Mikä on taiteen markkina-arvo kansantaloudessa?
Ja käykö sellaisen laskeminen?

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Aku Alanen on yliaktuaari Tilastokeskuksen taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 7/2010.

Taide ei ole taakka eikä yhteiskunnan elätti, vaikka julkisuudesta voisi joskus sellaista päätellä, toteaa Aku Alanen. Päinvastoin taiteen kansantaloudellinen rooli, vaikkakin pieni, on jopa hivenen kasvussa.
_______________________

Kulttuuria voi pääosin käsitellä taloudessa kuten mitä muuta ilmiötä tahansa – se on tämän artikkelin lähtökohta. Taiteen ja talouden suhde on jo huomattavasti hankalampi asia. Taiteella pitäisi olla muuta kulttuuria suurempi suhteellinen itsenäisyys taloudesta. Suhteellinen siksi, että täysin itsenäistä ei taidekaan voi olla, se ei elä tyhjiössä. Ja eri taiteen lajien välillä on suuriakin eroja itsenäisyyden tarpeessa eri aikoina.

Tässä artikkelissa taloudella ymmärretään vain rahataloutta – sekä markkinoiden että julkisen tai kolmannen sektorin kautta kulkevia rahavirtoja – ja arvolla vain taiteen markkina-arvoa. Hyvin suuri osa ilmiöistä tapahtuu rahatalouden ulkopuolella ollen kuitenkin taloutta. Taiteen ja kulttuurin aloilla rahatalouden ulkopuolinen osuus toiminnasta lienee vielä suurempi kuin useilla muilla aloilla. Tarkoituksena ei siis tässä ole käsitellä taiteen yhteiskunnallista arvoa, joka olisi markkina-arvon ja muun arvon yhdistelmä.

Ei ole olemassa mittareita, joilla voitaisiin verrata taiteen rahallista ja ei-rahallista panosta. Esimerkiksi se rahallinen vastike, jonka eri taiteen aloilla saa työpanoksestaan, ei useinkaan ole missään suhteessa käytettyyn työaikaan. Samoin rahatalouslaskelmista joudutaan jättämään kokonaan pois vaikkapa taiteen ja kulttuurin mielenterveydelliset ja terapeuttiset vaikutukset.

Määrittely on oma taiteenlajinsa

Mikä on taidetta? Kysymykseen ei hevillä vastausta löydy, ainakaan teoriasta, tai sitten löytyy hyvinkin erilaisia luetteloita. Yhtä mieltä ollaan ainakin siitä, että taide on osa kulttuuria.

Itse olen empiirikkona tottunut jaottelemaan kulttuurin neljään elämänalueeseen (niitä voisi kutsua myös kulttuurin makro-osiksi):

  • joukkotiedotukseen,
  • muotoiluun,
  • taiteeseen ja
  • viihteeseen.

Tällä jaolla ainakin syntyy operatiivinen mahdollisuus saada esiin joitakin mielekkäitä numeroita kulttuurisista toiminnoista mm. talouden sisällä.

Taiteen korkein virallinen auktoriteetti Suomessa, Taiteen keskustoimikunta, on listannut (ennen tulossa olevaa muutosta) taiteen lajeja olevan kolmetoista. Niitä vapaasti yhdistellen esitän jakoa kahdeksaan lajiin:

  • elokuva,
  • kuvataide (mediataide),
  • esittävä taide (näyttämö ja tanssi
  • sekä sirkus),
  • kirjallisuus (kaikki versiot),
  • rakennustaide,
  • säveltaide (musiikki ylipäätään),
  • valokuvataide (joka voisi toki olla yhtä hyvin osa kuvataidetta) ja
  • muotoilu.

Kuten havaitaan, lista on varsin tulkinnanvarainen riippuen siitä, kuinka laajasti kukin laji ymmärretään. Se voitaisiin kirjoittaa toisinkin. Jostain on kuitenkin lähdettävä.

Sivun alkuun

Markkina-arvo on kasvanut koko yhteiskunnan tasolla

Tilastokeskuksen kulttuuritilinpidon mu­kaan koko kulttuurin osuus kansantaloudessa on bkt-osuudella mitattuna 1990-luvun loppuun verrattuna hivenen laskenut.

Taide on yksi osa – yleensä kulttuurisen tuotannon arvoketjun alkuvaiheen osa – kulttuurin taloutta. Ja on kiintoisaa, että juuri taide on se osa kulttuuria, jonka rooli – vaikkakin sinänsä pieni – on hieman kasvanut. Tämä tulos on tärkeä ajatellen ajankohtaista keskustelua taidepolitiikasta ja luovasta taloudesta.

