Suomen kansanvarallisuuden rakenne on muuttunut

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittajat: Erkki Niemi ja Taru Sandström toimivat yliaktuaareina Tilastokeskuksen Taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 12/2007

Suomen kansanvarallisuuden arvo on viidessätoista vuodessa lisääntynyt kolmanneksen. Tuotannon kasvuvauhti on ollut 2,5-kertainen varallisuuteen verrattuna. Varallisuuden rakenne on muuttunut. Ajanjakson merkittävin ilmiö on kuitenkin kansanvarallisuuden ja bruttokansantuotteen välisen suhteen - ns. pääomasuhteen - nopea pudotus. Saman tavara- ja palvelumäärän tuottamiseen tarvittava pääomapanos on selvästi pienentynyt. Kansantaloudelta meni aiemmin viisi vuotta kansanvarallisuuden arvoa vastaavan tuotannon aikaansaamiseen, nyt samaan päästään kolmessa ja puolessa vuodessa.

Suomen kansantaloudelle on ollut tyypillistä pääomavaltaisuus. Perinteiset teollisuuden alat ovat edellyttäneet laajoja tehdasalueita rakennuksineen ja tuotantoprosesseineen. Laman alkaessa koneet, laitteet ja kuljetusvälineet kattoivat vielä kolmisentoista prosenttia kansanvarallisuuden arvosta. Lamavuosien aikana niiden osuus kohosi 16 prosenttiin.

Tuotannon pyörittämiseen tarvittavien koneiden, laiteiden ja kuljetusvälineiden osuus alkoi kuitenkin 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla laskea. Vuoteen 2005 tultaessa osuus oli pudonnut jo alle kymmenen prosentin.

Suomen kansanvarallisuus varallisuustyypeittäin 1990-2005

Asuntojen osuus suurin

Suomen kansanvarallisuuden rakenteelle löytyy teollisen toiminnan pääomaintensiivisyyttäkin tyypillisempi piirre: kallis asuminen. Vuonna 2005 lähes kolmannes (29 %) kansanvarallisuudestamme on kiinni asuinrakennuksissa.

Asuntoihin sitoutuneen pääoman tuottama pääosin laskennallinen arvonlisäys jää vajaaseen kymmeneen prosenttiin bruttokansantuotteen arvosta. Pohjoisen kansan on ollut pakko varustautua epäedullisia ilmasto-oloja vastaan rakentamalla riittävän korkeatasoisia asumispalveluita tuottava asuntokanta. Pääomia runsaasti sitovan asumisen välttämättömyys on Suomen kansantalouden tehokkuutta rasittava taakka.

Muiden rakennusten osuus kansanvarallisuudesta on noin viidennes. Muiden rakennelmien, kuten kuljetusväylien sekä energia- ja vesihuollon osuus, on kymmenesosa. Yhteensä rakennusten ja rakennelmien osuus kattaa hieman vajaat 60 prosenttia kansanvarallisuuden kokonaisarvosta.

Sivun alkuun

Rakennusmaan osuus noussut

Muista kansanvarallisuuden tyypeistä arvokkainta on rakennusmaa. Sen osuus on kohonnut lamavuosien kahdeksan prosentin lukemista 13 prosenttiin vuonna 2005. Kun rakennusmaan osuuteen lisätään siihen kuuluvat kesämökkitontit (2,4 %), osuus kohoaa liki 16 prosenttiin.

Suomen vihreäksi kullaksi ja kansalliseksi rikkaudeksi muistetaan aina mainita metsät. Niiden osuus varallisuudesta on pudonnut 1990-luvun kymmenestä prosentista seitsemään.

Viljelysmaan arvon osuus puolittui 1990-luvulla. Peltojen arvo on näistä pohjalukemista pikku hiljaa kohonnut. Vuonna 2005 viljelysmaiden osuus oli runsaat kaksi prosenttia, joten se jäi vain hieman kesämökkien osuutta pienemmäksi.

Sivun alkuun

Muiden maa- ja vesialueiden osuus on prosentin verran.

Kansanvarallisuuteen lasketaan myös varastot. Niiden osuus (ilman erikseen ilmoitettuja metsiä ja kasvatettavia varoja) on ollut neljän prosentin tuntumassa.

