Kiinasta ja Intiasta maapallon työvoimareservi?

  1. Hedelmällisyys laskee
  2. Naimaikäisistä tytöistä huutava pula
  3. Kiinalaiset elävät pidempään
  4. Intialaiset vilkkaampia maastamuuttajia
  5. Ikäpyramidi - historian peili
  6. Osa globalisaatiota

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ikäpyramidi - historian peili

Edellä kuvatut väestönkehityksen kolme osatekijää - syntyvyys, kuolevuus ja muuttoliike - ovat osaltaan vaikuttaneet väestön ikärakenteeseen. Maastamuuton vaikutus näihin yli miljardin asukkaan maihin on ollut pieni. Elinajan piteneminen tuo molemmat maat sen tosiasian eteen, että tulevaisuudessa eläkeikäisten joukko kasvaa nopeasti.

Verrattaessa Kiinan ja Intian väestön ikäpyramidia vuodelta 2005 havaitaan maiden ikärakenteiden poikkeavan toisistaan melkoisesti. Eniten ikärakenteeseen on vaikuttanut hedelmällisyys, joka erityisen selvästi on muovannut Kiinan väestön ikärakennetta.

Intian ikäpyramidi on nimensä mukaisesti säilyttänyt muotonsa, jossa korkeasta syntyvyydestä johtuen vanhemmat ikäluokat ovat hieman pienempiä kuin nuoremmat ikäluokat. Vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana syntyneiden ikäluokkien koko on selvästi pienempi hedelmällisyyden laskusta johtuen.

Sen sijaan Kiinan väestön ikäpyramidi on alkanut menettää perinteistä muotoaan ja ikäluokkien koot kertovat menneisyyden tapahtumista. Suuren harppauksen aiheuttama nälänhätä ja romahtanut hedelmällisyys näkyvät vielä 45-49-vuotiaiden ikäluokan koossa, joka on pienempi kuin normaalin kehityksen tulos.

Kulttuurivallankumouksen myllerrykset aiheuttivat myös hedelmällisyyden laskun, joka jatkui vuonna 1979 voimaan astuneen yksi lapsi -politiikan jälkeen. Vielä 1960-luvulla suuri ikäluokka synnytti ikäpyramidissa näkyvän toisen suuren ikäluokan, nykyiset 15-19-vuotiaat. Sen jälkeen ikäluokat ovat selvästi pienentyneet.

Kuvio 4. Väestön ikäpyramidi Kiinassa ja Intiassa vuonna 2005

Lähde: UN, World Population prospects, the 2006 Revision Population database

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.2.2008