Opiskelijoiden työnteossa on sukupuolieroja

  1. Opiskelijoiden työnteko yleistynyt
  2. Naisopiskelijat nuorempina työhön
  3. Epätyypillisyys on tyypillistä - varsinkin naisille
  4. Tytöt ja pojat eri töissä
  5. Onko ammatillinen eriytyminen vähenemässä?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tytöt ja pojat eri töissä

Nuoret tekevät opintojensa ohella kaikenlaisia töitä. Suurimman ryhmän muodostavat kuitenkin palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijät, joita oli työllisistä nuorista opiskelijoista noin kolmannes vuonna 2008. Näissä ammateissa iltavuoroja ja kesälomasijaisuuksia pyöritetään suurelta osin opiskelijavoimin, ja joillakin aloilla opiskelijatyövoima on suorastaan välttämätöntä toiminnan turvaamiseksi.

Naisopiskelijoiden työt ovat kasautuneet tiettyihin ammatteihin enemmän kuin miesten työt. Lähes puolet nuorista työllisistä naisopiskelijoista teki palvelu-, myynti- tai hoitotyötä. Suurin osa heistä työskenteli myyjinä tai hoitoammateissa, mutta myös tarjoilijan työ oli naisilla varsin yleinen.

Työlliset miesopiskelijat puolestaan työskentelivät useimmin varastotyöntekijöinä tai rakennuksilla apumiehinä (nämä kuuluvat ammattiluokituksen ryhmään muut työntekijät), sekä teollisuuden ammateissa (kuvio 4).

Kuvio 4. Eri ammattiryhmien osuus 15-24-vuotiaista työllisistä opiskelijoista sukupuolen mukaan vuonna 2008. Prosenttia.

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Työmarkkinat siis eriytyvät sukupuolen mukaan jo nuorella iällä: tytöt ja pojat ansaitsevat opiskelurahansa varsin erilaisista töistä. Tämä liittyy siihen, että myös opiskelualat ovat jakaantuneet nais- ja miesvaltaisiin, ja monet opiskelijat hankkivat jo opintojen aikana työkokemusta omalta alaltaan. Esimerkiksi sairaanhoitajaksi opiskelevalle tarjoutuu helposti töitä hoitoalalta, ja rakennusinsinööriksi opiskelevan on järkevää hankkia käytännön työkokemusta rakennustyömaalta.

Eriytymisellä on yhteys myös epätyypillisten työsuhteiden yleisyyteen. Nuorille naisopiskelijoille tyypillisissä töissä osa-aikaisuus on yleistä ja helposti järjestettävissä. Valitsevatko he työpaikkansa juuri tällä perusteella, ei kuitenkaan voi tietää.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009