Voiko onnea mitata?

  1. Häilyväinen olemus
  2. Politiikan tavoitteeksi
  3. Onnen operationalisointi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Politiikan tavoitteeksi

Moderni hyvinvointiyhteiskunta tuntee huolta siitä, että toisilla on kieltämättä parempi mahdollisuus onnellisuuteen kuin toisilla. Voidakseen tasata asioita se haluaa kvantifioida. Onnellisuudesta ei kuitenkaan oikein ole kvantitatiivisen mittauksen raaka-aineeksi. Onnella ei voi suorittaa laskutoimituksia.

Yksi syy onnellisuuden käsitteen käyttöön taitaa olla myös se, että yhteiskunnan lopputulemaa haluttaisiin kuvata yhdellä lukusarjalla. Silloin olisi helppo sanoa, että tänään on paremmin tai huonommin kuin eilen. Tavoite taitaa kuitenkin olla mahdoton. On esimerkiksi ajateltu, että on rakennettavissa ulottuvuus onnellisuus-tilapäinen onnellisuus-onnettomuus. Ei tarvitse kauheasti miettiä, kun huomaa, että idea on kovin yksinkertaistava.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2009