Palvelualojen toimialakatsaus II/2009

  1. Yhteenveto palvelualojen suhdannetilanteesta
  2. Taantuma ei hellittänyt palvelualoilla, kuljetus ja varastointi kärsivät eniten
  3. Palkkasumma sinnitteli vuodentakaisella tasollaan
  4. Palvelualojen suhdannenäkymät
  5. Fokus: Suhdannekäänne nakertaa myös palvelualojen kasvunäkymiä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Fokus: Suhdannekäänne nakertaa myös palvelualojen kasvunäkymiä

Tämän vuoden alkuun saakka useat yksityiset palvelutoimialat, kuten työvoiman vuokraus, liikkeenjohdon konsultointi sekä tekninen palvelu ovat kasvaneet Suomessa erittäin ripeästi. Myös palveluyritysten ja -toimintojen nopea kansainvälistyminen on luonut alan yrityksille uusia mahdollisuuksia.

Suomessa teollisuuden ja palvelutoimialojen kehitys on ollut selvästi erilaista 2000-luvulla, sillä palvelutoimialojen liikevaihto on kasvanut tasaisen ripeästi aina tämän vuoden alkuun asti. Vuosituhannen alussa teollisuuden liikevaihto polki useita vuosia lähes paikoillaan, jonka jälkeen se virkistyi useaksi vuodeksi suunnilleen palveluiden kasvuvauhtiin.

Palvelusektori on luonnollisesti riippuvainen kotimarkkinoista, jolloin se on säästynyt toistaiseksi vientivetoista teollisuutta paremmin maailmanmarkkinoiden viime aikaiselta turbulenssilta ja kysynnän voimakkaalta romahdukselta. Tämän vuoden alun kehityksessä on selkeä ero teollisuuden ja palvelujen välillä, sillä teollisuuden liikevaihtoindeksi on pudonnut suhteellisen jyrkästi samaan aikaan kun palveluyritysten liikevaihdon lasku on ollut huomattavasti maltillisempaa.

Liike-elämän palveluiden kehitys suotuisaa viime vuonna

Uuden toimialaluokituksen mukainen tekninen palvelu on merkittävin liike-elämän palvelujen toimialoista. Ennakkotietojen mukaan vuoden 2008 liikevaihto ylitti 5,2 miljardia euroa, kasvaen edellisvuodesta noin 17 prosenttia ja jopa reilun kolmanneksen verrattuna vuoteen 2006. Alalla toimi reilut 8200 yritystä ja se työllisti lähes 40 000 henkilöä.

Taulukko 2. Liike-elämän palvelut toimialoittain 2008, ennakkotiedot

TOL08YR Yritysten
lkm
Liikevaihto
miljoonaa euroa
muutos -%
2008 / 2006
Henkilöstö muutos -%
2008 / 2006
  Liike-elämän palvelut yhteensä 47 500 18 722 26 189 000 14
71 Tekninen palvelu 8 200 5 203 36 38 400 15
86 Terveydenhuoltopalvelu 13 000 2 409 24 24 700 9
702 Liikkeenjohdon konsultointi 6 800 2 003 41 10 900 28
812 Siivous 4 400 1 648 19 34 800 2
79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta 1 400 1 627 17 4 800 2
782 Työvoiman vuokraus 900 1 373 50 33 500 36
73111 Mainostoimisto 2 500 1 365 10 5 900 13
692 Kirjanpito, tilintarkastus 4 800 1 075 14 13 600 11
691 Lakiasiainpalvelu 1 600 623 15 3 900 3
855 Koulutus 2 500 512 18 5 600 7
73 Muu markkinointipalvelu (pl. mainostoimistot) 900 450 6 4 000 24
80 Etsivä- ja vartiointipalvelu 500 434 24 8 800 5

Lähde: Tilastokeskus, Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko.

Liikevaihdolla mitattuna yksityiset terveydenhuoltopalvelut, liikkeenjohdon konsultointi sekä siivouspalvelut ovat merkittävimpiä liike-elämää palvelevia toimialoja heti teknisten palvelujen jälkeen. Etenkin terveydenhuolto sekä siivouspalvelut ovat myös huomattavia työllistäjiä. Tosin siivouspalvelujen henkilöstö on usein osa-aikaista.

Liike-elämän palveluihin kuuluu hyvin monentyyppistä palvelutarjontaa. Useimmiten palvelujen tuotanto on erittäin haasteellista ja alalla toimivat yritykset edellyttävät henkilöstöltään korkeaa koulutusta ja osaamista. Kuviossa 4 on esitetty ne liike-elämän palveluiden toimialat, jotka ovat kasvaneet voimakkaimmin vuodesta 2006 vuoteen 2008.

Korkean koulutuksen ja osaamisen toimialoista liikkeenjohdon konsultointi sekä tekninen palvelu ovat kasvaneet erittäin ripeästi. Liikkeenjohdon konsulttien liikevaihto lisääntyi parissa vuodessa 40 prosenttia ja henkilöstökin lähes kolmanneksen.

Kuvio 4. Liikevaihdon, henkilöstökulujen ja henkilöstön kasvu eräillä toimialoilla 2006-2008*, prosenttia


* ennakkotieto
Lähde: Tilastokeskus, Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto 2008, ennakko.

Kasvutoimialoista ykkösenä oli kuitenkin työvoiman vuokraus, jossa liikevaihdoin kasvuprosentti oli peräti 50. Myös toimialan henkilöstö ja henkilöstökulut lisääntyivät vauhdilla. Yritykset ovat selkeästi turvautuneet korkeasuhdanteessa työvoimaa vuokraaviin yrityksiin toimintansa turvaamiseksi ja joustojen lisäämiseksi. Myös toimintojen ulkoistaminen ulkopuolisille palvelutuottajille selittänee osan palvelutoimialojen kasvusta.

Palveluyritykset kansainvälistyvät

Investoinnit ulkomaisiin tytäryhtiöihin ovat varsinkin suurille yrityksille tyypillinen tapa tehostaa tuotantoa ja hankkia jalansijaa ulkomaisilla markkinoilla. Vuonna 2007 ulkomaisessa omistuksessa toimivat yritykset työllistivät Suomessa noin 220 000 henkilöä, mikä oli runsaat 14 prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä. Vastaavasti vuonna 2002 näissä yrityksissä työskenteli 136 000 henkilöä, joten yritystoiminnan kansainvälistyminen viime vuosina on ollut Suomessa erittäin ripeää.

Teollisuus yksittäisenä toimialana on tukevimmin ulkomaisessa omistuksessa, mutta ulkomaisomisteiset yritykset työllistävät palvelutoimialoilla yhteensä huomattavasti enemmän kuin teollisuus. Nämä yritykset työllistävät liike-elämän palveluissa yli 40 000 henkilöä sekä kaupassa ja kuljetuksessa ja teleliikenteessäkin reilut 20 000 henkilöä.

Kuvio 5. Henkilöstön määrä ulkomaisomisteisissa yrityksissä 2002 ja 2007 keskeisillä toimialoilla


Lähde: Tilastokeskus, ulkomaiset tytäryritykset Suomessa.

Ulkomaisten yritysten osuus palvelualoilla on kasvanut Suomessa. Liike-elämän palveluja tuottavien ulkomaisessa omistuksessa olevien yritysten henkilöstömäärä oli vuonna 2007 yli kaksinkertainen vuoteen 2002 verrattuna. Samansuuntainen henkilöstömäärän kasvu on tapahtunut myös kuljetuksen ja teleliikenteen ulkomaisissa tytäryrityksissä. Teollisuudessa ulkomainen omistus on lisääntynyt maltillisemmin.

Ulkomainen omistus keskittyy nimenomaan suuriin yrityksiin, joten niitä on määrällisesti suhteellisen vähän koko yrityskannasta. Vuonna 2007 ulkomaisessa omistuksessa toimi Suomessa reilut 2 800 yritystä, joista noin 650 työllisti vähintään sata henkilöä. Kaupan alalla toimi suurin määrä eli noin tuhat ulkomaisomisteista yritystä.

Ulkomaisia omistajia tietotekniikkapalveluissa ja t&k:ssa

Monien dynaamisten ja teknologiaa runsaasti hyödyntävien palvelutoimialojen - kuten teollisuudenkin - tulee kilpailussa pärjätäkseen olla kansainvälisen kehityksen kärjessä. Tämän turvaamiseksi yritysten kansainvälistyminen ja tähän liittyvät strategiat ovat avainasemassa. Yrityksille on tärkeää, että kilpailuympäristössä luodut uudet innovaatiot ovat turvassa. Ne edellyttävät yrityksiltä huomattavaa voimavarojen panostusta ja auttavat yrityksiä selviytymään kiristyvässä kilpailussa. Toiminnan kontrollin säilyttämiseksi konsernissa ulkomaisten tytäryritysten perustaminen on usein luonteva vaihtoehto.

Suomi on houkutellut ulkomaisia omistajia innovaatioita ja teknologista kehitystä lähellä oleville toimialoille eli tutkimukseen ja kehittämiseen sekä tietotekniikkapalveluihin. Tyypillisesti nämä ovat varsin kansainvälistyneitä sekä myös kriittisiä toimintoja yritysten menestykselle toimialasta riippumatta.

Sekä tutkimuksen että kehittämistoiminnan että tietotekniikkapalvelujen toimialojen henkilöstöstä reilu kolmannes toimi ulkomaisessa omistuksessa, mikä oli selvästi yleisempää kuin liike-elämän palveluissa keskimäärin. Nämä yritykset vastasivat vieläkin suuremmasta osasta liikevaihtoa.

Seuraava vuoden 2009 kolmatta neljännestä käsittelevä palvelualojen suhdannekatsaus ilmestyy 14.1. 2010.

Lähdeluettelo

Taulukot
Taulukko 1. Tilastokeskus: Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, työpäiväkorjattu sarja

Kuviot
Kuvio 1. Tilastokeskus: Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, työpäiväkorjattu sarja
Kuvio 2. Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat, Tilastokeskus: Ansiotasoindeksi, Tilastokeskus: Työvoimatutkimus
Kuvio 3. Eurostat: Palvelualojen luottamusindikaattori

Muut lähteet:
Elinkeinoelämän keskusliitto: Luottamusindikaattorit
Tilastokeskus: Palvelujen tuottajahintaindeksi ja Palkansaajien ansiotasoindeksi
Työ- ja elinkeinoministeriö: Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2009

Fokuksen lähteet:
Tilastokeskus,Suhdannetilastojen kuukausikuvaaja
Tilastokeskus, Liike-elämän palvelujen tilinpäätöstilasto
Tilastokeskus, Ulkomaiset tytäryritykset Suomessa

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 25.9.2009