Olen tehnyt laskelmani käyttäen kahdenlaisia, jokseenkin karkeita arvioita:

Vaihtoehto A lähtee oletuksesta, että kaikki taloudellinen toiminta jollain taiteelliseksi katsottavalla toimialalla olisi pääosin taidetta. Toimialaluokituksessahan on monille em. kahdeksasta alasta oma 'taidetoimiala': arkkitehtuurille, esittävälle taiteelle, elokuvalle jne. Kuvataiteelle sen sijaan ei ole omaa toimialaa, valokuvausta lukuun ottamatta. Taiteellinen toiminta -toimiala muodostaakin eräänlaisen kaatoerän. Sinne on kasattu tiedot erityyppisestä taiteellisesta toiminnasta, jota ei ole pysytty sijoittamaan erikseen. Siihen sijoittuvat mm. kirjailijat, kuvataiteilijat ja säveltäjät. Näiltä aloilta olen sitten laskenut arvonlisäyksen ja työllisyyden vuosilta 1995–2007 ja vastaavan osuuden koko kansantaloudesta.

Vaihtoehdossa B olen erikseen ottanut ao. toimialan toiminnasta tietyn prosenttiosuuden, joka olisi enemmän tai vähemmän puhtaasti taidetta. Prosenttiosuuden määrittelyn kultakin alalta olen tehnyt eräänlaisena metodisena kokeiluna ja esimerkkinä siltä osin kuin olen saanut tietoja kunkin toimialan toiminnasta ja kattavuudesta Tilastokeskuksen tiedoissa. Osuus ei siis ole mikään totuus vaan oma arvioni.

Tulokset poikkeavat luonnollisesti toisistaan. Jos hyväksytään A-vaihtoehdon karkeat yleistykset, taiteen markkinaosuus bkt:sta eli kansantalouden arvonlisäyksestä olisi kasvanut hieman, lähes 0,3 prosenttiin. Tällöin siis katsotaan valittujen toimialojen koko toiminnan olevan taiteellista. Samoilla perusteilla taiteen osuus kulttuurin taloudesta olisi kasvanut lähes yhdeksän prosentin tasolle.

Jos taas katsotaan B-vaihtoehdon mukaisesti, että vain 5–20 prosenttia kulttuurisesta toiminnasta olisi joillakin aloilla taiteellista ja joillakin kokonaan, olisi osuus huomattavasti pienempi.

Kiinnostavinta tuloksissa on, että taiteen suora osuus kansantaloudesta on hiukan kasvanut koko tarkasteluperiodin ajan molemmilla laskutavoilla – päinvastoin kuin koko kulttuurin talouden. (Taulukko 1)

Taulukko 1. Taiteen osuus kansantuotteesta

...laajemmalla
määritelmällä
Bkt:sta
%
Kulttuurin
taloudesta
%
   ...suppeammalla
määritelmällä
Bkt:sta
%
Kulttuurin
taloudesta
%
1995 0,21 5,84 1995 0,09 2,54
1996 0,23 6,28 1996 0,10 2,56
1997 0,23 6,48 1997 0,10 2,69
1998 0,22 6,42 1998 0,09 2,65
1999 0,27 7,74 1999 0,11 3,19
2000 0,25 7,64 2000 0,10 2,96
2001 0,25 7,92 2001 0,09 2,99
2002 0,25 7,85 2002 0,09 2,99
2003 0,25 8,01 2003 0,10 3,10
2004 0,25 7,91 2004 0,09 2,96
2005 0,26 8,17 2005 0,10 3,04
2006 0,27 8,59 2006 0,10 3,20
2007 0,28 9,03 2007 0,10 3,30

Kansantalouden työllisistä taiteen suora osuus olisi ensin mainitulla tavalla laskien selvästi arvonlisäysosuutta suurempi sekä laajan että suppean taiteen määritelmän mukaan (Taulukko 2).

Taulukko 2. Taiteen osuus työllisyydestä

...laajemmalla
määritelmällä
Osuus
kaikista
työllisistä
%
Kulttuurin
työllisistä
%
   ...suppeammalla
määritelmällä
Osuus
kaikista
työllisistä
%
Kulttuurin
työllisistä
%
1995 0,6 14,8 1995 0,39 9,78
1996 0,7 16,4 1996 0,41 10,27
1997 0,6 16,5 1997 0,39 10,07
1998 0,7 16,0 1998 0,41 9,83
1999 0,7 16,2 1999 0,43 9,90
2000 0,7 16,6 2000 0,44 10,03
2001 0,8 17,5 2001 0,45 10,32
2002 0,8 18,4 2002 0,47 10,94
2003 0,8 18,2 2003 0,46 10,83
2004 0,8 18,8 2004 0,46 11,00
2005 0,8 19,5 2005 0,46 11,06
2006 0,9 20,4 2006 0,47 11,22
2007 0,9 21,1 2007 0,47 11,12

Sivun alkuun

Mikä osuus työstä on taidetta?