Muiden varallisuuserien osuudet jäävät kokonaisuuden kannalta varsin vähäisiksi. Tietokoneohjelmistojen osuus on tosin ollut ripeästi kasvava.

Sivun alkuun

Teollisuus veti vielä kerran lamasta

Kansanvarallisuuden tasossa ja rakenteissa tapahtuvat muutokset ovat yleensä varsin hitaita, vuosikymmenien kuluessa tapahtuvia. Suomen 1990-luvun lama ja siitä toipuminen sai kuitenkin aikaan muutamassa vuodessa syvällisiä ja pysyviä muutoksia.

Laman alkaessa vuonna 1991 kansanvarallisuuden arvo aleni 2,5 prosenttia. Seuraavat vuodet olivat varsinaisia laskuvuosia. Varallisuuden arvo putosi ensin vuonna 1992 yhdeksän prosenttia ja sitten vielä viisi prosenttia vuonna 1993.

Lama ei kuitenkaan "tuhonnut" kansanvarallisuutta, kuten tapahtuu luonnonmullistuksissa tai sotien aikana. Rakennukset ja rakennelmat, koneet ja laitteet, rakennusmaa, metsät ja pellot säilyivät entisellään. Varallisuusarvojen rajut pudotukset olivat seurausta markkinahintojen laskusta. Vähäiseltä osin varallisuuden arvoja alensi kulumista korvaavien investointien tyrehtyminen.

Suurimmat arvojen alennukset koettiin välittömästi markkinahintoja seuraavissa varallisuustyypeissä: rakennusmaa, kesämökkitontit, viljelysmaa ja metsät. Myös asuinrakennusten ja muiden rakennusten arvot putosivat parissa vuodessa noin 16 prosenttia. Painoarvollaan ne vetivät koko kansanvarallisuuden liki saman suuruiseen laskuun. Suurimman varallisuuserän, asuntovarallisuuden, raju lasku horjutti koko kansantaloutta. Julmimmat vaikutukset kohdistuivat yksittäisiin kotitalouksiin.

Kansanvarallisuus oli alimmillaan vuonna 1993. Pohjakosketuksen saavuttivat monet keskeiset kansanvarallisuustyypit, kuten asuinrakennukset ja muut talonrakennukset (molempien arvo oli 84 %vuoden 1990 tasosta) sekä metsävarallisuus (65 %). Rakennusmaan arvo oli alimmillaan vuonna 1995 (69 % vuoden 1990 tasosta) ja kesämökkien vuosina 1994 ja 1996. Viljelysmaan arvo putosi tasaisesti ja puolittui vuoteen 1997 mennessä.

Koko kansantaloudelta meni kahdeksan vuotta lamaa edeltävän varallisuustason saavuttamiseen. Asuinrakennusten arvo ylitti lamaa edeltävän tason vuonna 1997. Muiden rakennusten arvo saavutti vuoden 1990 tasolle vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Rakennusmaan ja kesämökkitonttien arvot palasivat lähtötasolle vasta vuosituhannen vaihteessa.

Metsävarallisuuden arvo lähestyi 1990-luvun lopulla lamaa edeltänyttä tasoa, mutta sen jälkeen arvo on uudelleen laskenut. Viljelysmaan arvo on noussut pohjamudista hitaasti kohti lamaa edeltävää tasoa. Uusimmissa lukemissa eroa vuoden 1990 tasoon on vielä viitisen prosenttia.

Kaikkien kansanvarallisuustyyppien arvot eivät laman aikana laskeneet. Maa- ja vesirakennusten arvo pysyi koko tarkastelukauden vuoden 1990 tason yläpuolella. Toinen yleisestä kehityksestä poikkeava varallisuustyyppi oli koneet, laitteet ja kulkuneuvot. Laman aikana niiden arvo kohosi vuoteen 1993 saakka laskeakseen sen jälkeen parin vuoden ajan. Selityksenä muihin varallisuustyyppeihin nähden vastakkaiseen kehitykseen voi olla se hitaus, jolla erilaisten infrastruktuurin rakentamishankkeisiin tai kone- ja laiteinvestointien toteuttamiseen pystytään reagoimaan. Vaikka lama painaa päälle, aloitetut investointihankkeet on vietävä loppuun.

