Anneli Pauli: Suomalaisilla paljon annettavaa EU:n tutkimukselle

  1. Yhteistyötä tarvitaan
  2. Päällekkäisyyksiä karsittava
  3. Kehittyvät taloudet rynnistävät ohi
  4. Uusi Lissabonin sopimus
  5. European innovation scoreboard 2008:
    Ruotsi ja Suomi ovat Euroopan innovatiivisimmat valtiot

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uusi Lissabonin sopimus

Anneli Pauli toivoo, että uusi Lissabonin sopimus ratifioidaan mahdollisimman pikaisesti, mikä loisi lainsäädännöllisen pohjan Euroopan tutkimusalueen ERAn rakentamiselle.

"Meillä ei ole Euroopan tutkimusalueen kehittämiseksi selkeää lainsäädännöllistä perustaa, joten kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Jäsenvaltiot kuitenkin ymmärtävät, että yhteistyössä toimiminen on järkevää ja oman edun mukaista."

Pauli on huolissaan etenkin uusista jäsenmaista, joissa tutkimusrahoitusta pitäisi lisätä merkittävästi. "Tutkimuspolitiikat eroavat jäsenvaltioiden välillä ja etenkin uudet jäsenmaat olivat pitkään erilaisissa järjestelmissä. Myös vanhojen jäsenvaltioiden välillä on isoja eroja."

Anneli Paulin mukaan etenkin rakennerahastoissa piilee paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.

"Esimerkiksi alueellista kehitystä tukevissa rakennerahastoissa tutkimukselle korvamerkitty osuus on noin 20 prosenttia. Kokonaisuudessaan summa on noin tutkimuspuiteohjelman luokkaa. Rahat tulevat EU:sta, mutta jäsenvaltiot päättävät niiden käytöstä itse. Rahastojen käyttö vaatii myös omaa panosta, johon kaikilla uusilla jäsenmailla ei ole tässä tilanteessa varaa."

"Suomessakin raha menee alueellisille toimijoille. Voi vain kysyä, kuinka paljon yhteistyötä tehdään edes oman maan sisällä", Pauli miettii.

_______________

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.11.2009