Teollisuuden toimialakatsaus I/2008

  1. Yhteenveto teollisuuden suhdannetilanteesta
  2. Suomen teollisuustuotannon kasvu jatkui EU-maita ja USA:ta nopeampana
  3. Tuottajahinnat nousivat alkuvuodesta monilla toimialoilla
  4. Erityisesti viennin liikevaihdossa kasvua
  5. Teollisuuden palkkasumma kasvoi mutta työllisten määrä laski
  6. Tehdasteollisuuden näkymät yhä loivasti miinuksella
  7. Fokus: Paluu 1970-luvulle: öljy heiluttaa jälleen Suomen ja maailman taloutta
  8. Öljy - maailmantalouden voiteluaine
  9. Suomen talouden ja teollisuustuotannon kehitys 1970-luvulla ja nyt
  10. Inflaatio ja työttömyys 1970-luvulla ja nyt
  11. Suomen ja maailmantalouden viimeaikojen tilanne
  12. Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla
  13. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Fokus: Paluu 1970-luvulle: öljy heiluttaa jälleen Suomen ja maailman taloutta

Vuodet eivätkä vuosikymmenet ole veljiä keskenään, mutta kun tarkastelee 1970-luvun lopun maailmantalouden ja Suomen taloustilannetta ja vertaa sitä tähän päivään, yhtenevyys on hämmästyttävä.

USA:n ja EU:n talouksia leimaa epävarmuus. Inflaatiovauhti on kiihtynyt ja mm. Suomessa se oli toukokuussa korkeimmillaan lähes 20 vuoteen. Kiihtyvä inflaatio yhdistettynä talouskasvun hiipumiseen tuo mieleen 1970-luvun tilanteen. Taloustieteen termein puhuttiin stagflaatiosta. Tämän ei pitänyt Phillips-käyrän* mukaan olla mahdollista.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.6.2008