteen liittyvien tulonsiirtojen määrä kasvoi. Huippuvuosi saavutettiin vuonna 1994, jonka jälkeen saatujen tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus on ollut samaa tasoa kuin ennen lamaa vuonna 1990. Sen sijaan maksettujen tulonsiirtojen eli lähinnä välittömien verojen tasoittava vaikutus heikentyi jo vuodesta 1990 lähtien. Yhtenä keskeisinä syynä tähän on ollut tuloverotuksen veroasteen alentuminen (Mustonen 2004), josta suurituloisimmat ovat hyötyneet muita enemmän. Kaiken kaikkiaan tulonsiirrot tasaavat nykyisin tuloeroja yhtä paljon kuin 1980-luvun alkupuolella.

Kuvio 2. Saatujen ja maksettujen tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus 1966-2003*.

Tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus lasketaan Gini-kertoimien suhteellisena

muutoksena siirryttäessä tuotannontekijätuloista bruttotuloihin (saadut tulonsiirrot)

ja edelleen käytettävissä oleviin tuloihin (maksetut tulonsiirrot).

* = ennakkotieto

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*

Sivun alkuun

Palkansaajien tulot ovat kasvaneet vakaasti

Sosioekonomisten ryhmien välistä tulokehitystä on havainnollistettu kuviossa 3 laskemalla talouden käytettävissä olevat mediaanitulot kulutusyksikköä kohti.

Ylemmät toimihenkilöperheet eroavat tulotasoltaan selvästi muista sosioekonomisista ryhmistä (kuvio 3). Heidän suhteellinen asemansa heikkeni selvästi 1970-luvulla, mutta säilyi tämän jälkeen samana ja parantui jälleen 1990-luvun puolivälin jälkeen, kun omaisuustulot kasvoivat. Reaalitulojen suhteellinen kehitys on ollut kutakuinkin samalla tasolla kuin kaikilla talouksilla keskimäärin. Alempien toimihenkilöiden tulokehitys on ollut hyvin samantapainen kuin ylemmillä toimihenkilöillä, vaikka tulotaso on ollut heitä matalampi. Alempien toimihenkilöiden käytettävissä olevat tulot kaksinkertaistuivat vuodesta 1966 vuoteen 2003. Luokitusmuutoksien vuoksi alempien ja ylempien toimihenkilöiden määrittelyt eivät ole kuitenkaan täysin vertailukelpoisia eri ajanjaksoina.

Myös työntekijätalouksien tulotaso on ollut hyvin lähellä koko väestön keskimääräistä tulotasoa. Palkansaajatalouksien bruttotuloista suurin osa, noin 80 prosenttia, muodostui palkkatuloista. Niiden osuudessa on tapahtunut vain lievää laskua 1960-luvun puolivälistä 2000-luvulle. Ylemmillä toimihenkilöillä omaisuustulojen merkitys on suurempi kuin muilla palkansaajilla.

Palkansaajatalouksissa asui 2,7 miljoonaa henkeä (59 %) vuonna 1966 ja 3,1 miljoonaa henkeä (61 %) vuonna 2002.

Sivun alkuun

Maanviljelijöiden reaalitulot parantuneet

Maanviljelijätalouksien tulotaso parani selvästi 1960- ja 1970-luvuilla. Suotuisa tulokehitys jatkui 1980-luvulla ja erityisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen: käytettävissä olevat reaalitulot peräti nelinkertaistuivat tarkastelujaksolla. Vielä 1960- ja 1970-luvuilla maanviljelijätalouksien suhteellinen asema oli selvästi huonompi kuin kotitalouksien keskimäärin. Vuoden 2003 ennakkotietojen mu- kaan heidän toimeentulonsa ylitti väestön keskimääräisen tason (12 %). Tulokehitys on ollut seurausta ennen kaikkea pienten tilojen määrän voimakkaasta vähenemisestä. Maanviljelijätalouksissa asui 1,2 miljoonaa henkilöä (26 %) vuonna 1966, kun heitä oli vuonna 2002 enää alle 200 000 (4 %). Rakennemuutoksen ohella maanviljelijätalouksien tulokehitykseen ovat vaikuttaneet myös muiden kuin varsinaisten maataloustulojen lisääntyminen. Vuonna 2002 alle puolet maatalousyrittäjien tuloista tuli maa- ja metsätaloustuloista. Muun yrittäjätulon osuus oli kymmenen prosenttia sekä palkka- ja omaisuustulojen että saatujen tulonsiirtojen osuus oli noin 15 prosenttia kunkin (Tilastokeskus 2004).

