Suomalaiset kierrättävät sanoissa ja teoissa

  1. 3,3 roskapussia viikossa
  2. Joka toinen kierrättää biojätettä
  3. Kirpputoreilla liikkuvat miljoonat
  4. Vain sinkut sinnittelevät ilman autoa
  5. Ajokilometrit vähentyneet
  6. Ekosähkö ei ole iskenyt

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirpputoreilla liikkuvat miljoonat

Kirpputorit ovat säilyttäneet suosionsa. Kulutustutkimus 2006:n haastattelua edeltävän kolmen kuukauden aikana 8 prosenttia talouksista (n. 200 000) oli myynyt ja 24 prosenttia (n. 600 000) ostanut kirpputorilta jotain. Yhtä myyjätaloutta kohti oli siis kolme ostavaa taloutta.

Sekä ostamista että myymistä harjoittavat eniten isot taloudet. Lasten vaatteet, lelut ja muut tarvikkeet siirtyvät nopeassa tahdissa kirpputorilla myytäviksi.

Yhden ja kahden hengen talouksista nuoremmat myyvät useammin kirpputoreilla kuin vanhemmat taloudet. Yhden hengen talouksista kuitenkin hieman yllättäen alle 30-vuotiaat ja 60-69-vuotiaat ostavat kirpputoreilta useammin kuin keski-ikäiset.

Kirpputorilla jotakin myyneiden keskimääräinen myyntitulo oli viimeisen kolmen kuukauden ajalta noin 145 euroa. Kun tällaisia talouksia oli kahdeksan prosenttia, voidaan arvioida kotitalouksien saaneen kolmessa kuukaudessa kirppistuloja noin 29 miljoonaa euroa, mikä vuositasolla merkitsisi reilua 115 miljoonaa euroa.

Vastaavasti kirpputoreilla ostoksia tehneiden arvio kolmen kuukauden ostoksiin käytetystä rahasta oli keskiarvona noin 68 euroa. Kun ostoksia oli tehnyt joka neljäs talous, niin yhteensä kotitaloudet olivat käyttäneet rahaa kirppisostoksiin kolmen kuukauden aikana 43 miljoonaa euroa eli vuositasolla noin 173 miljoonaa euroa.

Kirpputorien myyntitulojen ja ostojen välinen erotus, vuositasolla 60 miljoonaa euroa, kuvannee karkeasti sekä kirpputorien järjestäjien pöytävuokratuloja että vapaaehtoistoiminnan kirpputorimyynnin tuloja.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 21.12.2007