Olen joskus tavatessani arkkitehteja kysellyt, kuinka paljon aikaa heillä menee töidensä ns. luomisvaiheeseen, ja saanut 10–100 prosentin välillä vaihtelevia vastauksia. Minimi tulee siitä, että perinteisesti alalla on luonnosvaiheen katsottu vaativan vähintään kymmenyksen kokonaistyöajasta. B-vaihtoehdon laskelmissa olen kuitenkin käyttänyt hieman korkeampaa eli 20 prosentin osuutta.

Muotoilupalveluyrityksissä työskenteleviltä olen saanut selville, että noin neljäsosa työajasta menee työn ulkoasun muotoilemiseen. Suurin osa ajasta menee siis ergonomian ja käytettävyyden kaltaisiin asioihin. Tämä koskee teollisen muotoilun palvelua. Muilla muotoilun aloilla asia on vieläkin ongelmallisempi. Olen silti käyttänyt laskelmissa 20 prosentin osuutta.

Valokuvaamojen osalta olen käyttänyt 10 prosentin osuutta perustuen alan toimijoiden ja itse keräämieni tietojen arviointiin. Ongelma on, että usein joltain vähemmän taiteelliselta valokuvauksen haaralta varsinaisen elantonsa saavalla kuvaajalla on myös taidevalokuvaukseksi katsottavaa työtä. Raja on usein veteen piirretty.

Kirjallisuudesta olen käyttänyt pelkästään kirjailijoiden työtä A-vaihtoehdossa. B-vaihtoehdossa olen kirjailijoiden lisäksi käyttänyt viiden prosentin osuutta kirjankustantamojen toiminnasta. Tämä osuus vaihtelee varmasti paljon kustannusyhtiöittäin. Myös kustannustoimittajan rooli on erilainen vaihdellen kirjailijan työskentelytavan mukaan. Toisten käsikirjoitukset vaativat paljon muokkausta, toisten vähemmän.

Taide kulttuurisen arvoketjun alkuvaiheena

Kulttuuri on kattokäsite, josta taide on osa. Yksi tapa määritellä taide talouden näkökulmasta on katsoa sitä kulttuurisen tuotteen arvoketjun ensimmäisen vaiheena. Kulttuurisella tuotteella olisi näin ajatellen viisi vaihetta:

  • luominen,
  • työstäminen,
  • valmistus,
  • jakelu
  • ja lopulta vastaanotto.

Taloudessa vastaanottoa kutsutaan useimmiten kulutukseksi. Vaiheet voi jakaa vielä osiin, mutta tämä olisi standardimalli. Uniikkitaiteessa toki valmistus jäisi pois.

Innovaatiotutkimuksessa on viime aikoina kovasti noussut esiin käyttäjäkeskeinen innovaatio eli käytännössä arvoketjun viimeisen vaiheen, käyttöönoton, tuleminen mukaan luomisprosessiin. Jos tätä ajattelua ryhdytään viemään pitemmälle myös taiteen luomisen osalta, ei ehdottamani metodologia ole mielekäs, koska käyttäjäkokemuksen irrottaminen numeroilla muusta toiminnasta on täysin mahdotonta käytännössä.

Luomisvaihe on eri asia kuin viime aikoina muoti-ilmiöksi muuttunut luovuuden tuominen erilaisten taloussanojen etuliitteeksi. Luovuus ja kulttuuri eivät ole synonyymeja, vaan luovuutta voi esiintyä millä tahansa tuhannesta toimialasta. Suurin osa luovuudesta ilmenee täysin kulttuuristen toimintojen ulkopuolella. Taiteellinen luovuus muodostaa vain pienen osan kaikesta luovasta aktiviteetista työssä ja harrastuksissa. Vähitellen voisikin vähentää tai ainakin tarkentaa luovan talouden terminologian käyttöä. Nykyisellään se pikemminkin hämärtää kuin selventää kulttuurin ja taiteen roolia taloudessa.

