Eläkeläiset ja työssäkäyvät kuluttajina

  1. Vanhemmissa talouksissa puoliso on usein eläkkeellä
  2. Eläkeläisten kulutusmenot työssäkäyviä pienemmät
  3. Eläkeläisten kulutusaste on työssäkäyviä korkeampi
  4. Kulutuksen rakenne samankaltaistunut
  5. Eläkkeelle siirrytään hiljalleen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Eläkeläisten kulutusaste on työssäkäyviä korkeampi

Eläkeläiskotitaloudet kuluttavat käytettävissä oleviin tuloihinsa nähden hieman enemmän kuin saman ikäiset työssäkäyvät kotitaloudet. 60-64-vuotiaiden eläkkeellä olevien kotitalouksien kulutusaste on pysynyt tarkastelujaksolla noin 80 prosentissa. Näin ollen vuodesta 1985 havaittu kulutusmenojen kasvu on tapahtunut tässä ikäryhmässä suhteessa tulojen nousuun. 55-59-vuotiaiden eläkkeellä olevien kotitalouksien kulutusaste on vaihdellut ajanjaksolla jonkin verran, mutta se on vuotta 1995 lukuun ottamatta ollut korkeampi kuin 60-64-vuotiaiden eläkeläisten talouksilla. (Kuvio 3).

Samalla kun työssäkäyvien kulutusaste on hivenen laskenut 80-luvun puoliväliin nähden, eläkeläisten kulutusaste on pysynyt ennallaan tai hieman noussut. Eläkeläiskotitaloudet kuluttavat siten tuloihinsa nähden yhä samanikäisiä työssäkäyviä kotitalouksia enemmän, eikä tämä ero ole kaventunut kahdenkymmenen vuoden aikana ainakaan 55-64-vuotiaiden ikäryhmässä.

Kuvio 3. 55-59- ja 60-64-vuotiaiden työssäkäyvien ja eläkeläistalouksien kulutusaste (mediaani) vuosina 1985, 1995 ja 2006.

Lähde: Kulutustutkimukset 1985, 1994-1996 ja 2006. Tilastokeskus. Kirjoittajan laskelmat.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009