Pienituloisuus on lisääntynyt sekä maalla että kaupungissa

  1. Pienituloisten enemmistö asuu kaupungeissa
  2. Sadassa kunnassa pienituloisuusaste jo yli 20
  3. Pienituloisuuden "huippukunnat" löytyvät maaseudulta
  4. Nuoret kaupungeissa, iäkkäät maaseudulla
  5. Pienituloisuus pitkittyy erityisesti maaseudun eläkeikäisillä
  6. Kaupungin ja maaseudun erot eivät ole kaventuneet

Kirjoittaja: Juha Honkkila on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2009.

Pienituloisten määrä on 1990-luvun puolivälin jälkeen kasvanut koko maassa. Maaseudulla pienituloisten osuus on suurempi kuin kaupungeissa. Pienituloisuus on pitkittynyt erityisesti maaseudun iäkkään väestön keskuudessa.

Suomi on perinteisesti ollut alhaisten tuloerojen maa. Tuloerot ovat kuitenkin Suomessa kasvaneet varsin nopeasti viime vuosina. Tuoreen raportin mukaan (OECD 2008) tuloerojen kasvu Suomessa on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut nopeampaa kuin missään muussa OECD:n kolmestakymmenestä jäsenmaasta. Tuloerojen kasvusta keskusteltiin jo nousukauden aikana, ja keskustelu ei ainakaan ole laantunut talouskriisin myötä.

Myös pienituloisten osuus väestöstä on kasvanut Suomessa hyvin nopeasti verrattuna useimpiin muihin teollisuusmaihin. Pienituloiseksi määritellään ne henkilöt, joiden kotitalouden kulutusyksikköä kohden lasketut tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia mediaanitulosta. Pienituloisuusaste kuvaa siten kaikista heikkotuloisimpien asemaa suhteutettuna keskivertotulonsaajaan. Kaikkiaan Suomessa oli tulonjaon kokonaistilaston mukaan 781 000 henkilöä, joiden kotitalouden kulutusyksikköä kohden lasketut käytettävissä olevat rahatulot alittivat pienituloisuusrajan vuonna 2007. Pienituloisuusaste oli 15,0 prosenttia. (Ks. tietolaatikko.)

Pienituloisuusasteen kasvu on ulottunut koko maahan. Suomen 415 kunnasta vain seitsemän oli vuonna 2007 sellaisia, joissa pienituloisten osuus väestöstä oli pienempi kuin vuonna 1995. Kaikki nämä seitsemän kuntaa olivat pieniä saaristokuntia Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Lähes 90 kunnassa pienituloisuusaste kasvoi kyseisenä ajankohtana yli kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Tässä artikkelissa kuvataan pienituloisten määrien ja osuuksien eroja maaseudun ja kaupunkien välillä tulonjaon kokonaistilaston pohjalta.

Pienituloisten enemmistö asuu kaupungeissa

Pienituloisista henkilöistä valtaosa asuu kaupunkimaisissa kunnissa. Vaikka pienituloisten määrä on maaseudulla selvästi kaupunkeja pienempi, on pienituloisten osuus väestöstä maaseudulla kuitenkin korkeampi. (Taulukko 1.) Maaseutumaisissa kunnissa pienituloisuusaste on vuodesta 1995 lähtien ollut 3-4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaupungeissa. Viime vuosina pienituloisuusaste on kasvanut nopeimmin kaupunkimaisissa kunnissa. (Kuvio 1.)

Taulukko 1. Pienituloisten määrä ja pienituloisuusaste kuntaryhmissä vuonna 2007.

  Pienituloisten määrä Pienituloisuusaste, %
Koko maa 781 000 15,0
Kaupunkimainen kunta 474 000 14,5
Taajaan asuttu kunta 126 000 13,9
Maaseutumainen kunta 180 000 17,8

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Kuvio 1. Pienituloisuusasteet tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan vuosina 1995-2007. Prosenttia.

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Pienituloisten määrää ja osuutta erityyppisissä kunnissa tarkasteltaessa on huomioitava muutokset väestörakenteessa. Kaupunkimaisten kuntien väestö on kasvanut, kun taas muuttoliike on pienentänyt maaseutumaisten kuntien väkilukua. Pienituloisten henkilöiden lukumäärän kasvusta vuodesta 1995 vuoteen 2007 kaksi kolmasosaa on kohdistunut kaupunkimaisiin kuntiin, joissa pienituloisten määrä on kasvanut 256 000:lla. Samanaikaisesti kaupunkimaisten kuntien väkiluku on kuitenkin kasvanut 234 000:lla.

