Verotuksen rakenteen muutos vaikuttaa tulonjakoon

  1. Kunnallisverot jo 59 prosenttia välittömistä veroista
  2. Keski- ja hyvätuloisten verotus on keventynyt ansiotuloverotusta muuttamalla
  3. Etuustuloilla elävien tulot ovat kehittyneet huonoimmin
  4. Asuinpaikka vaikuttaa veroihin
  5. Kunnallisveron osuus veroista lisääntyy
  6. Kanta-Häme ja Päijät-Häme veroasteen muutoksen ääripäinä
  7. Verotus on mutkikasta, mikä neuvoksi?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Etuustuloilla elävien tulot ovat kehittyneet huonoimmin

Verotuksessa niin työtulot, eläkkeet kuin sosiaalietuudetkin luetaan ansiotuloiksi, mutta vähennysjärjestelmän seurauksena syntyy poikkeamia tasaverosta kunnallisverossa ja sosiaaliturvamaksuissa. Työtulojen verokohtelua on lievennetty muun muassa työ- ja ansiotulovähennyksiä kehittämällä, ja samalla eläke- ja etuustulojen asema on heikentynyt työtuloihin verrattuna (ks. Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportti).

Oma vaikutuksensa on silläkin, että pakolliset vakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Ne ovat omiaan pienentämään ansiotuloveron tasaavaa vaikutusta, koska progressiivisuuden takia myös vähennykset suurenevat palkkatulojen kasvaessa.

Kunnallis- ja valtionverotuksen ansiotulovähennyksillä on kevennetty työtulojen verotusta, ja pienten eläkkeiden verotusta on pienennetty indeksiin sidotulla eläketulovähennyksellä. Sen sijaan kunnallisverotuksen perusvähennys, pienituloisimpien tärkein vähennys, on säilynyt entisellään vuodesta 1991 kuluvaan vuoteen saakka (Honkanen 2009).

Niiden henkilöiden tulot, joiden bruttotuloista suurin osa koostuu omaisuustuloista, ovat lisääntyneet eniten vuodesta 1995 vuoteen 2008 (taulukko 2). Sen sijaan pääasiassa etuustuloilla elävien tulot ovat nousseet reaalisesti vain viisi prosenttia.

Palkkatuloja saavien verotus on keventynyt eniten, kuusi prosenttiyksikköä. Alenemiseen on vaikuttanut eniten ansiotuloveron pieneneminen, mutta myös sosiaaliturvamaksujen ja pakollisten vakuutusmaksujen osuus bruttotuloista on pienentynyt.

Etuustuloja saaneiden verotus on keventynyt vain vajaalla kolmella prosenttiyksiköllä. Vain omaisuustuloja saaneiden verojen osuus tuloista on lisääntynyt, tosin vain runsaan prosenttiyksikön verran. Omaisuustuloja saaneiden pääomatuloveron osuus veroista on noussut runsaat kolme prosenttiyksikköä, mutta samaan aikaan verottomana saatujen tulojen osuus tuloista on lisääntynyt 3:sta lähes 20 prosenttiin.

Taulukko 2. Tulonsaajien maksettujen tulonsiirtojen ja tulolajien osuudet bruttotuloista pääasiallisen tulolajin mukaan vuosina 1995 ja 2008.

2008     Maksetut tulonsiirrot, % bruttotuloista Osuus bruttotuloista, % Verottomien
tulojen
osuus
brutto-
tuloista, %
Tulon-
saajia
Brutto-
tulot,
euroa
Yhteensä Ansio-
tulo-
vero
Pääoma-
tulovero
Kunnallis-
vero
Sairaus-
vakuutus-
maksut
Eläke-
vakuutus-
maksut
Omai-
suus-
tulot
Yrittäjä-
tulot
Palkka-
tulot
Eläke-
tulot
Muut
tulon-
siirrot
Yhteensä 4 097 150 27 759 24,3 5,5 1,5 13,1 1,3 2,9 7,4 5,6 63,3 17,1 6,6 5,2
Palkkatulo 2 255 275 33 228 27,1 6,8 0,3 14,2 1,6 4,3 2,1 0,7 92,8 0,9 3,6 2,3
Eläketulo 1 108 323 17 540 17,6 2,3 0,8 13,4 1,0 0,1 4,5 1,1 2,1 90,9 1,5 5,0
Etuustulo 431 585 11 799 12,5 0,7 0,2 10,1 0,9 0,6 1,3 0,7 13,0 3,3 81,7 25,7
Yrittäjätulo 172 389 35 461 24,3 6,3 5,2 11,5 0,9 0,4 3,7 86,9 4,0 3,1 2,3 6,8
Omaisuustulo 83 144 79 521 21,8 2,9 13,9 4,2 0,4 0,4 80,3 1,7 11,0 6,1 0,9 19,7
Muut 46 434 33 066 22,0 4,7 4,3 10,7 1,0 1,2 22,6 15,3 27,1 21,8 13,2 10,8
 
1995     Maksetut tulonsiirrot, % bruttotuloista Osuus bruttotuloista, % Verottomien
tulojen
osuus
brutto-
tuloista, %
Tulon-
saajia
Brutto-
tulot,
euroa
Yhteensä Ansio-
tulo-
vero
Pääoma-
tulovero
Kunnallis-
vero
Sairaus-
vakuutus-
maksut
Eläke-
vakuutus-
maksut
Omai-
suus-
tulot
Yrittäjä-
tulot
Palkka-
tulot
Eläke-
tulot
Muut
tulon-
siirrot
Yhteensä 3 845 227 20 724 28,3 8,1 0,7 13,3 2,8 3,3 3,2 7,3 58,0 18,6 13,0 5,8
Palkkatulo 1 798 534 26 844 33,1 10,3 0,2 14,7 2,7 5,3 1,2 0,8 91,7 0,7 5,6 2,4
Eläketulo 1 012 982 14 658 21,5 5,3 0,4 11,4 4,4 0,0 2,2 1,2 1,2 93,2 2,1 6,4
Etuustulo 745 246 11 232 15,2 1,7 0,2 10,9 1,7 0,7 0,8 1,0 13,3 2,1 82,9 21,7
Yrittäjätulo 214 597 26 394 27,0 8,7 3,8 11,8 2,2 0,5 2,3 87,3 3,6 3,0 3,8 9,8
Omaisuustulo 35 799 45 131 20,4 3,4 10,6 4,6 1,3 0,5 77,2 2,7 11,1 7,1 1,9 3,0
Muut 38 069 23 906 24,1 6,1 3,3 10,8 2,5 1,4 15,5 18,0 27,0 18,2 21,2 10,9

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.9.2010