Ansiotaso kehittyy työnantajan ja iän mukaan

  1. Työuraansa aloitteleva sijoittuu usein yksityiselle sektorille
  2. Valtion palkat nousevat iän karttuessa
  3. Miehet menevät jo alun perin eri tehtäviin kuin naiset
  4. Osa-aikatyöhön mennään Etelä-Suomessa nuorempina kuin muualla
  5. Työvoiman kysynnän kasvu saattaa lisätä palkkakilpailua

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Miehet menevät jo alun perin eri tehtäviin kuin naiset

Miehillä ansiot nousevat lähes koko työuran ajan, ja miesten palkkakehitys noudattelee valtiosektorin mallia. Naisten ansiot nousevat noin 40:ään ikävuoteen saakka ja alkavat laskea työuran loppupuolella. Naisten suuri osuus erityisesti kuntasektorilla johtaa siihen, että naisten ansiokehitys on yksityisen sektorin ja kuntasektorin palkkamallien sekoitus.

Sukupuolten välillä on palkkaeroa koko työuran ajan, mutta uran alkuvaiheessa palkkaero on selvästi pienempi kuin työuran lopussa (kuvio 2). Miehet menevät yleensä eri tehtäviin kuin naiset jo työuransa alussa, ja miehet myös ylenevät naisia useammin työuransa aikana. Lisäksi naisilla on yleensä miehiä enemmän urakatkoksia, mikä voi vaikuttaa osaltaan palkkakehitykseen.

Kuvio 2. Kokoaikaisten palkansaajien keskimääräiset kuukausiansiot iän ja sukupuolen mukaan vuonna 2008. Euroa/kk.

Lähde: Palkkarakennetilasto. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.9.2010