Näyttää siltä, että 1990-luvun lamasta tapahtunutta ripeätä nousua selittävät osaksi perinteisen teollisuuden ennalta sovitut, mutta laman keskelle osuneet investoinnit. Laman jatkuessa Suomessa muualla maailmassa taantuma hellitti. Huippukuntoon hiottu teollinen tuotantokoneisto oli välittömästi valmis vastaamaan nousevaan ulkomaiseen kysyntään. Tuotantoprosessien uudistamisen yhteydessä tuotantokapasiteetti oli merkittävästi kasvanut. Perinteinen teollisuus veti vielä kerran Suomen talouden uuteen nousuun. Teollinen tuotanto nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin. Mittavien investointien vuoksi työvoiman tarve jäi kuitenkin vähäiseksi.

Teollisen tuotannon ripeästä kasvusta huolimatta uusia investointeja ei tehty. Koneiden ja laitteiden osuus kansanvarallisuudesta kääntyi laskevalle uralle.

Sivun alkuun

Poikkeuksellisen raju muutos pääomasuhteessa

Kansantalouden pääomavaltaisuutta kuvataan jakamalla kansanvarallisuuden arvo bruttokansantuotteen arvolla. Pääomasuhde on keskeinen kansantalouden peruspiirteitä ja rakenteiden muutoksia kuvaava indikaattori. Suhdelukuna se on vakaa ja hitaasti muuttuva. Kehittyneissä länsimaissa sen suunta on ollut tasaisen aleneva.

Pääomasuhteen pienenemisen on tulkittu merkitsevän pääoman käytön tehostumista. Tällöin samalla pääomapanoksella tuotetaan enemmän (tuotannon tehostuminen) tai uudet investoinnit tuottavat paremmin kuin olemassa oleva pääomakanta keskimäärin (investointien tuottoasteen kohoaminen).

Suomessa pääomasuhde oli 1990-luvun alussa tasan viisi. Kansanvarallisuus vastasi tuolloin viiden vuoden bruttokansantuotteen arvoa. Pääomasuhde aleni painuen vuosikymmenen lopulla alle neljän. Viime vuosina pääomasuhde näyttää vakiintuneen 3,6 paikkeille. Pääomasuhteen pieneneminen vuosikymmenessä neljänneksellä on harvinaisen suuri ja nopea muutos.

Muutoksen suuruutta havainnollistaa seuraava esimerkkilaskelma. Jos pääomasuhde olisi säilynyt vuoden 1990 tasolla, Suomi tarvitsisi nykyisen tuotannon saavuttamiseen yli 200 miljardia euroa suuremman kansanvarallisuuden. Lisätarve ylittää selvästi suurimman varallisuuserän, asuntovarallisuuden arvon. Se on myös suurempi kuin nykyiseen tuotantoon valjastettujen muiden rakennusten ynnä kone-, laite- ja kuljetusvälinekannan yhteenlaskettu arvo.

Mikäli pääomasuhde olisi jäänyt vuoden 1990 tasolle eikä "puuttuvaa" kansanvarallisuuden vajetta olisi pystytty täyttämään, meidän olisi tyytyminen kolmeen neljäsosaan nykyisestä bruttokansantuotteen tasosta. Se merkitsisi seitsemän vuoden siirtymää ajassa taakse päin.

Sivun alkuun

Ovatko menestystekijät muualla?

Löytyykö poikkeuksellisen suurelle ja lyhyessä ajassa tapahtuneelle pääomasuhteen alenemiselle joku selitys?

Kansantalouden 1990-luvun loppupuolen rajua kasvua ei voida selittää vain perinteisten tuotannontekijöiden - työn ja pääoman - määrän lisääntymisellä, ei edes niiden käytön tehostamisella. Suomen talouden kolmanneksi tukijalaksi 1990-luvulla kasvanut tieto- ja viestintäala ei edellyttänyt saman suuruusluokan kiinteitä investointeja kuin perinteiset metsä- ja metalliteollisuus. Sen sijaan alan investoinnit tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä muotoiluun ovat olleet jättisuuret. Pitkävaikutteisuudestaan huolimatta näitä panostuksia ei lueta investoinneiksi eivätkä ne kasvata myöskään kansanvarallisuutta.

