Kuntien päättäjät toivovat kotien ottavan nuorista vastuuta

  1. Päättäjät tyytymättömiä kunnan toimintaan erityisesti kaupungeissa
  2. Päättäjien asenteet ja asiantuntemus voivat vaikuttaa vastaamiseen
  3. Nuoret halutaan pitää koulussa ja työelämässä
  4. Nuoria yritetään tavoittaa myös vapaa-aikana
  5. Valtiolta toivotaan lisäpanostusta
  6. Päättäjät korostavat vanhempien vastuuta
  7. Ongelmia on ehkäistävä ennalta
  8. Yhteistyön lisääminen on tärkeää

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nuoret halutaan pitää koulussa ja työelämässä

Kunnissa tehdyt toimenpiteet ovat vastausten perusteella melko samansuuntaisia. Vastaajat ovat kirjanneet paljon nuoria koskevia hankkeita ja ohjelmia, joita kuluneen vuoden aikana on käynnistetty. Hankkeiden sisällöstä on vaikea tehdä päätelmiä lyhyiden ja kirjavien vastausten perusteella. Niissä vastauksissa, joissa konkreettisia toimia on kirjattu, ajatukset ovat hyvin samankaltaisia.

"Perusopetuksessa kiinnitetty huomiota siihen, että kaikki olisivat jatko-opintokelpoisia peruskoulun jälkeen; erityisryhmät, tukipalvelut, pienet opetusryhmät."

"Uudet nuorisotilat rakennettu lähemmäs nuorten luontaisia viihtymisalueita."

"Yhteistyötä sosiaalitoimen, nuorisotyön ja koululaitoksen välillä tiivistetty."

"Nuorisovaltuusto on herätetty henkiin."

Nuorten auttaminen näyttää kuntapäättäjiltä saatujen tietojen perusteella kietoutuvan melko vahvasti koulun ja koulutuksen ympärille. Kunnissa on palkattu koulupsykologeja, kuraattoreita, kouluavustajia, erityisopettajia sekä panostettu kouluympäristöön ja oppilashuoltoon. Henkilöresurssien lisäksi mainitaan ryhmäkokojen pitäminen riittävän pieninä, erityisluokkien perustaminen ja lähikoulujen säilyttäminen. Kouluun liittyvien resurssien (esimerkiksi henkilöstön määrän, luokkakokojen ja koulussa olevien palveluiden) parantaminen näyttäisi olevan keskeisimpiä toimia, joita kunnissa on tehty.

Konkreettisissa toimenpiteissä korostuu jatko-opiskeluun ja työhön liittyvä ohjaus, erityisesti peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen välinen nivelvaihe. Päättäjien mukaan kunnissa on panostettu paljon työpajatoimintaan ja sen varmistamiseen, että kaikilla peruskoulun päättävillä on opiskelupaikka. Jotkut vastaajista kertovat kunnassa käynnistetyn ohjelman, jossa nuoren kanssa tehdään jatkosuunnitelmia ja seurataan opinnoissa pysymistä. Lisäksi on mainintoja erilaisista työllistämistoimista, esimerkiksi kesätyöpaikkojen tarjoamisesta tai kunnan ja yritysten yhteisistä työllistämistoimista.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009