Kestävyyden mittareita laaja kirjo

  1. Ympäristöviranomaiset kokoavat mittaristoja
  2. Tutkijat keräävät huomiota indekseillä
  3. Keskitytään kestävyyteen

Kirjoittaja: Leo Kolttola on ympäristö- ja energiavastuualueen tilastopäällikkö Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 7/2009.

Kestävyyden mittareita on kehitetty maailmalla valtavan laaja kirjo. Stiglitzin komitea arvostaa ylikulutukseen ja ali-investointeihin keskittyviä indikaattoreita, mutta pitää muitakin tarpeellisina.
______________

Vaikka kestävä kehitys useimmiten määritellään hyvin laajasti, komitea keskittyi vain "kestävän kehityksen kestävyyteen" eli sen mittaamiseen, voidaanko nykyistä kehitystä ylläpitää eli säilyvätkö myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnin edellytykset.

Kestävyyteen ja ympäristöön liittyviä tilastollisia mittareita on kehitetty laaja kirjo. Raportti sisältää analyyttisen, mutta kuitenkin riittävän helppolukuisen ja tiiviin yhteenvedon niistä. Pidän tätä raportin suurimpana käytännön hyötynä. Tällaista yhteenvetoa tarvitaan, koska ympäristötilinpidon asiantuntijoita työllistetään jatkuvasti vaatimuksilla arvioida erilaisia laskelmia, tunnuslukuja ja indeksejä. Niihin perehtyminen on työlästä ja aikaa vievää puuhaa, varsinkin kun usein menetelmiä ja lähtöaineistoja on kuvattu puutteellisesti.

Kestävän kehityksen mittaamiseen kehitetyt mittaustavat on raportissa jaettu neljään ryhmään:

  • mittaristot tai indikaattorijoukot,
  • komposiitti-indeksit,
  • mukautetut tunnusluvut
  • ylikulutukseen tai ali-investointeihin keskittyvät indikaattorit.

Ympäristöviranomaiset kokoavat mittaristoja

Kestävän kehityksen mittaristoilla tai indikaattorijoukoilla tarkoitetaan sellaisten indikaattoreiden kokoamista ja ryhmittelyä, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen ja sen kestävyyteen. Esimerkiksi Suomessa indikaattorit valittiin perusteellisen keskustelun jälkeen. Keskusteluun osallistui hallinnon, etujärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Prosessi oli tosin ehkä liian virkamiesvaltainen - kaikki hallinnonalat halusivat olla mukana.

Komitea arvostelee mittaristoja heterogeenisuudesta. Ne saattavat olla hyvin laajoja ja niistä ei voi tunnistaa kausaalisia yhteyksiä eikä aina niiden suhdetta kestävyyteen eikä käytettyjen indikaattoreiden välistä hierarkiaa. Mittaristot ovat kuitenkin ensimmäinen askel ja niiden hyvänä piirteenä on se, että mittaristot ottavat huomioon "vahvan" kestävyyden käsitteen. Vahvalla kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että ympäristön eri osatekijöiden määrä ja laatu on suojeltava erikseen eli esimerkiksi Etelä-Suomen vanhojen metsien hävittämistä ei voi korvata suojelemalla metsiä Pohjois-Suomessa.

Raportti unohtaa monia mittaristojen hyviä puolia, esimerkiksi niiden hyvän poliittisen relevanssin, koska indikaattorit ovat päättäjien itsensä valitsemia ja usein mitattavat indikaattorit on suoraan poimittu poliittisista ohjelmista: Suomen kohdalla esimerkiksi hallituksen kestävän kehityksen ohjelmasta.

Kestävän kehityksen indikaattoreiden kehittäminen on Suomessa ja useimmissa muissakin maissa ympäristöministeriöiden vastuulla ja mittaristolla on virallinen asema.

Tutkijat keräävät huomiota indekseillä

Komposiitti-indeksit pyrkivät kiertämään mittaristojen moninaisuuden painottamalla indikaattorit asiantuntijoiden tai poliittisten päättäjien asettamilla kertoimilla ja laskemalla ne yhteen. Suomessa tunnetuin komposiitti-indeksi on ESI (Environmental Sustainability Index), jossa Suomi sijoittui maailman kärkeen. Myöhemmin ESIstä tuli EPI (Environmental Performance Index), jossa indikaattoreita on vähemmän.

Komposiitti-indeksit saavat paljon huomiota tiedotusvälineissä, mikä on niiden tarkoituskin. Sen sijaan niillä ei ole mitään käyttöä analyysivälineenä. Indeksejä on arvosteltu myös arvioiden subjektiivisuudesta ja menetelmien ja tietolähteiden läpinäkymättömyydestä.

Mukautetuissa tunnusluvuissa bruttokansantuotetta tai jotain muuta kansantalouden tilinpidon tunnuslukua korjaillaan vähentämällä ja lisäämällä siihen erilaisia asioita, esimerkiksi ympäristön pilaantumisen arvo ja luonnonvarojen ehtyminen. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat ISEW (Index of Sustainable Economic Welfare) ja GPI (Genuine Progress Indicator).

Mukautetut tunnusluvut voisi oikeastaan ryhmitellä samaan luokkaan komposiitti-indikaattoreiden kanssa. Ne eroavat oikeastaan vain siinä, että liikkeelle lähdetään indikaattorimittariston sijasta kansantalouden tilinpidosta. Subjektiivinen arviointi kohdistuu tässä tapauksessa ennen kaikkea hinnoitteluun. Vähennettävien tai lisättävien suureiden valinta tuntuu usein yhtä mielivaltaiselta kuin indikaattoreiden valinta komposiitti-indekseissä. Komposiitti-indeksejä ja mukautettuja tunnuslukuja kokoavat ja laskevat yleensä yliopistot ja tutkimuslaitokset. Niillä on virallinen asema vain Bhutanissa, missä bruttokansanonnellisuus on käytössä.

Keskitytään kestävyyteen

Ylikulutukseen tai ali-investointeihin liittyvistä indikaattoreista komitea nostaa esiin mukautetun nettosäästämisen ja ekologisen jalanjäljen. Maailmanpankki laskee "aitoa säästämisastetta", jossa lähtökohtana on "laajennettu varallisuus", kansantalouden tilinpitoon sisältyvää kiinteää pääomaa on täydennetty arvioilla inhimillisestä pääomasta ja luontopääomasta. Kansantalouden tilinpitoon sisältyvä rahoituspääoma ja erittäin vaikeasti arvioitava sosiaalinen pääoma on sen sijaan unohdettu.

Komitea arvostaa maailmanpankin laskelmissa sitä, että varallisuuskäsitteet, joita niissä käytetään, mittaavat selkeästi vain kestävyyttä, toisin kuin tarjotut "kestävät" tulokäsitteet, jotka yhdistävät nykyisen elintason ja kestävyyden, jolloin kestävyyttä ei voi arvioida erikseen. Vaikka Maailmanpankin malli olisi teoreettisesti täydellinen, ongelmaksi jäävät vain markkinattomien hyödykkeiden hinnoittelu ja puutteellinen tilastopohja.

Ekologinen jalanjälki mittaa sitä, miten ihminen käyttää biosfäärin uusiutumiskapasiteettia. Ekologisen jalanjäljen hieno piirre on se, että erilaiset tekijät voidaan mitata yhdellä mittayksiköllä (globaalihehtaarilla). Siinä kuitenkin oletetaan, että eri luontopääoman muodot ovat korvattavissa toisillaan, mutta säästämistä ja kiinteän pääoman kasaantumista ei mitenkään liitetä kestävyyteen. Ekologiseen jalanjälkeen on myös kätketty maailmankaupan vastainen harha: voidaan pitää luonnollisena sitä, että tiivisti asutetuilla mailla, joilla on alhainen biokapasiteetti, on ekologista alijäämää ja harvaan asutetuilla ekologista ylijäämää. Ekologiset jalanjäljet eivät itse asiassa mittaakaan maan omaa kestävyyttä, vaan maan vaikutusta globaaliin kestämättömyyteen.

Raportti tarkastelee ympäristötilinpitoa (SEEA - A System of Integrated Environmental and Economic Accouning) vain yhtenä "mukautettujen tunnuslukujen" lähtökohtana, vaikka "Vihreä bkt" on pelkkä SEEA:n kiistanalainen lisäke, ylimääräinen bonus niille, jotka sellaista haluavat. Ympäristötilinpito on ennen kaikkea analyyttinen työkalu ympäristön ja talouden vuorovaikutuksen selvittämiseen.

YK kehittää ympäristötilinpidosta kansainvälistä suositusta ja EU valmistelee siitä tilastoasetusta Euroopalle. SEEA sisältää luonnonvarojen varantojen (assets) tilinpidon, fyysisten ainesvirtojen ja ympäristön kuormituksen tilinpidon sekä rahamittaisen tilinpidon ympäristön suojelusta ja luonnonvarojen hallinnasta kansantaloudessa. Kestävän kehityksen mittaristoa kannattaakin lähteä kehittämään sen pohjalta.

Päivitetty 10.11.2009