Pääosin kiinteistä pääomista koostuvat varallisuuslaskelmat eivät "arvosta" tietoa ja osaamista, luovuutta ja innovaatiota talouden ja koko yhteiskunnan keskeisiksi tuotannontekijöiksi ja muutosvoimiksi. Inhimillisen ja sosiaalisen pääoman sivuuttaminen onkin kansanvarallisuuslaskelmien merkittävin puute.

Kansanvarallisuuteen lasketaan kyllä siitossonnit ja lypsylehmät. Ihmisten ja yhteisöjen koulutuksen, tutkimuksen ja työkokemuksen kerryttämä kumulatiivinen osaaminen ja kehittämispotentiaali jätetään kuitenkin laskelmien ulkopuolelle. Tiet, tunnelit ja turvesuot ovat kansanvarallisuutta, mutta inhimillinen pääoma ja sen käytön edellytyksenä oleva sosiaalinen pääoma loistaa poissaolollaan. Monipuolinen verkostoituminen yhdistyneenä ihmisten ja yhteisöjen keskinäiseen luottamukseen muodostaa perustan, jonka varassa yhteisöt, yhteiskunnat ja myös taloudet menestyvät.

Pääomasuhteen pieneneminen onkin suurelta osin seurausta varallisuuskäsitteen kapea-alaisesta määrittelystä. Siirtyminen fyysisen pääoman hallitsemista raaka-aineita muokkaavista ja muuntavista prosesseista aineettomiin palveluihin ja intellektuaalisiin tuotteisiin ei toistaiseksi näy varallisuustileillä.

Sivun alkuun

Aineettomat tekijät saatava mukaan

Paineet tuotannontekijöiden ja varallisuuskäsitteiden sisällölliseen ja laadulliseen uudelleen arviointiin ovat kasvaneet voimakkaasti. Lukuisilla kansainvälisillä ja kansallisilla foorumeilla vedotaan toistuvasti osaamiseen ja luovuuteen kansakuntien ja alueiden kilpailukyvyn lisääjinä ja menestyksen tuojina. Näin myös Lissabonin strategiassa kasvun ja työllisyyden parantamiseksi ja Suomen laatimassa toimenpideohjelmassa vuosille 2005-2008. Tämä ohjelma on lähestymässä loppuaan. Ohjelman seurannan ja sen vaikutusten arvioinnin ongelmaksi nousee kattavan ja yhtenäisen tietopohjan puuttuminen. Tieto-ongelmista kärsivät muutkin samassa sarjassa painivat, kuten kansallinen kilpailukyky, koulutus- ja tiedepolitiikka, osaamiskeskusohjelma, tutkimus- ja kehittämistoiminta, luovuus, kulttuuri...

Vaikka yhtenäisin perustein laaditut kansanvarallisuuslaskelmat eivät Suomessa (eivätkä monissa muissakaan maissa) kuulu säännöllisen tilastotuotannon piiriin, ei aivan toimettomina maailmalla eikä meilläkään ole oltu.

Varallisuustilit sisältyvät jo nyt YK:n suositukseen ja EU:n asetuksella määrittämään kansantalouden tilinpitojärjestelmään. Useissa kehittyneissä OECD- ja EU-maissa ne kuuluvat säännölliseen vuosituotantoon. Suomessa muut EU:lle raportoitavat tiedot on asetettu varallisuustilien edelle.

Kansantalouden tilinpidon tulevassa uudistuksessa pääoman käsite laajenee.Esimerkiksi tutkimus- ja kehittämismenot suositetaan käsiteltäväksi pääomapalveluja tuottavina investointeina. Alkuvaiheessa EU-maat toteuttavat tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittamisen pakollisten, kansantalouden tilinpitoon kytköksissä olevien ns. satelliittitilien avulla. Samaa menettelyä voidaan käyttää myös eräiden muiden aineettomien pääomien tietotuotannossa.

