KIBS-alojen keskittyminen Uudellemaalle tauonnut

  1. Alojen tuotannon kasvu ylittänyt bkt:n kasvun
  2. Pirkanmaalla vähän lakitoimintaa
  3. Oulun seudulla laskentatoimen palvelujen liikevaihto kehittynyt nopeiten
  4. Notkahdus vai pysyvämpi ilmiö?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Pirkanmaalla vähän lakitoimintaa

Uudenmaan osuus lakiasiainpalveluissa on huomattava, mikä selittyy paljolti sillä, että alueelle on keskittynyt monen alan pääkonttoreita ja juridisintensiivistä toimintaa, kuten rahoitus- ja vakuutusalan yrityksiä. Uudenmaan kasvu on ollut liikevaihdon osalta hieman koko maan kasvua heikompaa vuosina 2001-2006. Sen sijaan ajanjakson viimeisenä vuonna 2006 alueen liikevaihto kasvoi keskimääräistä hieman nopeammin. Henkilöstön osalta Uusimaa on sen sijaan kehittynyt koko maata paremmin aina 2005 saakka. Viime vuonna henkilöstö kasvoi keskimääräistä heikommin. Toimistojen määrä on sen sijaan laskenut absoluuttisestikin.

Verrattaessa alueita yleiseen taloudellisen toimeliaisuuteen havaitaan pari kiinnostavaa piirrettä. Pirkanmaalla on alueen talouden painoarvoon nähden suhteellisen vähän lakitoimintaa, selvästi vähemmän kuin Turussa. Lisäksi alan toiminta on kehittynyt Tampereella koko maan kehitystä heikommin 2001-2005. Vuonna 2006 alkoi Pirkanmaalla ainakin lyhytaikainen juristien määrän kasvu. Silti koko tarkasteluajanjaksoa ajatellen kehitys on ollut keskimääräistä heikompaa.

Lakialan peruskoulutuksen tarjonta on suurta Turussa, ja tämä lienee vaikuttanut siihen, että Varsinais-Suomen lakiasiaintoimistot ovat myös kasvaneet selvästi maan keskitasoa paremmin tällä vuosituhannella. Silti 2006 liikevaihto kasvoi siellä selvästi koko maata heikommin, vaikka henkilöstön ja toimipaikkojen määrä kasvoi edelleen hyvin.

Lapin korkea sijoitus väkilukuun nähden selittynee paljolti lakialan yliopistokoulutuksella. Silti maakunnan kasvu on ollut eräs kaikkein heikoimmista viime vuosina. Vuonna 2006 henkilökunnan määrä lappilaisissa lakitoimistoissa tosin kasvoi suhteellisen hyvin, vaikka toimistojen määrä laskikin ja liikevaihto kehittyi aika vaatimattomasti.

Pohjois-Savo on lakipalvelujen alalla maakunta, jossa myös liikevaihdon kasvu on ollut maakuntien kärkiryhmään kuuluvaa koko vuosituhannen alun ajan. Henkilöstön määrän kasvu on kuitenkin ollut koko maata hitaampaa, ja toimipaikkojen määrä on kääntynyt selvään laskuun. Kovimmat kasvajat kaikilla mittareilla ovat alalla hyvin pienet maakunnat kuten Ahvenanmaa, Satakunta ja Keski- ja Etelä-Pohjanmaa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.2.2008