Koko dokumentti yhdellä sivulla
Varsinaisella kasvun ja rakennemuutoksen kaudella 1960- ja 1970-luvuilla tulojen reaalikasvu oli nopeinta alimmissa tuloryhmissä (kuvio 4). Kasvu oli 1970-luvun puolivälin jälkeen huomattavasti tasaisempaa tuloryhmien kesken aina 1990-luvun lamavuosiin saakka. Laman aikana suomalaisten reaalitulot alenivat selvästi. Pahimmillaan tilanne oli vuonna 1994. Eniten näyttivät kärsineen keskituloiset. Sen sijaan pieni- ja suurituloisimpien menetykset eivät olleet yhtä suuria (ks. Ruotsalainen 2000). Vuodesta 1994 lähtien maan talous alkoi elpyä, ja kotitalouksien tulot kääntyivät kasvuun. Vuosina 1995-2000 tuloerot kasvoivat merkittävästi. Ylimmän tuloviidenneksen tulokehitys oli nopeinta ja alimman hitainta. Suurituloisimman viidenneksen tulot kasvoivat reaalisesti noin neljä prosenttia vuodessa, kun pienituloisimmassa tuloviidenneksessä tulot kasvoivat vain prosentin verran. Syynä tuloerojen kasvuun oli ennen muuta omaisuustulojen, kuten myyntivoittojen ja osinkotulojen, voimakas kasvu (ks. Törmälehdon artikkeli). Kuusi vuotta kestänyt yhtäjaksoinen tuloerojen kasvu pysähtyi vuonna 2001. Vuosina 2001-2003 suurituloisimpien tulokehitys oli parasta: heidän reaalinen keskitulonsa kasvoi keskimäärin yli kolme prosenttia vuodessa. Suurituloisimmat näyttävät siis kasvattaneen etumatkaa muihin nähden. Myös muissa tuloryhmissä on ollut reaalisesti käytettävissä enemmän rahaa viime vuosina kuin aikaisemmin (kuvio 4). On muistettava kuitenkin, että luvut kertovat keskimääräisestä tulokehityksestä, mikä ei sulje pois sitä, että yksittäisten kotitalouksien reaalitulot ovat voineet laskea.
Kuvio 4. Reaalitulojen keskimääräinen vuosikasvu eri tuloryhmissä.

* = ennakkotieto
Lähde: Kulutustutkimukset: 1966,1971,1976 ja 1981, Tulonjakotilasto: 1987-2003*
Päivitetty 16.6.2006
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |