Suomalaiset Ruotsin inhimillistä pääomaa luomassa

  1. Ruotsi koulutustavoitteessa Suomea edellä
  2. Uusien korkeakouluopiskelijoiden määrä laski
  3. Ruotsi jäi vielä tavoitteestaan
  4. Iranilais- ja suomalaistaustaisia ylivoimaisesti eniten
  5. Suomalaistaustaisilla vahva edustus tohtoreissa
  6. Uusien ikäluokkien kasvu ja lasku
  7. Suomessa vaaditaan lisää kädentaitajia
  8. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat kiinnostavat Ruotsia

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uusien korkeakouluopiskelijoiden määrä laski

Lukuvuonna 2004-2005 Ruotsissa korkeakouluopinnot aloittaneista opiskelijoista 16 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Lukuvuonna 1996-1997 heidän osuutensa oli 5 prosenttia vähemmän. Kaikkiaan ulkomaalaistaustaisten aloittajien määrä oli vuonna 2005 yli 10 000.

Opintonsa aloittaneiden määrä on vähentynyt lukuvuonna 2004-2005 kaikkiaan noin kaksi prosenttia Ruotsissa ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Samoin on vähentynyt ulkomaalaistaustaisten määrä kokonaisuudessaan. Sen sijaan niiden opiskelijoiden määrä, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla, on lisääntynyt yhdellä prosentilla.

Aloittavien opiskelijoiden määrän väheneminen liittyy ensisijassa opettajakoulutuksen supistamiseen, ja lisäksi se on hyvin vahvasti alueellista. Toisaalta on myös olemassa korkeakouluja, jotka ovat jopa lisänneet sisäänottoa. Voimakkainta lisäys sisäänottomäärissä on ollut Uumajan, Uppsalan ja Keski-Ruotsin yliopistoissa. Myös Blekingen teknillinen korkeakoulu on lisännyt sisäänottoa. Erikoistumattomissa korkeakouluissa suurin lisäys on ollut Gotlannissa. Suuria vähennyksiä puolestaan on ollut Växjön ja Karlstadin yliopistoissa sekä Malmön, Boråsin ja Trollhättanin korkeakouluissa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.4.2007