Luoteis-Venäjän haasteet ja mahdollisuudet

Kirjoittaja: Riitta Kosonen on Helsingin kauppakorkeakoulun CEMAT-yksikön johtaja ja Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 12/2007

Luoteis-Venäjän Suomea lähinnä sijaitsevat alueet kehittyvät taloudellisesti varsin ripeästi. Aluekehityksen epätasaisuus, pohjoisinten alueiden ahdinko, sosiaaliset ja väestölliset ongelmat varjostavat kuitenkin tulevaisuutta.

Venäjä nousi jälleen Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi syksyllä 2005. Suomalaisyritysten usko Venäjään kasvaa vuosi vuodelta, ja tämä näkyy myös investoinneissa. Suomalaisista investoinneista Venäjälle valtaosa on suuntautunut Luoteis-Venäjälle. Varsinkin Pietarissa ja Leningradin alueella suomalaisia yrityksiä on lukumääräisesti eniten, noin neljäsataa, eli enemmän kuin yhdysvaltalaisia ja saksalaisia tai Kyproksen venäläistä off-shore -pääomaa takaisin kierrättäviä yrityksiä.

Kuuden Luoteis-Venäjän alueen talous- ja sosiaalikehitystä on vuodesta 2000 lähtien seurattu Helsingin kauppakorkeakoulun CEMAT-yksikössä. Alueet ovat: Pietari, Karjalan tasavalta sekä Murmanskin, Leningradin, Kaliningradin ja Novgorodin alueet. Alueen talouskehitys on ollut viime vuosina pääosin Venäjän keskiarvoa parempaa, alue on kansainvälistyt nopeasti ja kansalaisten elintaso paranee ripeästi. Ongelmana on kuitenkin alueellisen ja sosiaalisen kehityksen epätasaisuus, mikä tekee alueesta haavoittuvan ja vaikean toimintaympäristön.

Tilanne pohjoisessa Murmanskin alueella ja Karjalan tasavallassa on selvästi vaikeampi kuin neljällä eteläisemmällä alueella. Suomalaisyritysten näkökulmasta ongelmat syövät pohjaa Luoteis-Venäjän päähoukuttimilta, kuten markkinapotentiaalilta ja edullisilta tuotantokustannuksilta. Pitkällä aikavälillä ne heikentävät työvoiman saatavuutta, kulutuksen kasvunäkymiä sekä sosiaalista ja poliittista vakautta.

Pietarin alueen kasvu luo uusia mahdollisuuksia

Luoteis-Venäjän kuusi aluetta - ehkä Murmanskia ja Karjalaa lukuun ottamatta - ovat toipuneet rankasta talousromahduksesta muuta Venäjää keskimääräistä paremmin. Luoteis-Venäjän teollisuuden kasvu on ollut käytännössä koko 2000-luvun Venäjän keskiarvoa nopeampaa. Pietarissa konepajateollisuus on jälleen tärkeimpiä toimialoja ja Kaliningrad on muuttumassa kulutusteknologian tuotantoalueeksi. Kehityserot ovat kuitenkin huomattavia.

Pietari ja Leningradin alue kehittyvät nopeimmin, kun taas Murmansk ja Karjala kamppailevat yhä suurissa vaikeuksissa. Kaliningradin ja Novgorodin kehitys on ollut nopeaa, mutta täynnä epävarmuuksia. Pietari ja Leningradin alue hyötyvät sijainnistaan, joka kasvattaa kuljetuksia. Se hyödyttää myös Suomea, sillä noin neljännes Venäjän tuonnista kulkee Suomen kautta. Kuljetuspotentiaali houkuttelee alueelle myös suuria ulkomaisia investointeja, kuten autoteollisuutta, mikä puolestaan luo alihankintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Myös Pietarin rakenteilla oleva kehätie tulee luomaan uusia teollisuus- ja liikepaikkoja.

Pietarista on tullut jälkiteollinen talous, jossa teollisuuden osuus alueellisesta BKT:stä on noin neljännes, kun se koko Venäjällä on kolmanneksen luokkaa. Erityisen ripeästi kasvaa vähittäiskauppa. Sitä hallitsevat paikalliset ja moskovalaiset ketjut, mutta tilaa on myös ulkomaisille toimijoille. Suurin osa suomalaisista kauppaketjuista onkin etabloitumassa Venäjälle. Myös elintarviketeollisuus kasvaa ja kukoistaa Pietarissa konepajateollisuuden ohella ja Leningradin alueella selkeästi suurimpana teollisuudenalana. Ala tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille, sillä se nojautuu tuontiraaka-aineisiin. Lisäksi paikallinen valmistus on paras keino saada oma tuote elintarvikeliikkeiden hyllylle. Alalla menestyvät myös monet ulkomaiset yritykset, ja yhä useammat suomalaiset elintarvikeyrittäjät harkitsevat etabloitumista alueelle.

