Rakentamisen toimialakatsaus II/2009

  1. Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta
  2. Uudisrakentamisen volyymi rajussa laskussa
  3. Rakennusyritysten liikevaihto supistui toisella neljänneksellä lähes 20 prosenttia
  4. Rakentamisen kustannukset laskivat
  5. Rakennusalan työttömien määrän kasvu nopeutui alkuvuonna
  6. Rakennusalan suhdannenäkymä pysyi erittäin negatiivisena
  7. Fokus: Saksan rakennustuotanto kääntyi kasvuun
  8. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rakennusalan suhdannenäkymä pysyi erittäin negatiivisena

Rakentamisen lähiajan suhdannenäkymiä peilaavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuottaman rakennusalan suhdannebarometrin saldoluku (-34) pysyi hyvin alhaisella tasolla myös huhti-kesäkuussa 2009. Lähellä nollaa oleva saldoluku kertoo, että vallitsevaan tilanteeseen ei odoteta juurikaan muutoksia. Mitä enemmän saldoluku poikkeaa nollasta sitä positiivisempia tai negatiivisempia odotukset ovat. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymäodotuksissa on kuitenkin tapahtunut lievää kohentumista, sillä vuoden 2008 kahdella viimeisellä neljänneksellä nähtiin vielä synkempiä saldolukuja (-74 ja -68). Yhtä synkkiä saldolukuja on nähty viimeksi vuoden 2001 toisella neljänneksellä, jolloin saldoluku oli lukemassa -60. Vuoden 2009 toisella neljänneksellä myös tilauskannan tasoa suhteessa normaaliin mittaava saldoluku tippui lukemaan -59.

Kuluttajien näkemykset tulevaisuudesta kääntyivät laskuun jo vuoden 2007 loppupuolella. Kuluttajien luottamusindikaattorin lukema liikkui alkuvuonna 2008 noin 10 pisteen tasolla ja viimeisellä neljänneksellä indikaattori painui syvemmälle pakkaseen kuukausikuukaudelta. Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen lukema oli jo hieman nousussa ollen kuitenkin vielä negatiivinen -3 pistettä. Kuluttajien luottamus talouteen nousi vuoden 2009 toisella neljänneksellä selvästi ja pisteluku oli jo 5. Kuluttajien odotukset Suomen talouden tulevaisuudesta ja tulevasta työttömyyskehityksestä ovat erittäin synkät, mutta oman talouden suhteen uskoa vielä riittää. Kuluttajabarometrin ns. mikroindikaattori, joka kuvastaa tätä uskoa, on alkanut alkuvuodesta 2009 jälleen nousta.

Kuvio 5. Rakentamisen suhdanneodotukset, rakennusluvat ja liikevaihto

Myönnettyjen rakennuslupakuutioiden määrä väheni vuoden 2009 huhti-kesäkuussa lähes neljänneksen edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Asuinrakennuksille myönnetyt luvat vähenivät kolmanneksen kuutioina mitattuna ja neljänneksen asuntojen lukumäärällä mitattuna. Muille rakennuksille myönnetyt lupakuutiot laskivat neljänneksellä.

Kesäkuun 2009 lupatiedot olivat synkkiä. Lupia myönnettiin yhteensä 4,1 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli neljänneksen vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Voimakkaasti alenevien lupa- ja aloitustietojen perusteella voidaan arvioida, että uudisrakentaminen tulee hiljenemään edelleen. Se kuinka paljon julkisen sektorin elvytystoimet ja oletettu korjausrakentamisen lisääntyminen pystyy jatkossa tätä hiipumista vaimentamaan, vaikuttaa oleellisesti rakennusalan tulevaan tuotantoon ja työllisyyskehitykseen.

Kuvio 6. Myönnetyt rakennusluvat

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 25.9.2009