Taajaan asuttujen kuntien väkiluku on vuodesta 1995 pysynyt lähes ennallaan, mutta pienituloisten määrä on kasvanut 56 000:lla. Vaikka maaltamuutto on johtanut väkiluvun huomattavaan pienenemiseen maaseutumaisissa kunnissa, on pienituloisten määrä niissä kasvanut yli 70 000:lla.

Sadassa kunnassa pienituloisuusaste jo yli 20

Vaikka pienituloisten suuri osuus pienissä kunnissa ei vaikuta paljoakaan koko maan pienituloisuusasteeseen, aiheuttaa kasvava pienituloisten määrä yksittäisille kunnille monenlaisia ongelmia. Suuri tulosyrjäytyneiden määrä asettaa lisää paineita muun muassa kunnan sosiaalitoimelle. Pienituloisuuden keskittyminen tietyille alueille johtaa helposti myös koko alueen elinvoiman heikkenemiseen.

Suomen kuntien pienituloisuusasteiden kehitys on tästä näkökulmasta ollut erityisen huolestuttavaa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Vuonna 1995 Suomessa oli vain 12 kuntaa, joissa yli 15 prosenttia väestöstä oli pienituloisia. Korkein kuntakohtainen pienituloisuusaste oli vajaat 19 prosenttia.

Vuonna 2007 Suomessa oli jo 99 kuntaa, joissa pienituloisuusaste oli yli 20 prosenttia. Pienituloisuusasteet ovat nousseet sekä kaupungissa että maaseudulla, tosin maaseutumaisissa kunnissa hyvin korkeat pienituloisuusasteet ovat yleisempiä kuin taajemmin asutuissa kunnissa.

Kaupunkimaisista kunnista alhaisimmat pienituloisuusasteet olivat vuonna 2007 eräissä suurten kaupunkien ympäryskunnissa eli Kauniaisissa (5,1 %), Tuusulassa, Pirkkalassa ja Kaarinassa. Pienituloisuus oli suurinta Joensuussa (22,9 %), Jyväskylässä, Savonlinnassa ja Kemissä.

Kaupunkimaisten kuntien jakauma pienituloisuusasteen mukaan on muuttunut selvästi reilussa kymmenessä vuodessa. Vuonna 2000 pienituloisuusaste oli koko maassa 12,1 prosenttia, ja vuonna 1995 pienituloisuusaste oli tätä pienempi kaikissa kaupunkimaisissa kunnissa. (Kuvio 2.) Vuoteen 2007 mennessä kolme viidestä kaupunkimaisesta kunnasta oli tämän yläpuolella. Kuvaavaa on, että kun vuonna 1995 pienituloisten osuus oli kaupunkimaisissa kunnissa suurimmillaan vajaat 10 prosenttia (Forssassa), vuonna 2007 pienituloisia on tätä vähemmän ainoastaan yhdessätoista kaupunkimaisessa kunnassa.

Kuvio 2. Kaupunkimaisten kuntien lukumäärä pienituloisuusasteen mukaan vuosina 1995, 2000 ja 2007.

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Pienituloisuuden "huippukunnat" löytyvät maaseudulta

Taajaan asutut kunnat edustavat kaupungin ja maaseudun välimaastossa olevaa asumisympäristöä. Pienituloisuusaste taajaan asutuista kunnista oli alhaisin Nurmijärvellä (6,7 %) ja Sipoossa ja korkein Nurmeksessa (25,3 %) ja Outokummussa vuonna 2007.

Myös kaikissa taajaan asutuissa kunnissa pienituloisuusaste oli vuonna 1995 pienempi kuin 12,1 prosenttia (kuvio 3). Lähes kolmessa neljästä näistä kunnista pienituloisuusaste oli kasvanut yli 12 prosentin vuoteen 2007 mennessä. Taajaan asutuista kunnista pienituloisuusasteet ovat pysyneet varsin alhaisina useimmissa Etelä-Suomen kunnissa, kun ne monissa Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa ovat hyvin korkeita.

