Hyvinvointikatsauksessa 2/2009 julkaistu Pekka Myrskylän artikkeli "Naisten ja miesten työllisyys on kehittynyt maakunnissa eri suuntiin" sisälsi virheellisiä tietoja. Ohessa on artikkeli korjattuna. Tekstiin tehdyt korjaukset on merkitty punaisella. Myös taulukko 1 on uusi ja poikkeaa painetun julkaisun taulukosta.

Naisten ja miesten työllisyys on kehittynyt maakunnissa eri suuntiin

  1. Uusimaa vienyt suuren osa työikäisen väestön kasvusta
  2. Työllisyysaste on noussut lähes kaikkialla
  3. Naisten työhön osallistuminen on lisääntynyt kaikissa maakunnissa
  4. Miesten työllisyysaste jyrkässä laskussa
  5. Työllisten keski-ikä on noussut eniten Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa
  6. Eläköityminen tuo ongelmia monelle maakunnalle

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Työllisten keski-ikä on noussut eniten Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa

Koko väestön ikärakenne on suuresti muuttunut 1970-luvun alusta, ja samalla on muuttunut myös työllisten ikärakenne. Vuonna 1970 suuret ikäluokat olivat työuransa alussa, ja 1910- ja 1920-luvuilla syntyneet suhteellisen pienet ikäluokat olivat työuransa loppuvaiheessa. Työllisten miesten keski-ikä oli vajaat 38 vuotta ja työllisten naisten runsaat 37 vuotta.

Kuluneiden 40 vuoden aikana työllisten keski-ikä on noussut miehillä runsaaseen 41 vuoteen ja naisilla hieman alle 42 vuoteen. Suuret ikäluokat, jotka edelleen ovat kooltaan noin 80 000 hengen suuruisia, ovat vuonna 2007 siirtyneet työuran loppupäähän. Työurien alkuvaiheessa on nyt 1980-luvun alussa syntyneitä ikäluokkia, joiden koko vaihtelee 60 000:n ja 65 000:n välillä. Työuraansa aloittavat ikäluokat ovat siis nyt noin 20 000 pienempiä kuin poistuvat ikäluokat, minkä vuoksi työikäisen väestön määrä pienenee tästä eteenpäin joka vuosi.

Erityisen jyrkästi ikärakenne on muuttunut Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa, joissa vielä 1970-luvun alussa työllisten keski-ikä oli maakuntien alhaisin. Vuonna 2007 työllisten keski-ikä on näissä maakunnissa kaikkein korkein sekä naisten että miesten joukossa, ja se oli kasvanut keskimäärin seitsemällä vuodella. Keski-iän suuri kasvu johtuu siitä, että nimenomaan nuorten työllisten määrä näissä maakunnissa on vähentynyt, ja jäljelle ovat jääneet iäkkäät työlliset.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 18.6.2009