Edellinen näkökulma tosin edellyttää sen hyväksymistä, että taiteesta voisi tulla tuote jossain vaiheessa sen tekemistä, siis markkinoilla myytävä ja jonkin vaihtoarvon omaava hyödyke. Ongelmana olisi tällöin sen murrosvaiheen löytäminen, jossa muuntuminen tuotteeksi on mahdollista. Käytännössä tietysti tiedämme, että vaikka teoreettisesti löytäisimmekin murrosvaiheen, sille numeroarvon antaminen voi olla vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

Voidaanko eri taiteenalojen toimintoja sitten luokitella tämän arvoketjun ensimmäisen vaiheen luomisvaiheen mukaan?

Elokuvataiteessa on hyvin vaikea erottaa luomisvaihetta muusta tuotannosta. Ajallisesti pisin vaihe on yleensä idean hahmottelu jo ennen käsikirjoitusta. Se ja käsikirjoitusvaihe ovat kuitenkin kiistattomasti luovaa vaihetta. Samoin ovat monet pienet mutta tärkeät toiminnot: lavastus, puvustus, äänitys jne. Yhtälailla voidaan pitää lopullista leikkausvaihetta myös luomiseen kuuluvana. Kuitenkin elokuvan tuottaja on jo aivan hahmotteluvaiheen alussa joutunut miettimään elokuvan tuotteistamista apurahojen haun ja erilaisten taloussuunnitelmien lisäksi. Voi olla aika vaikeata erottaa elokuvan teon luomisvaihetta ei-luovasta tuotteistamisvaiheesta.

Esittävän taiteen kohdalla on varmaankin samanlaisia piirteitä kuin elokuvan teossa, tosin useimmiten lyhyemmällä periodilla. Teatterissa luomisen valmistelu ja harjoittelu voi tosin olla joskus pitkäkin prosessi.

Kirjailijan työtä taas muokataan kustannusyhtiössä joskus paljonkin. Onko kustannustoimittajan työ silloin otettava jollain tavoin luomisvaiheeseen mukaan? Jos vastaus on myönteinen, yksi mahdollisuus on silloin ottaa kaunokirjallisuuden kustannustoimittajien suhteellinen osuus vaikkapa kustannusyhtiöiden henkilöstöstä ja sama osuus myös yhtiön arvonlisäyksestä laskelmiin.

Sama koskee pääosaa viihteestä, on se sitten kirjallista, audiovisuaalista tai live-esitystä. Mainostoimistojen työ puolestaan luetaan kyllä kulttuurin talouteen. Suhtaudun kuitenkin epäillen sen lukemiseen osaksi taidetta, ja olenkin jättänyt sen pois näistä laskelmista.

Sivun alkuun

Taiteen ja talouden suhde on monisyinen

Taiteen ja talouden suhde on hyvin kompleksinen asia, ja riippuu paljon asiayhteydestä, miten se voidaan määritellä. Yleinen mantra on viime aikoina ollut: "Talous muuttuu aiempaa kulttuurisemmaksi, ja kulttuuri määrittyy aiempaa enemmän talouden kautta."

Mantra pitää mielestäni paikkansa, sillä kulttuuriset ilmiöt ja toiminnot vaikuttavat yhä enenevässä määrin välillisesti talouteen. Siitä seuraa sekä myönteisiä asioita että monia vaaroja näkökulmasta riippuen. Teoreettisesti ajatellen tärkein muutos on se, että kaikesta kulttuurista on tullut ainakin julkisuudessa osin välineellistä, talouden kielellä markkinoilla olevia tuotteita.

Poliittisen julkisuuden muutoksesta on hyvä esimerkki jo 1980-luvulta. Saksalainen sosiologi ja filosofi  Theodor Adorno  katsoi aikoinaan elokuvaa esimerkkinä käyttäen kulttuurin tuotteistamisen merkitsevän kulttuurin alistamista taloudelle, ja adornolainen kriittinen tulkinta hallitsi pitkään.

Joskus 1980-luvulla kulttuurin taloudellistamisen alettiin nähdä positiivisena. Ainakin Euroopassa tähän muutokseen liittyi aluksi paljon taktisia tulkintoja. Näin tulisi mahdollisesti kulttuurille lisää voimavaroja. Mutta nykyäänkin Adornon varoitukset on silti syytä pitää mielessä, jottei taloudelle alistamista tapahtuisi varsinkaan taidekulttuurin puolella.