Monet kansainväliset tutkimuslaitokset ovat tehneet kattavia varallisuusselvityksiä. Maailmanpankki julkisti vuonna 2006 laajan selvityksen maailman maiden varallisuudesta. Tarkastelussa keskityttiin kahteen näkökulmaan: mikä on kansallisen varallisuuden rakenne ja kuinka nopeasti varallisuus voi kasvaa. Kansanvarallisuuteen oli luettu luonnonvarojen ja valmistettujen kiinteiden varojen lisäksi myös aineettomat varat. Niihin oli sisällytetty inhimillinen ja sosiaalinen pääoma sekä yhteisöjen ja hallinnon laatua kuvaavat tiedot. Suomessa ja muissa länsimaissa aineettoman varallisuuden arvo on runsaat neljä viidesosaa koko kansanvarallisuudesta.

Toisessa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin kotitalouksien varallisuutta. YK:n alainen Wider-instituutti julkisti tutkimuksensa maailman kotitalouksien varallisuuden jakautumisesta itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2006. Suomen heikko sijoitus nousi useissa lehdissä juhlapäivän pääuutiseksi. Wider-instituutin tutkimusta ja tietolähteitä on analysoitu tämän lehden edellisessä numerossa. Artikkeli valaisee ansiokkaasti, millaisia vaaroja tutkija tai tilastontekijä varallisuustietoja kerätessään ja tulkitessaan kohtaa.

Kansainvälisesti toteutettava, yhtenäisin perustein laadittu ja laaja-alaiseen varallisuuskäsitteeseen perustuva kansanvarallisuustilinpito on välttämätön työkalu maapallon kehityksen suuntaamisessa kestävälle pohjalle.

Sivun alkuun

Jokaisella asunnon verran kansanvarallisuutta

Kansanvarallisuutemme arvo oli vuonna 2005 noin 580 miljardia euroa. Tasan jaettuna jokainen kansalainen saisi 110 000 euroa. Pääkaupunkiseudulla osuus riittäisi 40 neliömetriin vanhasta kerrostalosta, ei kuitenkaan Helsingin keskustan tuntumassa. Muualta maasta kerrostaloasuntoon saisi tuplasti enemmän tilaa. Nurmijärven takaiselta maaseudulta kansanvarallisuusosuudella pääsisi jo omakotitalon isännäksi tai emännäksi.

KANSANVARALLISUUS on tiettynä ajankohtana yhteenlaskettujen kansantalouden varallisuuserien summa. Varan haltija voi olla yritys, julkinen yhteisö, järjestö tai kotitalous. Varallisuuslaskelmien lähtökohtana ovat kansantalouden tilinpidon varallisuustilit. Kaikkia kansanvarallisuuden käsitteen piiriin kuuluvia varallisuuden muotoja ei kuitenkaan ole pystytty tai ei ole toistaiseksi pidetty tarpeellisena sisällyttää kansantalouden tilinpidon vuosittaiseen tietotuotantoon.

Kansantalouden tilinpidon suppean määrittelyn mukaan kansantalouden pääomakantaan sisältyvät vain tuotannollista toimintaa palvelevat koneet, laitteet ja kulkuneuvot sekä tuotantorakennukset (tuotantopääoma), omat ja muiden omistamat asuinrakennukset (asuntovarallisuus) sekä yhteiskunnan aineellinen perusrakenne (infrastruktuuri). Lisäksi varallisuustileillä on muutamia, merkitykseltään vähäisempiä varallisuuseriä, kuten kasvatettavat varat, tietokoneohjelmistot sekä viihteen, kirjallisuuden ja taiteen alkuperäisteokset. Myös laskenta-ajankohdan varastot kirjataan varallisuudeksi. Kiinteään pääomakantaan kuluvien varallisuuserien laskelmat tehdään kansantalouden tilinpidon yhteydessä investointikertymämenetelmään perustuvan laskentamallin avulla. Yhtenäisin perustein laskettu kiinteä pääomakanta on saatavissa vuodesta 1960 alkaen.

Laajempi kansanvarallisuuden määrittely sisällyttää kansanvarallisuuteen myös taloudellisesti hyödynnettävissä olevat luonnonvarat. Suomen tärkein luonnonvara on puu, hieman laajemmin ymmärrettynä metsä kaikkine ominaisuuksineen. Kansantalouden tilinpidossa talousmetsät ovat viljeltyjä puuvarastoja. Nettokasvu määrittelee puuvarannon vuotuiset vaihtelut ja puun hinta sen arvon. Metsien puuvarannon arvo on saatavissa vuodesta 1975 alkaen. Metsien muu varallisuusarvo jää laskelmien ulkopuolelle.