Sivun alkuun

Yrittäjien tulot kasvaneet viime vuosina paremmin kuin muiden

Yrittäjien (pl. maanviljelijät) talouksissa asui noin 400 000 henkeä vuonna 2003. Yrittäjät ovat sangen heterogeeninen ryhmä ja heidän tulokehityksensä on vaihdellut paljon. Osasyynä tähän on ollut yrittäjien tulojen suhdanneherkkyys. Yrittäjien sosioekonominen asema vaihtuu muita ryhmiä useammin: he saattavat esimerkiksi siirtyä palkansaajiksi suhdanteista riippuen. Tällöin poikkileikkausaineistoilla on vaikea saada todenmukaista kuvaa yrittäjien tulokehityksestä. Se näyttää kuitenkin seuranneen tasoltaan ja muutoksiltaan pitkälti työntekijöiden ja alempien työntekijöiden tulokehitystä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla. Laman jälkeen yrittäjien tulokehitys on ollut selvästi parempaa kuin talouksissa keskimäärin. Vuoden 2003 ennakkotietojen mukaan heidän tulotasonsa oli 28 prosenttia keskimääräistä korkeampi.

Sivun alkuun

Eläkeläisten toimeentulo 83 prosenttia keskimääräisestä vuonna 2003

Eläkeläisten suhteellinen asema oli väestön keskitasoa heikompi 1960-luvulla. Tilanne kuitenkin parani erityisesti 1970- ja 1980-luvulla, jolloin erilaiset eläkepoliittiset ratkaisut kasvattivat eläkeläisten tuloja. Suotuisa kehitys hidastui kuitenkin 1990-luvulla. Eläkeläistalouksien toimeentulo oli vuoden 2003 ennakkotietojen mukaan noin 83 prosenttia keskimääräisestä tasosta. Tulosten tulkinnassa on muistettava, että kyseessä ovat poikkileikkausaineistot. Tällöin eläkeläistalouksien tulotaso voi nousta, vaikka eläkkeellä jo aiemmin olleiden tulotaso olisi pysynyt muuttumattomana. Eläkeläistentalouksien lukumäärä on kasvanut nopeasti (670 000 henkeä vuonna 1971 ja 1,1 milj. vuonna 2002). Uudet eläkeläiset ovat työeläkejärjestelmän kehittymisen vuoksi aikaisempia eläkeläisiä paremmin toimeentulevia. Tilastojen valossa näkyvä hyvä tulokehitys ei siis ole välttämättä näkynyt yksittäisen eläkeläisten kukkarossa. Eläkeläiset ovat erityisen heterogeeninen ryhmä, jossa tulojen vaihtelut ovat suuria.

Työttömien ja opiskelijoiden tulot ovat kasvaneet hitaimmin. Heidän toimeentulonsa on ollut keskimäärin vain 50-60 prosenttia koko väestön toimeentulotasosta. Lamavuosina se kuitenkin oli parhaimmillaan lähes 70 prosenttia keskimääräisestä. Näiden ammatissa toimimattomien talouksien määrä kasvoi vuodesta 1966, jolloin se oli 200 000 henkeä (4 %), vuoteen 2002 mennessä 420 000 henkeen (8 %).

Kuvio 3. Kotitalouksien käytettävissä olevat mediaanitulot kulutusyksikköä kohti sosioekonomisen aseman mukaan vuosina 1966-2003*, vuoden 2003 rahassa.

