Arkkitehtuurin talous

  1. Arkkitehtipalvelujen arvo on kasvanut hyvin
  2. Osa rakennusklusteria
  3. Rakennusalan suunnittelupalvelujen henkilöstön määrä kasvussa
  4. Herkkä ala, korkea kynnys
  5. Toimistot keskimäärin pieniä, keskittymisaste nousussa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rakennusalan suunnittelupalvelujen henkilöstön määrä kasvussa

Kuviossa 2 on esitetty eri suunnittelupalvelujen kokoaikaiseksi muunnetun henkilöstön kehitys vuosina 1993 - 2007. Yhdyskunta- ja talonrakennusteknisissä suunnittelupalveluissa henkilöstön määrä on kasvanut eniten. Arkkitehtitoimistojen henkilöstö on kasvanut kohtuullisesti 1990-luvun alun pudotuksen jälkeen.

Kuvio 2. Henkilöstön määrän kehitys rakennusalan suunnittelussa 1993=100

Lähde: Yritysrekisteri. Tilastokeskus.

Sen sijaan kansantalouden tilinpidon mukaan laskettujen työllisten määrän kehitys antaa arkkitehtien työllisyydestä hieman heikomman kuvan erityisesti vuosina 2003 - 2005, jolloin työllisyys jopa heikkeni hieman. Ero johtuu siitä, että tilinpidossa työllisiin luetaan kaikki, myös osa-aikaiset, ja arkkitehdeissä on paljon eri syistä osa-aikaisesti työtä tekeviä.

Osa-aikaisten määrä oli suurimmillaan lähes kolmasosa vuonna 2002. Sen jälkeen osuus on pienentynyt, osa-aikaisten osuus oli 17 prosenttia vuonna 2007. Arkkitehtitoimistoissa on siis siirrytty tekemään entistä enemmän kokoaikaista työtä.

____________________

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2010