Kenen ääni kuuluu kuntien valtuustoissa?

  1. Äänestäjäkunta on toimihenkilöistynyt
  2. Valtuutetut ja äänestäjät eri puusta veistettyjä
  3. Valtuutettujen keskitulot selvästi äänestäjää suuremmat
  4. Kunnanvaltuustot ovat miesten valtakuntia
  5. Keskustan maatalousyrittäjät ovat suurin valtuutettujen ryhmä
  6. Kaikkien puolueiden valtuutettujen keskitulo on suurempi kuin äänestäjäkunnan
  7. Vihreät on ainoa naisvaltainen puolue
  8. Perinteiset jaot näkyvät edelleen kuntien valtuustoissa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Keskustan maatalousyrittäjät ovat suurin valtuutettujen ryhmä

Syksyn 2008 kunnallisvaaleissa valittiin 10 400 valtuutettua. Valtuutetuista noin 34 prosenttia kuuluu keskustaan, vajaa 20 prosenttia SDP:hen ja 20 prosenttia myös kokoomukseen. Loput 2 800 valtuutettua jakautuvat Vasemmistoliiton, RKP:n, perussuomalaisten, vihreiden ja kristillisten kesken. (Taulukko 2.) Vaikka ääniosuudella laskettuna vaalien suurin puolue oli kokoomus (23,5 % äänistä) ja keskusta oli vasta kolmanneksi suurin puolue (20,5 % äänistä), niin valtuutettujen määrällä mitattuna keskusta on ylivoimaisesti suurin puolue kunnanvaltuustoissa.

Taulukko 2. Kunnanvaltuutetut puolueen mukaan vuonna 2008.

  Valtuutetut %
Kesk. 3 520 33,8
Kok. 2 018 19,4
SDP 2 071 19,9
Vas. 832 8,0
Vihr. 370 3,5
KD 349 3,4
RKP 509 4,9
PS 442 4,2
Muu 301 2,9
Yhteensä 10 412 100,0

Lähde: Kunnallisvaalit 2008. Tilastokeskus.

Suurimman valtuutettujen määrän hankkinut keskusta näyttää saaneen valtuutettuja runsaasti kaikista sosioekonomisista ryhmistä. Valtuutetuista maatalousyrittäjistä 75 prosenttia, muista yrittäjistä reilu kolmasosa ja alemmista toimihenkilöistä vajaa kolmannes on keskustan riveissä. Ylemmistä toimihenkilöistä, työntekijöistä, opiskelijoista ja eläkeläisistä keskimäärin neljännes kustakin kuuluu keskustaan. (Taulukko 3.)

Taulukko 3. Valtuutetut puolueen ja sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2008.

  Yhteensä Maa- ja metsä-
talousyrittäjät
Yrittäjät Ylemmät
toimihenkilöt
Alemmat
toimihenkilöt
Työntekijät Opiskelijat Eläkeläiset Muut
Yhteensä 10 412 1 083 1 020 2 777 2 271 1 409 305 1 046 501
Kesk. 3 520 825 366 717 737 366 87 280 142
Kok. 2 018 111 330 783 390 95 66 171 72
SDP 2 071 3 99 482 605 491 44 257 90
Vas. 832 11 34 159 149 255 21 131 72
Vihr. 370 5 22 190 62 22 32 14 23
KD 349 14 36 127 86 27 10 37 12
RKP 509 66 42 182 103 38 19 40 19
PS 442 33 59 54 75 80 21 72 48
Muu 301 15 32 83 64 35 5 44 23

Lähde: Kunnallisvaalit 2008 ja työssäkäyntitilasto. Tilastokeskus.

Kokoomus puolestaan näyttää vetävän puoleensa erityisesti yrittäjiä ja ylempiä toimihenkilöitä. Näihin ryhmiin kuuluvista valtuutetuista noin kolmannes on kokoomuslaisia; myös opiskelijavaltuutetuista joka viides kuuluu kokoomukseen. Työväenpuoluetta kokoomuksesta ei kuitenkaan vielä ole tullut ainakaan valtuutettujen perusteella: työntekijäasemassa olevista valtuutetuista vain noin seitsemän prosenttia kuuluu kokoomukseen.

SDP on onnistunut saamaan puolelleen erityisesti työntekijöitä, joista reilu kolmasosa on sosialidemokraatteja. Myös eläkeläisten ja alempien toimihenkilöiden keskuudessa SDP on suosittu: siihen kuuluu näiden ryhmien valtuutetuista noin joka neljäs. Vasemmistoliitto on onnistunut parhaiten työntekijöiden houkuttelussa, sillä työntekijävaltuutetuista vajaa viidennes kuuluu Vasemmistoliittoon.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009