* = ennakkotieto

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*

Sivun alkuun

Kauas rikkaat karkaavat

Varsinaisella kasvun ja rakennemuutoksen kaudella 1960- ja 1970-luvuilla tulojen reaalikasvu oli nopeinta alimmissa tuloryhmissä (kuvio 4). Kasvu oli 1970-luvun puolivälin jälkeen huomattavasti tasaisempaa tuloryhmien kesken aina 1990-luvun lamavuosiin saakka. Laman aikana suomalaisten reaalitulot alenivat selvästi. Pahimmillaan tilanne oli vuonna 1994. Eniten näyttivät kärsineen keskituloiset. Sen sijaan pieni- ja suurituloisimpien menetykset eivät olleet yhtä suuria (ks. Ruotsalainen 2000). Vuodesta 1994 lähtien maan talous alkoi elpyä, ja kotitalouksien tulot kääntyivät kasvuun. Vuosina 1995-2000 tuloerot kasvoivat merkittävästi. Ylimmän tuloviidenneksen tulokehitys oli nopeinta ja alimman hitainta. Suurituloisimman viidenneksen tulot kasvoivat reaalisesti noin neljä prosenttia vuodessa, kun pienituloisimmassa tuloviidenneksessä tulot kasvoivat vain prosentin verran. Syynä tuloerojen kasvuun oli ennen muuta omaisuustulojen, kuten myyntivoittojen ja osinkotulojen, voimakas kasvu (ks. Törmälehdon artikkeli). Kuusi vuotta kestänyt yhtäjaksoinen tuloerojen kasvu pysähtyi vuonna 2001. Vuosina 2001-2003 suurituloisimpien tulokehitys oli parasta: heidän reaalinen keskitulonsa kasvoi keskimäärin yli kolme prosenttia vuodessa. Suurituloisimmat näyttävät siis kasvattaneen etumatkaa muihin nähden. Myös muissa tuloryhmissä on ollut reaalisesti käytettävissä enemmän rahaa viime vuosina kuin aikaisemmin (kuvio 4). On muistettava kuitenkin, että luvut kertovat keskimääräisestä tulokehityksestä, mikä ei sulje pois sitä, että yksittäisten kotitalouksien reaalitulot ovat voineet laskea.

Kuvio 4. Reaalitulojen keskimääräinen vuosikasvu eri tuloryhmissä.

* = ennakkotieto

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*

Sivun alkuun

Köyhyys on suhteellista

Tilastojen valossa köyhyys on nyky-Suomessa enimmäkseen suhteellista, tuloeroihin liittyvää, eikä niinkään absoluuttista, välttämättömyyksien puutetta. Köyhyyttä mitataan monella tavalla. Suhteellista köyhyyttä mitataan tavallisesti suhteessa väestön keskimääräiseen tulotasoon. Tällöin pienituloisia ovat ne, jotka näyttävät pienituloisilta verrattuna keskiarvoihin. Suomessa ei ole kuitenkaan omaa virallista köyhyysrajaa tai pienituloisuuden määritelmää. Euroopan unionin tilastolaitoksen Eurostatin suosittama on määritelmä, jonka mukaan pienituloiseksi määritellään henkilö, joka kuuluu kotitalouteen, jonka tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kotitalouksien ekvivalenteista mediaanituloista. Kuvioon 5 on tämän määritelmän mukaan laskettu pienituloisten eli tuloköyhien absoluuttiset ja suhteelliset määrät henkilötasolla.

Vuonna 1966 pienituloisissa kotitalouksissa asui runsaat 800 000 henkeä eli yli 18 prosenttia väestöstä. Pienituloisuusaste aleni nopeasti alle 10 prosenttiin väestöstä 1970- ja 1980-luvuille tultaessa. Alimmillaan, noin kahdeksan prosenttia, pienituloisten osuus ja lukumäärä oli vuonna 1993, kun Suomessa oli lama syvimmillään. Tämän jälkeen tuloköyhien määrä on noussut lievästi. Ennakkotietojen mukaan pienituloisuusaste oli runsaat 11 prosenttia vuonna 2003. Kaikkiaan pienituloisuusaste on 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa vaihdellut 7 prosentista 11 prosenttiin. (Ks. myös Ruotsalaisen artikkeli)

Kun ajattelee taloudessa tapahtuneita suuria muutoksia ja elintason nopeaa paranemisesta, pienituloisuusaste on pysynyt suhteellisen vakaana ja muuttumattomana viime vuosikymmeninä. Tämä johtuu siitä, että määritelmä ei reagoi niinkään tulotasoon, vaan tuloeroihin ja tulojakaumaan. Sen vuoksi suhteellisen pienituloisuuden rajan muutokset tai muuttumattomuus näyttävät joskus yllättäviltä. Esimerkiksi tulotason voimakas lasku 1990-luvun laman aikana ei näkynyt tuloköyhyyttä kuvaavissa mittareissa. Mittari on herkkä, jos tuloerot tulojakauman ala- ja keskiosassa olevien välillä muuttuvat. Mediaanitulon nousu nostaa pienituloisuuden rajaa, mutta ei lisää pienituloisten määrää, jos pienituloisimpien tulot lisääntyvät vähintään yhtä paljon.

