Rakentamisen toimialakatsaus I/2008

  1. Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta
  2. Uudisrakentamisen aloitukset kääntyivät laskuun
  3. Rakennusyritysten liikevaihto jatkaa voimakasta kasvua
  4. Maa- ja vesirakentamisen kustannusten nousu kiihtyi
  5. Rakentamisen työttömien määrä vähenee edelleen nopeasti
  6. Rakennusluvat ja aloitukset ennakoivat supistuvaa talonrakennustuotantoa
  7. Fokus: Suuria rakennushankkeita paljon
  8. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uudisrakentamisen aloitukset kääntyivät laskuun

Vuosi 2007 oli kiivaimman rakentamisen vuosi sitten 1990-luvun taitteen vaikka asuinrakentaminen taittuikin laskuun. Muun rakentamisen, erityisesti toimitilarakentamisen vahva kasvu kiritti rakennustuotannon uuteen huippuun. Vuoden 2008 ensimmäinen neljännes käänsi rakennustuotannon näkymät negatiivisiksi. Tämän vuoden ensimmäinen neljännes näyttää myönnettyjen lupien valossa entistä synkemmältä: tammi-maaliskuussa myönnettyjen rakennuslupien määrä väheni 12 prosenttia. Asuinrakentamisen luvat vähenivät peräti viidenneksellä.

Myös uudisrakennustöiden aloitukset vähenivät tammi-maaliskuussa 18 prosenttia edellisvuodesta, 7,46 miljoonaan kuutiometriin. Asuinrakennusten aloitukset vähenivät 3 prosenttia, toimisto- ja liikerakennusten aloitusten supistuessa 26 prosenttia sekä teollisuusrakennusten aloitusten 25 prosenttia. Kaiken kaikkiaan muiden kuin asuinrakennusten rakennusten aloitukset vähenivät 23 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksissä, joka kuvaa käynnissä olevan rakennustuotannon määrää, rakennustuotantomarkkinoiden kaksijakoisuus näkyy hyvin selvästi. Rakentamisen kokonais- volyymi oli tammi-maaliskuussa vielä 9 prosentin kasvussa vuoden takaiseen verrattuna.

Käynnissä olevan asuinrakentamisen tuotannon määrä on supistunut kiihtyvällä tahdilla huhtikuusta 2007 lähtien. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä asuinrakentaminen väheni 10,5 prosenttia.

Muun rakentamisen volyymi kasvoi tammi-maaliskuussa sitä vastoin hyvin vahvasti, 28 prosentin voimalla. Vuonna 2007 liikerakentamisen volyymi kasvoi 59 prosenttia ja toimistorakentamisen volyymi 66 prosenttia vuodesta 2006. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikerakentamisen volyymin kasvoi edelleen vahvasti, 32 prosenttia ja toimistorakentamisen volyymi samoin, 57 prosenttia. Kuitenkin edellä mainittujen lupien ja aloitusten määrän selvä väheneminen ennakoi karusti rakennustuotannon tulevaa hiipumista ellei tulevina kuukausina päädytä aloittamaan uusia kohteita selvästi aiempaa enemmän.

Rakentamisen aloitusten kuutioista huomattava osa, noin 15 prosenttia tuli alkuvuonna varastorakennuksista. Varastorakennusten kuutiot ovat kuitenkin halpoja rakentaa verrattuna esimerkiksi liike ja toimistorakennuksiin, jotka vaativat huomattavasti enemmän rakennustarvikkeita ja työtä rakennettua kuutiota kohti. Asuin ja liike- ja toimistorakennusten kuutiot ovatkin 3-4 kertaa kalliimpia kuin varastorakennuksen kuutiot. Uudisrakentamisen volyymissä varastorakennusten osuus onkin edellä mainituista syistä johtuen enää viitisen prosenttia.

Vuonna 2007 aloitettiin kaikkiaan 30 800 uuden asunnon rakennustyöt. Asuinrakentamisen vuosia jatkunut kasvu tasaantui vuonna 2006 ja kääntyi lievään laskuun vuonna 2007. Kaiken tyyppisiä asuntoja aloitettiin rakentamaan vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä aloitettiin 4 900 asunnon rakentaminen, mikä on 5 prosenttia edellisvuotista vähemmän. Näiden asuinrakennusten yhteenlaskettu tilavuus pieneni samaan aikaan 3 prosenttia, joten aloitetut asunnot olivat keskimäärin hieman tilavampia kuin aiemmin. Tämä muutos on seurausta lähinnä rakennettavien asuinrakennustyyppien välisten suhteellisten osuuksien muutoksista.

Rakentamisen kallistuminen on pienentänyt rakennettavien omakotitalojen kokoa. Omakotitalojen pinta-ala kasvoi vuodesta 1999 aina kesään 2006 saakka, jonka jälkeen pinta-ala kääntyi hienoiseen laskuun. Rakennuslupien kerrosalalla mitattuna omakotitalojen keskikoko on laskenut parin vuoden aikana 4 neliömetrillä. Vuoden 2008 alussa omakotitalon huoneistoala oli 143 neliötä.

Kuvio 1. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.6.2008