Kuvio 3. Taajaan asuttujen kuntien lukumäärä pienituloisuusasteen mukaan vuosina 1995, 2000 ja 2007.

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Useimpina vuosina ne kunnat, joissa pienituloisuusaste on korkein, ovat kuuluneet maaseutumaisiin kuntiin. Toisaalta joissakin niistä pienituloisuusaste on ollut myös poikkeuksellisen alhainen. Vuonna 2007 maaseutumaisista kunnista alhaisimmat pienituloisuusasteet olivat Jomalassa (5,1 %) ja Maskussa ja korkeimmat Kivijärvellä (29,9 %) ja Savonrannassa.

Vuonna 2007 joka toisessa maaseutumaisista kunnista pienituloisten osuus oli yli puolitoistakertainen verrattuna vuoden 2000 koko maan vastaavaan lukuun (kuvio 4). Ainoastaan 34 maaseutumaisessa kunnassa - eli noin joka kahdeksannessa - pienituloisuusaste oli alle 12,1 prosenttia. Niistä 99 kunnasta, joissa pienituloisuusaste oli vuonna 2007 yli kaksikymmentä prosenttia, 90 kuului maaseutumaisiin kuntiin. Yksittäisten kuntien ongelmat pienituloisuudessa keskittyvät siis voimakkaasti maaseudulle.

Kuvio 4. Maaseutumaisten kuntien lukumäärä pienituloisuusasteen mukaan vuosina 1995, 2000 ja 2007.

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Nuoret kaupungeissa, iäkkäät maaseudulla

Pienituloisuus kohdistuu eri ikäisiin henkilöihin varsin eri tavalla kaupungeissa ja maaseudulla. Kaupungeissa suurin pienituloisten ryhmä vuonna 2007 oli nuoret, kun taas taajaan asutuissa kunnissa ja maaseudulla suurin osa pienituloisista kuului ikääntyneisiin.

Kaupunkimaisissa kunnissa joka neljäs 18-29-vuotias kuului pienituloisiin. Tyypillisimpiä tämän ryhmän edustajia ovat opiskelijat, erilaisilla perhevapailla olevat ja nuoret työttömät. Maaseutumaisissa kunnissa asuvista yli 60-vuotiaista jo melkein joka kolmas (29 %) oli pienituloinen vuonna 2007. (Taulukko 2.)

Taulukko 2. Pienituloisuusaste ja pitkittyneesti pienituloisten osuus ikäluokittain ja tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan vuonna 2007. Prosenttia.

  Koko maa
Yhteensä Alle 18 v. 18-29 v. 30-59 v. Yli 59 v.
Pienituloisia 15 14 22 10 20
Pitkittyneesti pienituloisia 9 7 11 6 14
  Kaupunkimaiset kunnat
Yhteensä Alle 18 v. 18-29 v. 30-59 v. Yli 59 v.
Pienituloisia 14 14 25 10 15
Pitkittyneesti pienituloisia 8 7 12 6 10
  Taajaan asutut kunnat
Yhteensä Alle 18 v. 18-29 v. 30-59 v. Yli 59 v.
Pienituloisia 14 12 15 9 23
Pitkittyneesti pienituloisia 8 6 8 6 16
  Maaseutumaiset kunnat
Yhteensä Alle 18 v. 18-29 v. 30-59 v. Yli 59 v.
Pienituloisia 18 15 14 12 29
Pitkittyneesti pienituloisia 11 8 7 8 21

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Ikääntyneiden pienituloisuusaste on maaseutumaisissa kunnissa lähes kaksi kertaa suurempi kuin kaupunkimaisissa kunnissa. Näin on siitä syystä, että eläkeläiset ovat tulotasoltaan varsin heterogeeninen ryhmä: maaseudulla asuu hyvin pienten tulojen, kuten pelkän kansaneläkkeen, varassa eläviä eläkeläisiä enemmän kuin taajemmin asutuissa kunnissa.

Pienituloisuus pitkittyy erityisesti maaseudun eläkeikäisillä

Pienituloisuuden kohdistumista samoihin henkilöihin useiden vuosien ajan kutsutaan pitkittyneeksi pienituloisuudeksi. Pitkittyneesti pienituloiseksi määritellään henkilö, joka viitevuoden lisäksi on vähintään kahtena edellisestä kolmesta vuodesta ollut pienituloinen. Pitkittyneesti pienituloisten osuus on kasvanut nopeammin kuin pienituloisuusaste, mikä kertoo siitä, että pienituloisuus kohdistuu yhä useammin samoihin henkilöihin (kuvio 5 ).

Kuvio 5. Pitkittynyt pienituloisuus tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan vuosina 1998-2007. Prosenttia koko väestöstä.

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Alueelliset erot korostuvat pitkittyneen pienituloisuuden tarkastelussa. Maaseutumaisissa kunnissa pienituloisuus on pitkittynyttä lähes kahdella kolmesta pienituloisesta, kun se kaupunkimaisissa kunnissa oli pitkittynyt vain hieman yli puolella. Sekä kaupungeissa että maaseudulla nuorten pienituloisuus on tilapäisempi ilmiö kuin ikääntyneiden, mutta kaupungeissa nuoret pienituloiset pystyvät hieman paremmin nostamaan tulotasoaan elämäntilanteen muuttuessa. Maaseutumaisissa kunnissa kolmella neljästä 60 vuotta täyttäneestä pienituloisesta tulot ovat jääneet pienituloisuusrajan alapuolelle jo pidempään.

Nuorten ja ikääntyneiden pienituloisuus poikkeaa varsin paljon toisistaan. Nuorilla pienituloisuus on usein väliaikaista esimerkiksi opiskelusta tai omien lasten hoitamisesta johtuvaa. Pienen eläkkeen varassa elävät sen sijaan joutuvat todennäköisesti tulemaan toimeen hyvin pienillä tuloilla koko loppuelämänsä ajan. Vaikka 18-29-vuotiaiden pienituloisuusaste koko maassa vuonna 2007 oli korkeampi kuin yli 60-vuotiaiden, oli pitkittyneesti pienituloisia suhteellisesti enemmän ikääntyneiden kuin nuorten joukossa (taulukko 2).

Kaupungin ja maaseudun erot eivät ole kaventuneet

Pienituloisuus on siis lisääntynyt lähes koko maassa, mutta kasvu on ollut erityisen runsasta useissa pienissä maaseutumaisissa kunnissa. Tulosten tulkinnassa kannattaa muistaa, että käytetty mittari kuvaa suhteellista pienituloisuutta. Tuloraja, jonka alle jäävät kotitaloudet määritellään pienituloisiksi, on kasvanut noin kolmanneksella vuosien 1995 ja 2007 välillä. Näin ollen vuonna 2007 pienituloisiksi määritellyt kotitaloudet eivät välttämättä ole absoluuttisesti pienituloisempia kuin vuonna 1995 niukasti pienituloisuusrajan yläpuolella olleet.

Pienituloisuuden kehitys nousukaudella kuvaakin lähinnä sitä, miten talouskasvun seurauksena tapahtuva tulotason nousu kohdistuu tulojakauman alapäässä oleviin kotitalouksiin. 2000-luvulla entistä useammat kotitaloudet eivät nähtävästi ole päässeet yhdenvertaisesti osallisiksi talouskasvusta. Myöskään kaupungin ja maaseudun välinen tulosyrjäytymisen ero ei ole pienentynyt.

Lähteet:

Frick, J. - Grabka M. 2002. The Personal Distribution of Income and Imputed Rent. A Cross-National Comparison for the UK, West Germany, and the USA. DIW Berlin Discussion Papers 271.
OECD 2008. Growing Unequal? Income Distribution and Poverty in OECD Countries. OECD.

______

Tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan kunnat jaetaan kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin ja maaseutumaisiin kuntiin taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella. Vuonna 2007 Suomessa oli 415 kuntaa, joista 64 oli kaupunkimaisia, 74 taajaan asuttuja ja 277 maaseutumaisia kuntia. Kaupunkimaisissa kunnissa asui 63 prosenttia asuntokuntaväestöstä (asuntokunta on rekisteritilaston vastine kotitaloudelle) eli 3,3 miljoonaa henkilöä. Taajaan asutuissa kunnissa asui noin 900 000 ja maaseutumaisissa kunnissa noin miljoona henkilöä. Kuntaryhmityksen avulla kuvataan kaupunkimaista ja maaseutumaista asumista, eikä siihen vaikuta hallinnollinen jako kaupunkeihin ja muihin kuntiin.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 30.9.2009