Köyhyyden suhteellisuudesta saa hyvän kuvan, kun vuosien 1966-2002 aineistossa käytetään kiinteää vuoden 2003 mediaanituloon perustuvaa pienituloisuusrajaa muutettuna ainoastaan elinkustannusindeksillä. Kun köyhyysraja kiinnitetään reaalisesti vuoden 2003 tasolle, vuoden 1966 kotitalouksissa asuvista henkilöistä peräti 80 prosenttia tilastoitaisiin köyhiksi ja vuoden 1981 väestöstäkin vielä 37 prosenttia. Näin mitattuna pienituloisen väestön osan osuus on supistunut huomattavasti elintason parantuessa. Pienituloisten elinolot ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Yhteiskunnan muuttuessa muuttuvat kuitenkin myös tarpeet ja kohtuullista elintasoa koskevat käsitykset. 2000-luvun pienituloista ei lämmitä se, että hänellä asiat ovat taloudellisesti paremmin kuin 1960-luvun pienituloisilla.

Sivun alkuun

Pitkä työttömyys vie köyhyyteen

Pienituloiset eivät ole vuosien saatossa hävinneet Suomesta - syyt ovat toki muuttuneet aikojen myötä. Taulukossa 1 on esitetty pienituloiset kotitaloudet karkean sosioekonomisen luokituksen mukaan vuosina 1966, 1981, 1987, 1995, 2002 ja 2003. Pienituloisimpien kotitalouksien ryhmään kuului vuonna 1966 vielä huomattava määrä maanviljelijä- ja työntekijätalouksia. Peräti puolet pienituloisista asui maanviljelijäperheissä ja joka neljäs työntekijätaloudessa. 1960-luvulla monia nykyköyhiä ei ollut juuri nimeksikään. Vanhuusiän köyhyys nousi ilmiöksi vasta 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Aikaisemmin eläkeläistalouksien osuus pienituloisista oli varsin vähäinen, koska vanhukset asuivat suuremmissa perheissä lastensa kanssa tai tekivät työtä kuolemaansa saakka. 1980-luvun alkupuolelta eläkeläisten osuus pienituloisista on vähentynyt. Osuuden pienentymiseen on ollut syynä pelkkää kansaneläkettä saaneiden eläkeläisten osuuden supistuminen nopeasti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa (Sosiaaliturvan suunta 2004).

Kuvio 5. Pienituloisten henkilöiden määrä ja pienituloisuusaste (%) Suomessa 1966-2003*.


* = ennakkotieto

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*

Erityisesti työttömiä on 1990-luvun puolivälistä lähtien uhannut pienituloisuus. Vuonna 2003 työttömien talouksissa asuvat henkilöt muodostivat toiseksi suurimman ryhmän tuloköyhien joukossa. Huomiota herättää se, että heidän määränsä pienituloisten joukossa oli nopeassa kasvussa 2000-luvun alussa. Työttömien talouksista peräti 63 prosenttia määriteltiin pienituloisiksi vuonna 2002, kun vielä 1980-luvulla osuus oli alle 40 prosenttia ja 1990-luvun puolivälissä ainoastaan 30 prosenttia. On uskottu, että köyhyys on nyky-Suomessa aikaisempaa enemmän tilapäisluonteista ja tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvää (opiskelu, työttömyys). Työttömyyden pitkittyessä tilanteesta voi kuitenkin tulla pysyväluonteinen. Onkin nähtävissä, että pienituloisuus on muuttumassa aikaisempaa pysyvämmäksi ilmiöksi (ks. Ruotsalaisen artikkeli).

