Koulutuspääoma kasautuu yliopistokaupunkien ympärille

  1. Määrästä laatuun
  2. Työelämäkoulutusta lisättävä
  3. Koulutuspääoma syntyy opiskeluvuosien kustannuksista
  4. Koulutuspääoma muuttaa ihmisten mukana
  5. Monien alueiden koulutusvarannot hiipumassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Koulutuspääoma syntyy opiskeluvuosien kustannuksista

Taloustieteellisessä tutkimuksessa koulutuksen mittana on useimmiten käytetty väestön opiskeluvuosien määrää. Koulutuspääoma voidaan myös määritellä käyttäen tutkintojen vuosikohtaisia kustannuksia. Koulutuspääoman rahamääräisen mittaamisen tavoitteena on mitata koulutuspääoman määrää ja laatua siten, että koulutuspääoman kasautuminen yksilöön otetaan huomioon.

Tekemässäni tutkimuksessa koulutuspääoma määriteltiin kunnittain vuosina 1970-2005, ja pääoma laskettiin vuoden 2005 tutkintokohtaisten kustannusten perusteella (Karhunen 2008a ja 2008b). Koulutuspääoman arvoa laskettaessa ei otettu huomioon opiskelunaikaisia laskennallisia tulonmenetyksiä, kun he eivät voineet olla töissä opiskelunsa vuoksi. Mittauksessa ei myöskään otettu huomioon työttömyyden koulutuspääomaa vähentävää vaikutusta (ks. Relander 1969).

Laskelmien mukaan koulutusinvestointien kasautuminen väestöön on hidastunut selvästi, vaikka nuoret hankkivat entistä enemmän koulutusta (kuvio 1). Tämä vaikuttaa äkkiseltään yllättävältä, koska korkea-asteen tutkinnot ovat lisääntyneet.

Viimeaikainen koulutuspääoman kasvu on toista luokkaa kuin se kasvupyrähdys, joka alkoi suurten ikäluokkien koulunkäynnin aikaan. Silloinen koulutuspääoman nopea kasvu aiheutui tuonaikaisen väestön koulutuksen suhteellisen alhaisesta lähtötasosta.

Naiset ovat kasvattaneet koulutuspääomaansa huomattavasti nopeammin kuin miehet. Alle 48-vuotiaiden joukossa naisten koulutuspääoma oli miehiä suurempi vuonna 2005, ja naisten ja miesten koulutustason ero näyttäisi säilyvän tulevaisuudessakin. Kuitenkin myös naisten koulutuksen kasvu on huomattavasti hitaampaa kuin aikaisemmin. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. Perusasteen jälkeinen koulutuspääoma ikäryhmittäin (15-74-v.) vuonna 2005.

Lähde: Karhunen 2008a.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.9.2008