Pietarin dynamiikka on pohjustanut monien vanhojen toimialojen renessanssia uusien alojen - kuten informaatioteknologia - rinnalla. Kaupungin painoarvo Venäjällä kasvaa nopeasti, mistä on merkkinä useiden yritysten pääkonttorien siirtäminen Moskovasta Pietariin. Esimerkiksi Vneštorgbankin siirron myötä kaupunki on osittain saavuttamassa takaisin vanhaa asemaansa finanssikeskuksena. Palvelusektorilla uutta potentiaalia löytyy myös matkailun parista. Suomalaisille matkailu tarjoaa mahdollisuuksia sekä infrastruktuurin kehittämisessä että esimerkiksi hotellisektorilla.

Leningradin alue ja Pietari hyötyvät naapuruudestaan sekä tupla-attraktiona että keskinäisen kilpailun luomana kannustuksena. Leningradin alue onkin onnistunut kasvattamaan Pietarin kylkeen teollisuusalueita, jonne investoijien on helppo sijoittua luopumatta suurkaupungin eduista. Pietari ja Leningradin alue imevät yhdessä valtaosan Luoteis-Venäjän ulkomaisista investoinneista (2005 yhteensä n. 80 %). Pietarin saamat investoinnit jopa kasvoivat nelisenkymmentä prosenttia vuonna 2005. Kun lisäksi työmatkaliikenne Pietarin ja Leningradin alueen välillä on mittavaa, on alettu odotella alueiden yhdistymistä.

Kaliningrad ja Novgorod kehittyvät periaatteessa hyvin, mutta ovat haavoittuvassa vaiheessa. Novgorod on houkutellut melko runsaasti ulkomaisia investointeja, mutta Kaliningrad on keskittynyt erityistalousalueen statuksensa turvin tuottamaan tuontia korvaavia tuotteita kuten ajoneuvoja ja kodinkoneita. Myös Lukoil on lisännyt öljybisnestään alueella. Molemmille alueille saattaa kehittyä teollisuusklustereita, sillä japanilaiset lisäävät kulutuselektroniikan tuotantoaan Kaliningradissa ja Novgorodin huonekaluteollisuus alkaa saada vertikaalisen integraation piirteitä. Kaliningradin kehityksen tekee haavoittuvaksi riippuvuus erityistalousalueen tullieduista, jotka muutettiin alueelle investoivia yhtiöitä hyödyttäviksi veroeduiksi vuonna 2006. Novgorodin haasteena on alhainen investointiaste, minkä johdosta alue syö käytännössä sosialismin aikaista pääomaansa, sekä melko yksipuolinen vientirakenne. Suomalaiset investoijat ovat olleet aktiivisia etenkin Novgorodin metsäsektorilla, mutta Kaliningradin alueelle suomalaiset eivät ole ainakaan vielä löytäneet.

Pohjoisten alueiden ahdinko syö pohjaa uusilta investoinneilta

Murmansk ja Karjala eivät ole kyenneet valjastamaan merkittäviä luonnonvarojaan kehityksensä moottoreiksi. Karjalassa kehitystä jarruttaa vanhentunut teknologia ja huono infrastruktuuri, jotka vaikeuttavat luonnonvarojen hyödyntämistä. Murmansk sinnittelee nollakasvun tienoilla, ja molempien alueiden talous heilahtelee raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen mukana. Luonnonvarojen hyödyntämistä vaikeuttaa myös ulkomaisen pääoman puute. Suorat ulkomaiset investoinnit Karjalaan jopa laskivat 50 prosenttia vuonna 2005, mikä kertoo mielenkiintoisten sijoituskohteiden puutteesta alueella. Karjala ja Murmansk ovatkin kyenneet houkuttelemaan lähinnä kauppalainoja ja lainoja kalanjalostusteollisuuteen.

Edes kasvava ulkomaankauppa ei pönkitä Murmanskin ja Karjalan kehitystä odotetusti. Ulkomaankauppa kyllä kasvaa, mutta osittain vain paperilla, sillä se heilahtelee kovasti maailmanmarkkinahintojen mukaan. Alueet ovat myös periaatteessa avautuneet, sillä Karjalan teollisuustuotannosta viennin osuus on kasvanut viidessätoista vuodessa noin kahteen kolmasosaan. Suomi on tasavallan tärkein kauppakumppani ja paikoitellen - esimerkiksi Kostamuksessa - myös tärkeä investoija. Myös Murmanskin ulkomaankaupasta yli 90 prosenttia käydään nykyisin muiden kuin IVY-maiden kanssa. Suomen rooli jää kuitenkin hollantilaisten ja norjalaisten varjoon Murmanskissa.

Alikehittyneillä alueilla ongelmana ovat eräänlaiset kehitystaskut, joihin investoinnit kertyvät. Suuri osa hallinnollisesta alueesta jää investointien vaikutusten ulkopuolelle. Esimerkiksi Kostamus imuroi vuonna 2005 lähes 70 prosenttia Karjalan saamista ulkomaisista investoinneista. Taskut jarruttavat teknologian leviämistä, aiheuttavat sosiaalisia jännitteitä, rajaavat ostovoiman kehitystä ja ovat jo synnyttäneet työvoimapulaa esimerkiksi Kostamuksessa.

Vähemmän kehittyneiden alueiden ongelmat saattavat olla pitkäkestoisia, sillä niiden korjaaminen edellyttäisi poliittisia toimenpiteitä. Alueiden toteuttamalla politiikalla näyttää olevan paljon merkitystä investointien houkuttelemisessa. Leningradin alueen investointiohjelmat ovat houkutelleet toimijoita Pietarista. Pietari puolestaan on kuvernööri Valentina Matvienkon aikana kohentanut kilpailukykyään ja on nykyisin vähäriskisin Venäjän alueista. Novgorodissa kuvernööri Mihail Prusakin hallinto on onnistunut vuosien ajan houkuttelemaan ulkomaista pääomaa ja pitämään alueen poliittisen ilmapiirin vakaana. Myös Novgorodin alue kuuluu vähäriskisimpiin alueisiin Venäjällä investointien suhteen.

Kaliningrad joutuu testiin erityistalousalueen statuksen muutosten myötä, ja Karjalan vaatimattoman investointikehityksen taustalla on alueen nuiva suhtautuminen ulkomaisiin investoijiin sekä aluehallinnon yrityksille esittämät vaatimukset tehdä investointeja paikalliseen julkiseen infrastruktuuriin. Myös Karjalan yhteiskuntarauha järkkyy, mistä tuoreena esimerkkinä ovat Kontupohjan etniset mellakat.

Pienenä valopilkkuna ongelma-alueilla on havaittavissa venäläisen pääoman hidas paluu. Venäläisiä off-shore -investointeja on alettu toteuttaa Luoteis-Venäjällä myös muualla kuin hyvin kehittyvillä alueilla. Karjalassa viidennes ja Murmanskissa yli puolet ulkomaisista investoinneista on peräisin Kyprokselta, Neitsytsaarilta tai Belizestä. Pietarissa ja Leningradin alueellakin off-shore -sijoittajien sijaintimaat ovat jo pitkään kuuluneet kolmen suurimman maan joukkoon. Venäläiset näyttävät muutenkin uskovan Luoteis-Venäjän kehitykseen. Yritysbarometrin mukaan yritykset uskovat sekä Venäjän talouden että oman taloutensa kasvavan tulevaisuudessa.

Väestö, 1 000 h. Väestöllinen huoltosuhde1)
  1995 2005   1995 2005
Pietari 4 820 4 581 Pietari 707 577
Leningradin al. 1 685 1 644 Leningradin al. 762 573
Novgorodin al. 736 665 Novgorodin al. 825 640
Kaliningradin al. 940 940 Kaliningradin al. 685 540
Murmanskin al. 1 037 865 Murmanskin al. 532 438
Karjalan tasav. 763 698 Karjalan tasav. 715 543

1) Työikäistä (miehet 16-59, naiset 16-54) nuoremmat ja vanhemmat 1 000 työikäistä kohti.
Lähteet: Tilastokeskuksen Venäjän ja Baltian tietokanta, Regiony Severo-Zapadnogo fed. okryga Rossii, 2006 (2006). Komistat

Sosiaaliset ongelmat varjostavat elintason ja ostovoiman kasvua

Luoteis-Venäjällä tulotaso ja ostovoima ovat kasvussa. Vähittäiskauppa kehittyy ja elintarvikkeiden osuus kuluttajien ostoskorissa pienenee jatkuvasti. Tuloerot ovat kuitenkin valtavia vaihdellen sekä alueittain että toimialoittain. Parhaiten tienataan rahoituksessa, logistiikassa, öljyteollisuudessa sekä paperi- ja selluteollisuudessa. Huonoimmat palkat on julkisella sektorilla, jossa kuitenkin kasvatetaan ja huolletaan tulevaisuuden osaajia.

Huomattavalla osalla väestöstä on alhainen elintaso jopa Pietarissa. Virallisen toimeentulominimin alittavilla tuloilla sinnittelevien kansalaisten osuus on vähentynyt, mutta Leningradin alueella tähän ryhmään kuuluu jopa neljäkymmentä ja Pietarissakin viitisentoista prosenttia väestöstä.

Myös väestöllinen kehitys on haasteellinen. Väestö ikääntyy ja vähenee sekä luonnollisen poistuman että muuttoliikkeen myötä. Vuonna 2005 kuolleisuus ylitti syntyvyyden Pietarissa jopa kaksinkertaisesti. Vuoteen 2020 mennessä työikäisen väestön on arvioitu vähenevän talousvaikeuksissa kamppailevassa Karjalassa viidenneksellä ja kehityksen kynnyksellä sinnittelevässä Novgorodissakin jopa neljänneksellä. Demografinen ongelma on vakava, sillä se uhkaa työvoiman saatavuutta. Lisäksi se pakottaa alueet vesittämään omaa kilpailukykyään esimerkiksi verotusta kiristämällä. Tämä puolestaan voi ohjata yhä useamman investoijan Luoteis-Venäjän ulkopuolelle.

Myös muuttoliike on ongelma. Pietarissa tulomuutto ei riitä korvaamaan väestön luonnollista vähenemistä ja Murmanskissa vuonna 1992 käynnistynyt poismuutto ei näytä päättymisen merkkejä. Alueelta lähtevät työikäiset ja koulutetut, mikä kasvattaa ongelmia entisestään. Työttömyys on vaikea ongelma etenkin Murmanskissa, jossa se on tasaisesta hienoisesta laskusta huolimatta vielä kymmenen prosentin luokkaa. Kaikilla kuudella alueella työttömyys on vähintään puolittunut vuoden 1998 kriisin tasosta. Sen sijaan Pietarin 2,5 prosentin työttömyys viittaa jo uusiin rakenteellisiin ongelmiin työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa. Luoteis-Venäjän kehitysparadoksia kuvaa hyvin samanaikainen vaikea työttömyys sekä alueellinen ja paikallinen työvoimapula. Esimerkiksi Kostamus on jo alkanut menettää suomalaisten yritysten mielenkiintoa työvoimapulan vuoksi.

Suomalaiset pärjäävät Luoteis-Venäjällä hyvin

Suomi on Luoteis-Venäjällä tärkeä. Suomi on kolmen tärkeimmän kauppakumppanin ja investoijan joukossa Karjalassa sekä Pietarin ja Novgorodin alueilla. Murmanskille Suomi on ulkomaankaupassa viidenneksi tärkein. Suomalaiset investoivat metsä- ja elintarviketeollisuuteen sekä palveluihin ja ovat mukana myös uusissa virtauksissa, kuten Pietarin Teknopolis-hankkeessa. Viime vuosina suomalaiset ovat aktivoituneet myös Venäjän muissa miljoonakaupungeissa, mutta investointien hallittavuus Suomen lähialueilla säilyttänee Luoteis-Venäjän aseman suomalaisten tärkeimpänä venäläisenä etabloitumiskohteena.

Suomalaiset tavoittelevat pääsyä Venäjän valtaville markkinoille sekä mahdollisuuksia hyödyntää suhteellisen alhaisia - joskin nopeasti kasvavia - tuotantokustannuksia. Kustannusmotiivi ei kuitenkaan kanna pidemmällä tähtäyksellä, sillä palkat Venäjällä nousevat, ammattiyhdistykset alkavat pikku hiljaa nostaa uudelleen päätään ja työvoimasta on jo nyt monin paikoin pulaa. Lisäksi, vaikka huippuammattilaisia alkaa jo löytyä monelta erityisalalta, tarvitaan työntekijätasolla vielä runsaasti koulutusta, mikä kasvattaa työvoiman todellisia kustannuksia.

Suomalaiset kohtaavat Luoteis-Venäjällä alueisiin liittyvien haasteiden lisäksi lukuisia yritystason ongelmia. Sopivan liikekumppanin löytäminen on vaikeaa, sillä yritysten läpinäkyvyys on huonompi kuin Suomessa, tuotannon laatu vaihtelee ja standardit ovat usein erilaisia. Myös työvoimasuhteiden organisointi edellyttää sopeuttamista. Ongelmana on usein autoritäärisyyden ja autonomian välisen tasapainon löytyminen. Venäläiset toimitusjohtajat ovat suomalaisia hierarkkisempia ja haluttomampia tiimityöskentelyyn. Työntekijät puolestaan ovat suomalaisia haluttomampia kantamaan vastuuta sekä vähemmän aloitteellisia.

Kaiken kaikkiaan suomalaisyritykset ovat aina pärjänneet Luoteis-Venäjällä hyvin. Jo clearing-aikana perustettiin nopeasti yhteisyrityksiä ja tarjottiin gateway-palveluja monikansallisille yrityksille. Suomalaiset olivat palvelusektorilla uusien toimialojen pioneereja eivätkä monien muiden tavoin paenneet joukolla vuoden 1998 kriisissä. Suomalaisista on tullut monilla toimialoilla markkinajohtajia. Luoteis-Venäjän liiketoimintaympäristö on nyt toimivampi kuin 1990-luvun kaaoksen vuosina ja liiketoiminta muilla kuin "strategisilla" aloilla on nyt avoinna kaikille kiinnostuneille. Clearing-vuosinahan kauppa oli tiukasti kiintiöityä, jolloin viitisen yritystä vastasi noin 40 prosentista idänkaupasta ja pk-sektori jäi käytännössä järjestelmän ulkopuolelle. Uusimpien barometrien mukaan suomalaiset ovat tyytyväisiä Venäjä-toimintoihinsa ja odottavat menestyvänsä myös jatkossa.

Luoteis-Venäjän tulevaisuus ja Suomi

Luoteis-Venäjän talous elää yhä muutos-vaihetta. Alueen kestävän kehityksen haasteina ovat suuri alueellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo, mikä syö pohjaa investointien, työvoiman sekä ostovoiman kehitykseltä. Myös liiketoimintaympäristö on murrosvaiheessa. Luoteis-Venäjältä puuttuvat institutionaalisen muutoksen tärkeimmät mekanismit: lainsäädännön sekä sen toimeenpanon johdonmukaisuus ja vakaus, kansainvälisen talouden pelisääntöjen, kuten EU:n ja WTO:n tuoma paine, sekä ulkomaisten yritysten kriittisen massan aikaansaama sisäinen oppiminen. Esimerkiksi Viron kokoisessa 1,5 miljoonan asukkaan minitaloudessa kyseiset mekanismit ovat nopeassa tahdissa luoneet "virolaisen" markkinatalouden.

Luoteis-Venäjällä voidaan kuitenkin tunnistaa joukko vahvistuvia trendejä. Näitä ovat nopeasti kasvava kilpailu ja sen aiheuttama yrityssektorin "puhdistuminen", jolloin harmaa talous ja henkilösuhteet antavat tilaa sopimusperusteisille ja aitoon kannattavuuteen perustuville liikesuhteille. Työvoimakustannukset ja työvoiman vaihtuvuus kasvavat, ammattiyhdistysliike nostaa päätään ja paikoitellen kärsitään jopa työvoimapulasta. Autoritäärinen henkilöstöhallinto ei menetä merkitystään vielä vuosiin ja paternalismi saanee jatkoaikaa juuri työvoiman sitouttamisen välineenä. Luoteis-Venäjän muodollinen liiketoimintaympäristö kehittynee jatkossakin Putinin hallinnon käynnistämien uudistusten pohjalta, mutta viranomaiskäytäntöjen ei odoteta kehittyvän samaa tahtia vielä vuosiin.

Luoteis-Venäjä tarjoaa siis runsaasti mahdollisuuksia sekä uusilla että vanhoilla toimialoilla. Kehitykseen liittyvät ongelmat on hyvä huomioida pidemmän tähtäyksen menestyksen turvaamiseksi. Mahdollisuuksia tarjoavat tulevaisuudessa myös uudet alueellisen yhteistyön muodot, kuten itärajan ylittävien talousalueiden muodostuminen sekä globalisaatio, joka kytkee suomalaisten Baltia-toiminnot mukaan kuvaan. Näiden mahdollisuuksien kehittämiseksi ovat olennaisia Venäjän ja EU:n suhteet. Tässä on työsarkaa suomalaisille sekä politiikassa että elinkeinoelämässä.

Lähteitä:

Baltic Rim Economies 4, 2006. Pan-Eurooppa Instituutti, Turun kauppakorkeakoulu.
Keskuskauppakamarin Luoteis-Venäjän Business-baromteri 2006.
Kosonen, Riitta & Leppänen, Simo (2005). Pietari vahvistaa asemaansa Venäjän taloudessa. Pietarin tie jatkuu. Pietari-säätiö.
www.ecnomicmonitoring.com CEMAT, Helsingin kauppakorkeakoulu.
SVKK:n 60-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki. 2006
http://www.finruscc.fi/files/1525/Venla_FIN-web.pdf.

Päivitetty 17.4.2007