Viennin romahdus ei lupaa hyvää

  1. Viennin arvo tärkeämpi kuin volyymi
  2. Viennin romahdus vähentää tuotantoa
  3. Pahempi pudotus kuin edellisessä lamassa
  4. Devalvoida ei voi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Devalvoida ei voi

Nykyinen tilanne poikkeaa huomattavasti 1990-luvun lamasta. Kansainvälinen talouskriisi on paljon vakavampi kuin tuolloin, minkä takia myös vienti on vähentynyt enemmän. Vaihtotase on ollut viime vuodet positiivinen, mutta näyttää siltä, että ylijäämä on hupenemassa hyvää vauhtia, koska kauppatasekin on enää suurin piirtein tasapainossa.

Oleellisin ero lienee kuitenkin se, että Suomi on nyt eurossa eikä devalvaatiomahdollisuutta ole, vaikka euro sinänsä kelluu suhteessa melkein kaikkiin muihin valuuttoihin. Esimerkiksi Ruotsi jäi euron ulkopuolelle, ja se saa nyt kilpailuetua Suomeen verrattuna kruunun heikennyttyä, myös euroalueella.

Devalvaatiomahdollisuuden puuttuminen tekee viennin kasvun ja kriisistä nousun Suomelle paljon vaikeammaksi kuin 1990-luvulla. Lisäksi nyt voidaan vain toivoa, että viennin kansantuoteosuudessa päästäisiin takaisin kriisiä edeltäneelle korkealle tasolle, siinä missä 90-luvun lamasta nousu pohjautui pitkälti viennin osuuden reippaaseen kasvuun 80-luvun romahduksen jälkeen (Kuvio 3).

Kuvio 3. Tavaroiden ja palveluiden viennin osuus bkt:sta, prosenttia

Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2009