Miten ulkomaankauppa romahti - onko luvassa myös nopea nousu?

  1. Seuraako nopeaa laskua nopea nousu?
  2. Vuosi 2008 ulkomaankaupan huippuvuosi
  3. Venäjänkauppa supistui nopeasti
  4. Metallien viennin arvo laski jyrkästi
  5. Muutkin vientialat laskuun loppuvuodesta
  6. Öljyn hinnan lasku taittoi energiatuonnin
  7. Miten tästä eteenpäin?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Venäjänkauppa supistui nopeasti

Suomen kauppa muiden EU-maiden kanssa jäi vuonna 2008 jokseenkin samalle tasolle kuin vuonna 2007. Kun ulkokauppa oli samaan aikaan hienoisessa kasvussa, EU:n osuus Suomen koko viennistä putosi edellisen vuoden 56,8 prosentista 55,9 prosenttiin ja osuus kokonaistuonnista 56,1 prosentista 54,9 prosenttiin.

Suurista EU-kauppakumppaneista Puola kasvatti huomattavasti osuuttaan sekä viennissä että tuonnissa. Myös vienti Italiaan ja Tanskaan kasvoi, kun sen sijaan vienti Saksaan, Ruotsiin ja Isoon-Britanniaan jäi muutaman prosentin pienemmäksi kuin vuonna 2007. Tuonti kasvoi Puolan ohella mm. Ruotsista, Belgiasta ja Virosta. Myös tuonti Saksasta lisääntyi hieman.Tuonti Isosta-Britanniasta ja Italiasta supistui selvästi.

Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä Venäjän kanssa käydyn kaupan, varsinkin viennin, taantuminen painoi ulkokaupan osuutta kokonaiskauppavaihdosta alaspäin. Muutos ei kuitenkaan ollut suuri, sillä myös kauppa useimpien tärkeiden EU-maiden kanssa supistui selvästi. EU:n osuus Suomen kokonaisviennistä päätyi tammi-maaliskuussa 58,5 prosenttiin ja osuus koko tuonnista 55,4 prosenttiin.

Suomen tavarakaupan kokonaiskehitys, miljoonaa euroa

  Tammi-joulukuu Muutos-% Tammi-maaliskuu Muutos-%
  2007 2008   2008 2009  
Tuonti (cif) 59 616 62 402 5 15 716 10 850 -31
Vienti (fob) 65 688 65 580 -0 16 433 10 770 -34
Tase 6 072 3 178   717 -104  

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 3.3.2010