Naiset valtaavat esimiespaikkoja

  1. Urapolut muutoksessa
  2. Yhä useampi nainen on esimiehenä
  3. Yhä useamman esimiehenä on nainen
  4. Nais- ja miesesimiesten ominaisuuksia
  5. Naiset saavat miehiä parempia arvioita
  6. Kannustavaa johtamista tarvitaan tulevaisuudessa
  7. Naisesimiehistä pidetään enemmän kuin miesesimiehistä
  8. Naisjohtaminen voi lisätä tuottavuutta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nais- ja miesesimiesten ominaisuuksia

Naiset ovat esimiehinä ja työnjohtajina erilaisia kuin miehet (kuvio 5). Kun työolotutkimuksessa on kysytty vastaajilta heidän käsityksiään lähimmän esimiehensä ominaisuuksista, osoittautuvat naisjohtajat selvästi miehiä paremmiksi tuen ja rohkaisun antamisessa, hyvistä työsuorituksista kiittämisessä, palautteen antamisessa, innostavuudessa, työntekijöiden tunteiden huomioon ottamisessa ja ennen muuta kannustamisessa opiskelemaan ja kehittymään työssä.

Kuvio 5. Esimiehen työtapaa koskevia väittämiä esimiehen sukupuolen mukaan vuonna 2008. Täysin samaa mieltä olevien osuus.

Lähde: Työolotutkimus 2008. Tilastokeskus.

Sen sijaan esimerkiksi ristiriitojen ilmenemisessä esimiesten ja alaisten välillä, ristiriitojen sovittelussa, vastuun jakamisessa, keskustelussa, tiedon jakamisessa, työtehtävien tuntemisessa tai ikääntyvien huomioon ottamisessa ei näytä olevan merkittäviä eroja sukupuolten välillä. Naisesimiehet keräävät pisteitä erityisesti kehittämisen alueella, alaisten tukemisessa ja tunteiden huomioon ottamisessa.

Nämä työolotutkimuksen tiedot ovat kiinnostavia, koska tiettävästi työelämää koskevasta tutkimuskirjallisuudesta ei löydy vastaavalla tavalla kerättyä tietoa. Aihetta on kartoitettu muun muassa Euroopan Työ- ja elinolojen kehittämissäätiön tutkimuksessa (Lyly-Yrjänäinen - Fernándes Marcías 2009). Kun tutkimuksessa haluttiin vertailla nais- ja miesesimiesten johtamistyylejä, ei kansainvälisestä kirjallisuudesta löytynyt laajoja palkansaajaryhmiä edustavia tutkimuksia.

Eurooppalaisessa työolotutkimuksessakaan ei kysytä oman esimiehen johtamistavasta, vaan käytettävissä on vain esimiehen sukupuolta koskeva kysymys. Siksi tutkimuksessa jouduttiin kiertoteitse selvittämään johtamisilmapiiriä käyttäen erilaisia tutkimuslomakkeen kysymyksiä, kuten kysymyksiä vastaajan ja esimiehen suhteista, vastaajan oman työn autonomiasta ja vastaajan omasta psykososiaalisesta työympäristöstä kuten kiusaamisen esiintymisestä, syrjinnästä tai yleisestä tyytyväisyydestä työskentelyolosuhteisiin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009