Kansanvarallisuuteen kuuluu periaatteessa myös kaikki maa sen ominaisuuksista, käyttötavasta tai omistajasta riippumatta. Laskelmissa keskitytään kuitenkin muutamiin keskeisiin maankäyttöluokkiin. Erillisinä varallisuustyyppeinä mukana ovat viljelysmaa, rakennusmaa sekä muut maa- ja vesialueet. Maan arvoa kuvaavissa laskelmissa ovat siten myös kotitalouksien omistuksessa olevat asuinrakennusten ja vapaa-ajan asuntojen tonttimaa.

Kansanvarallisuuslaskelmiin ei sen sijaan sisällytetä kotitalouksien kestokulutustavaroita (kodinkoneita, kalusteita eikä edes kulkuneuvoja). Kansantalouden tilinpidon mukaan ne eivät ole tuotannollisia investointeja eivätkä niin muodoin muodosta kiinteitä varoja. Niiden arvo suositellaan kuitenkin esitettäväksi lisätietona varallisuuslaskelmien yhteydessä. Kotitalouksien varallisuuslaskelmiin kestokulutustavarat ovat sen sijaan sisältyvät (vrt. Tieto&trendit, helmikuu/2007, artikkeli).

Kansanvarallisuuslaskelmiin eivät sisälly myöskään puolustusvoimien aseet tai asejärjestelmät niiden koosta tai kestosta riippumatta. Vuosien käyttöiästään huolimatta kansantalouden tilinpidossa ne ovat olleet hankintavuoden julkisia kulutusmenoja. Uudessa kansantalouden tilinpitosuosituksessa puolustuskaluston hankinnat on päätetty käsitellä "puolustuspalveluiden tuotantopääomana".

Kansanvarallisuus on varantokäsite, joka ilmoitetaan tiettynä ajankohtana, tavallisesti vuoden viimeisen päivän arvona. Varallisuuden arvoon vaikuttaa ajanjakson alkuvarannon suuruuden lisäksi varantoja kasvattavat "tulovirrat" ja niitä pienentävät "menovirrat". Tulovirrat ovat investointeja (kiinteän pääoman bruttomuodostus), ja menovirrat ovat kiinteän pääoman kulumista sekä odottamattomien tapahtumien, kuten tulvien ja tulipalojen aiheuttamia menetyksiä. Lisäksi varannon arvoon vaikuttavaa arvottamisajankohdan hintatason mukaan tapahtuva varojen uudelleenarvostus.

Kansanvarallisuus arvotetaan ajankohdan markkinahintaan. Käytännössä varallisuuslaskelmissa on useimmiten tyydyttävä pääomakannan tuottamiin tietoihin. Niiden ajantasaisuutta pyritään kuitenkin parantamaan aika ajoin tehtävin pääomakantakyselyin.

Lähteet:

Kansantalouden tilinpito 1990-2005. Tilastokeskus.
Pääomakantalaskelmat 1960-2005. Tilastokeskus.
Kiinteistöjen kauppahintatilastot 1990-2006. Maanmittauslaitos.
"Intangible Capital and Economic Growth", Authors Corrado, Carol A., Hulten, Charles R. and Sichel, Daniel E., NBER Working Paper No. W11948, January 2006. National Bureau of Economic Research (2006).
"Creating Value from Intellectual Assets", Meeting of the OECD Council at Ministerial Level 2006. OECD.
"Suomen kansanvarallisuus runsaat 100 000 euroa kansalaista kohti". Tietoaika 11/2002.
"Suomiko varallisuuden häntäpäätä?". Tieto&trendit nro11 (Helmikuu 2007).
"Seminar on Creation, Recognition and Valuation of Intellectual Assets", New York 13-14 July 2006. United Nations.
"The World Distribution of Household Wealth". UNU-WIDER (2006).
"Where is the Wealth of Nations? Measuring Capital for the 21st Century". World Bank (2006).

Kansanvarallisuus 1990 ja 2005 (Excel-taulukko)


Päivitetty 17.4.2007

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Artikkelit > Suomen kansanvarallisuuden rakenne on muuttunut

Navigointi

Artikkelit

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute