Työllisyysnäkymät kunnissa synkeät - myös lomautukset esillä

  1. Kunta-alan työvoiman saatavuus helpottunut
  2. Lomautuksiin turvaudutaan aikaisempaa useammin
  3. Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn alettu kiinnittää huomiota

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Lomautuksiin turvaudutaan aikaisempaa useammin

Päättäjät arvioivat irtisanomis- ja etenkin lomautusaikeiden lisääntyneen aikaisemmasta. Vain 4 prosenttia vastaajista arvioi, että kunnassa joudutaan irtisanomaan väkeä vuonna 2010 (Kuvio 2). Sen sijaan lomautuksiin uskoi jo viidesosa. Eniten lomautusaikeita oli Helsingin metropolialueella (26 prosenttia) ja vähiten harvaan asutuilla seuduilla (21 prosenttia).

Lomautusaikeet lisääntyivät viime syksystä selkeästi, jolloin vain 3 prosenttia vastaajista uskoi lomautuksiin. Lomautusaikeita vuosille 2011-2013 arvioi jo 13 prosenttia vastaajista, kun aiemmin osuus oli 8 prosenttia (Kuvio 3). Lomautusaikeet lähivuosille lisääntyivät 7 prosentista 24 prosenttiin.

Kuvio 2. Henkilöstön irtisanomis- tai lomautusaikeet seuraavalle vuodelle syksyn 2008 ja kevään 2009 kyselyissä

Lähde: Aluebarometri, kevät 2009. Työ- ja elinkeinoministeriö/Tilastokeskus

Kuvio 3. Henkilöstön irtisanomis- tai lomautusaikeet seuraavalle 2 - 3 vuodelle syksyn 2008 ja kevään 2009 kyselyissä?

Lähde: Aluebarometri, kevät 2009. Työ- ja elinkeinoministeriö/Tilastokeskus

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.9.2009