Opiskelijatalouksissa asuvat henkilöt ovat kolmas suuri ryhmä nykyisissä pienituloisissa. Niissä asui 16 prosenttia vuonna 2003. Opiskelijoiden alttius tuloköyhyydelle on ollut koko 1990-luvun ja 2000-luvun alussa suurta. Heille pienituloisuus ei ole kuitenkaan välttämättä pysyvää, vaan useimmiten elämänvaiheeseen liittyvä tilapäinen vaihe. Lisäksi on huomattava, että käytetystä tulokäsitteestä puuttuvat opintolainat, jotka voivat muodostaa opiskelijatalouksien toimeentulon perustan ainakin osalle talouksia. Opintolainojen merkitys nykyopiskelijoiden tulolähteenä on kuitenkin merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi 1980-luvulla.

Taulukko 1. Pienituloiset kotitaloudet sosioekonomisen rakenteen mukaan ja pienituloisten osuus eri sosioekonomisissa ryhmissä vuosina 1966, 1981, 1987, 1995, 2002 ja 2003*.

Talouden sosioekonominen asema % pienituloisten talouksien henkilöistä % ryhmän talouksien henkilöistä
1966 1981 1987 1995 2002 2003* 1966 1981 1987 1995 2002 2003*
Maanviljelijätaloudet 50 16 18 6 5 4 35 18 19 9 16 15
Muut yrittäjätaloudet 7 5 11 12 9 9 22 13 13 13 13 14
Toimihenkilötaloudet 2 7 7 5 9 9 1 3 2 1 3 3
Työntekijätaloudet 24 17 15 7 10 12 12 5 4 2 5 6
Eläkeläistaloudet 14 43 28 22 20 23 44 29 14 8 10 12
Muut ammatissa toimimattomat 4 11 21 49 48 43 15 64 46 33 65 56
- opiskelijat . . . . 13 14 17 16 . . . . 73 54 71 64
- työttömät . . . . 4 30 25 21 . . . . 39 29 63 55
- muut . . . . 4 5 6 6 . . . . 25 25 58 46
Pienituloisten osuus 100 100 100 100 100 100 18 11 8 7 11 11

* = ennakkotieto
. . = tieto puuttuu

Lähde: Kulutustutkimukset: 1966 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987, 1995, 2002 ja 2003*

Työssä käyvien talouksien köyhyys, joka oli tyypillistä vielä vuonna 1966, on vähentynyt Suomessa. Vuonna 2003 kolmasosa pienituloisista kuului kotitalouksiin, joissa pääasiallisesta toimeentulosta vastaava oli palkkatyössä tai toimi yrittäjänä. Palkansaajatalouksien osuus pienituloisista oli pienimmillään 1990-luvun lamavuosina. Laman jälkeen määrä on kasvanut vähitellen siten, että työntekijöiden talouksista kuusi prosenttia ja toimihenkilöiden talouksista noin kolme prosenttia kuuluu pienituloisiin. Osa-aikatöiden ja määräaikaisten töiden yleistyminen saattavat selittää työntekijätalouksien lisääntyneen pienituloisuuden.

Sivun alkuun

Lähteet:

Mustonen, E. (2004). Välittömän verotuksen progressiivisuus. VATT-keskustelualoitteita 342. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.

Ruotsalainen, P. (2000). Kotitalouksien toimeentulo ja tuloerot 1990-luvulla. Hyvinvointikatsaus Spesiaali 2000. Tilastokeskus.

Smeeding, T.M. (2000): Changing Income Inequelity in OECD Countries: Updated Results from the Luxembourg Study (LIS). Luxembourg Income Study Working Paper No. 252.

Sosiaaliturvan suunta 2004. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:21.

Talousneuvosto (2001). Työmarkkinoilta syrjäytyminen, tulonjako ja köyhyys. Valtioneuvoston kanslia, Talousneuvosto, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2001/13.

Tilastokeskus (2004). Tulonjakotilasto 2002. Tulot ja kulutus 2004:14 .

Tulonjaon ennakkotilasto 2003. Tulot ja kulutus 2004:29. Tilastokeskus.

Uusitalo, H. (1988): Muuttuva tulonjako. Hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan rakennemuutosten vaikutukset tulonjakoon 1966-1985. Tilastokeskuksen tutkimuksia -sarja 148.


Päivitetty 16.6.2006

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Artikkelit > Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003

Navigointi

Artikkelit

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 09 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute