Kaupungit kasvavat sisältäpäin

  1. Siirtolaisuus tuo syntyvyyttä
  2. Rohkea oletus menneen valossa
  3. Maan sisäinen muutto menettää voimansa
  4. Oulun seutu lisääntyy ja vetää muuttajia
  5. Kaupunkien reunat kasvavat keskuksia enemmän
  6. Jos oletukset eivät pidäkään...

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Oulun seutu lisääntyy ja vetää muuttajia

Ennustekauden voimakkain kasvualue on Oulun seutu sen vuoksi, että alueen väkilukua lisää keskimääräistä korkeampi syntyvyys sekä muuttovoitot.

Etelä-Suomeen muodostuu yhtenäinen kasvu alue Helsingin, Porvoon, Lahden, Hämeenlinnan, Tampereen ja Turun ympärille. Alueen sisälle jää vain muutama väestöään menettävä kunta.

Pienimpiä kasvualueita ovat Jyväskylän, Seinäjoen, Vaasan, Kuopion ja Joensuun seudut, jotka Seinäjokea lukuun ottamatta ovat yliopistoseutuja. Myös Rovaniemen ja Lappeenrannan seuduilla muutamat kunnat yltävät kasvun puolelle.

Ennustekaudella nopeimmin kasvavat Tampereen, Lohjan ja Porvoo seutukunnat. Voimakkainta kasvu ei kuitenkaan ole näissä keskuksissa, eikä aina edes lähinaapureissa vaan vyömäisesti keskuksen ympärillä.

Väkiluvun muutoskomponentit 2005-2025

    20 parasta       20 heikointa      
    Syntyneiden enemmyys Kokonais- nettomuutto Kokonais- muutos     Syntyneiden enemmyys Kokonais- nettomuutto Kokonais- muutos
  KOKO MAA 169983 199977 369960          
1 Espoo 44734 9398 54132   Kiuruvesi -894 -391 -1285
2 Vantaa 29449 4694 34143   Kouvola -2174 867 -1307
3 Helsinki 26560 2892 29452   Närpiö -1219 -111 -1330
4 Tampere 13454 8367 21821   Kitee -1359 -12 -1371
5 Oulu 20956 -1524 19432   Keuruu -1143 -233 -1376
6 Kirkkonummi 7281 5837 13118   Kuusankoski -1264 -145 -1409
7 Nurmijärvi 6974 4541 11515   Pudasjärvi -561 -1015 -1576
8 Ylöjärvi 5136 5705 10841   Kajaani 1205 -2791 -1586
9 Kangasala 3732 5795 9527   Iisalmi -583 -1030 -1613
10 Nokia 2961 6325 9286   Sodankylä -797 -835 -1632
11 Jyväskylä 9395 -356 9039   Kemi -863 -898 -1761
12 Tuusula 4355 4223 8578   Anjalankoski -1410 -516 -1926
13 Jyväskylän mlk 5925 2188 8113   Nurmes -1260 -708 -1968
14 Vihti 3129 4597 7726   Suomussalmi -1843 -165 -2008
15 Lempäälä 3242 4248 7490   Pieksämäki -2298 91 -2207
16 Kerava 3083 4254 7337   Kuhmo -1631 -639 -2270
17 Porvoo 2683 4117 6800   Imatra -2419 109 -2310
18 Liminka 4183 2453 6636   Kemijärvi -1820 -808 -2628
19 Seinäjoki 3041 3428 6469   Varkaus -1848 -1476 -3324
20 Kempele 4736 1532 6268   Lieksa -2541 -1002 -3543

Kokonaisnettomuutto sisältää maassamuuton ja siirtolaisuuden.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 31.7.2007