Haku
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kansantalouden pääomavaltaisuutta kuvataan jakamalla kansanvarallisuuden arvo bruttokansantuotteen arvolla. Pääomasuhde on keskeinen kansantalouden peruspiirteitä ja rakenteiden muutoksia kuvaava indikaattori. Suhdelukuna se on vakaa ja hitaasti muuttuva. Kehittyneissä länsimaissa sen suunta on ollut tasaisen aleneva.
Pääomasuhteen pienenemisen on tulkittu merkitsevän pääoman käytön tehostumista. Tällöin samalla pääomapanoksella tuotetaan enemmän (tuotannon tehostuminen) tai uudet investoinnit tuottavat paremmin kuin olemassa oleva pääomakanta keskimäärin (investointien tuottoasteen kohoaminen).
Suomessa pääomasuhde oli 1990-luvun alussa tasan viisi. Kansanvarallisuus vastasi tuolloin viiden vuoden bruttokansantuotteen arvoa. Pääomasuhde aleni painuen vuosikymmenen lopulla alle neljän. Viime vuosina pääomasuhde näyttää vakiintuneen 3,6 paikkeille. Pääomasuhteen pieneneminen vuosikymmenessä neljänneksellä on harvinaisen suuri ja nopea muutos.
Muutoksen suuruutta havainnollistaa seuraava esimerkkilaskelma. Jos pääomasuhde olisi säilynyt vuoden 1990 tasolla, Suomi tarvitsisi nykyisen tuotannon saavuttamiseen yli 200 miljardia euroa suuremman kansanvarallisuuden. Lisätarve ylittää selvästi suurimman varallisuuserän, asuntovarallisuuden arvon. Se on myös suurempi kuin nykyiseen tuotantoon valjastettujen muiden rakennusten ynnä kone-, laite- ja kuljetusvälinekannan yhteenlaskettu arvo.
Mikäli pääomasuhde olisi jäänyt vuoden 1990 tasolle eikä "puuttuvaa" kansanvarallisuuden vajetta olisi pystytty täyttämään, meidän olisi tyytyminen kolmeen neljäsosaan nykyisestä bruttokansantuotteen tasosta. Se merkitsisi seitsemän vuoden siirtymää ajassa taakse päin.
Päivitetty 17.4.2007
Tilastokeskus
 Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |