Välttämättömän ja vapaavalintaisen kulutuksen raja on hämärtymässä

  1. Niukkuus hallitsee arkipäivää
  2. Priimuskeitin ja kahvi kohentavat elämänlaatua
  3. Kulutus monipuolistuu ja yksilöllistyy
  4. Kulutus tasa-arvoistuu
  5. Askeettiset kesämökit laajentavat elämänpiiriä
  6. Välttämättömän ja vapaa-valintaisen kulutuksen raja hämärtyy
  7. Kulutuksen määrästä laatuun

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kulutus monipuolistuu ja yksilöllistyy

Vapaa-ajan kulutuksen lisääntyminen oli merkittävin muutos ensimmäistä maailmansotaa ja sisällissotaa seuranneen pula-ajan jälkeen. Kirjojen, lehtien, järjestötoiminnan, urheilun ja huvittelun osuus työläisperheiden kokonaismenoista oli 1920-luvun lopulla noin 7 prosenttia, kun se kaksikymmentä vuotta aikaisemmin oli ollut vajaat 3 prosenttia.

Vapaa-ajan lisääntymisen perusteella Timo Toivonen (2008, 355) on luonnehtinut 1920-lukua kulutusyhteiskunnan nousun ajaksi. Toisena kulutuksen vuosikymmenenä pidetään 1950-lukua, toisen maailmansodan jälkeistä vuosikymmentä. Silloin markkinoille alkoi tulla valmisvaatteita, kodinkoneita, televisioita, Coca-Colaa, purukumeja. Elintarvikkeiden osuus suomalaisten kokonaismenoista pieneni vuosina 1950-1964 lähes 40 prosentista 30 prosenttiin (Heinonen 2000, 16).

Yksilöllisen kulutuksen merkitys kasvoi. Esimerkiksi vaatteiden kulutusmenot olivat 1950-luvulla elintarvikkeiden jälkeen toiseksi suurin menoerä eli 15 prosenttia kaikista kulutusmenoista. Valmisvaatteet olivat tuolloin selvästi yleistyneet, mikä ilmeni kankaiden, lankojen ja ompelutarvikkeiden kulutusmenojen vähäisyytenä. (Kulutustutkimus 1955-1956, 35-36.)

Henkilökohtaisten kulutushyödykkeiden massamarkkinoiden muodostuminen mahdollisti kulutustyylien eriytymisen, kulutus irtaantui vähitellen säädynmukaisuudesta. Yhtenä esimerkkinä kulutustyyleistä ovat lukuisat nuorisokulttuurit, joita alkoi muodostua 1950-luvulta lähtien. Tämä puolestaan synnytti huolen nuorison rahankäytöstä, ja sen seurauksena myös kulutuksen tilastoinnissa ja kuluttajavalistuksessa on aika-ajoin kiinnitetty erityistä huomiota nuorison kulutukseen.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009