Välineellistyminen ei ehkä ole niin suuri vaara sellaisilla kulttuurin alueilla kuin joukkotiedotus, muotoilu ja viihde. Näilläkin on tuotteistamisessa vaaransa, mutta vaarat ovat osin toisenlaisia kuin taiteessa. Esimerkiksi joukkotiedotuksessa laatujournalismin on monesti katsottu olevan uhattuna, jos raha ratkaisee.

Talouden kautta tulleet tuottavuusvaatimukset on koettu uhiksi myös muotoilussa ja viihteessä. Kyse on silloin ennen kaikkea laadun heikkenemisestä, itse taloutta ei kuitenkaan aseteta useimmiten kyseenalaiseksi niiden kohdalla. Muotoilua olen kohdellut kuten taidetta ylipäätään yrittäen laskea mukaan vain luomisvaiheen. Taiteen ja viihteen välistä rajaa en ole edes yrittänyt määritellä. Siten sekä korkea että matala kuuluvat mukaan.

Välillä talouden kulttuuristumisen on ajateltu tarkoittavan ainakin julkisuudessa sitä, että kulttuurin numeroilla mitattu suora osuus olisi kasvanut kansantaloudessa. Se ei pidä viime vuosina paikkaansa. Toki jos valitaan mukaan laskettavat kulttuurin alat sopivasti, päästään suurin piirtein koko kansantalouden yleiseen kasvuvauhtiin joinakin vuosina. Vielä 1990-luvulla kulttuurin osuus taloudesta monissa maissa – Suomessakin – kasvoi, mutta 2000-luvulla tilanne on muuttunut.

Suomessa kulttuuristen alojen kansantuoteosuus kasvoi vuonna 2005, mutta se onkin ainoa kasvuvuosi viime aikoina, muuten osuus on hivenen laskenut tai pysytellyt ennallaan. Tämä ero kulttuurin suoran ja välillisen roolin erilaisesta kasvusta on tärkeä huomata.

_____________________

Sivun alkuun

Taidetta taiteen vuoksi – vai tuotteiksi

Taiteen eri aloilla on erilaista suhtautumista välineellistymiseen ja tuotteistumiseen. Jaottelut korkeaan ja matalaan kulttuuriin tai oikeaan taiteeseen ja viihteeseen ovat tuttuja kaikilla taiteenaloilla, mutta kriittisintä asenne on kenties kuvataiteessa. Johtuuko se siitä, että kuvataiteiden puolella tuotteistaminen on teknisesti hankalinta ja ns. tuotantokustannusten kattaminen taloudellisesti lähes mahdotonta? Vai siitä, että kuvataiteen alalla keskimääräinen tulotaso on matalinta taiteenalojen välisessä vertailussa? Vai siitä, että siellä yrittäjyyspuhe tuntuu kaikkein ontoimmalta, koska pakkoyrittäjyys on yleisin yrittäjyyden muoto? Vai onko kyseessä alan traditio tai markkinoiden poikkeavuus muiden taiteenalojen markkinoista? Vai julkisen tuen roolin eroista? Toki on muistettava, että kuvataide on hyvin heterogeeninen alue ja sen eri haaroillakin on erilaista suhtautumista.

Yleisesti taiteen aloilla ajatellaan, että luomisvaiheen pitäisi olla vapaa kaikista tuotevaatimuksista. Eroja syntyy ajoituksessa; missä vaiheessa taideteoksen syntymän jälkeen voidaan tuoda mukaan edes joitakin tai useita tuotteistamiseen liittyviä elementtejä. Ns. markkinat eroavat eri taiteen kentillä toisistaan. Osalle taiteesta ei ehkä koskaan edes synny markkinoita tai vaihtoarvoa. Näissä tapauksissa ei vaihtoarvoa ole edes mieltä hakea väkisin tai keinotekoisesti. Silti näistäkin alueista voidaan saada joitain toimintaa kuvaavia numeroita esiin vaikkapa koulutuksen, apurahojen tai sosiaalituen muodossa.

_____________________

Sivun alkuun

Luovaa taloutta ja tilastointia

Yliaktuaari Aku Alanen on kirjoittanut vuosien ajan Tieto&trendit-lehteen. Artikkeleiden aiheet ovat vaihdelleet luovasta taloudesta maahanmuuttajiin. Viime vuosina Alanen on käsitellyt erityisesti kulttuuria ja sen eri alojen taloutta – muotoilusta musiikkiin. Kulttuuri ei kuitenkaan kuulu hänen varsinaiseen alaansa Tilastokeskuksessa, jossa hän työskentelee taloudelliset olot -osastolla aluetalouden parissa. Mistä kiinnostus kulttuurin talouteen?

– Se liittyy oikeastaan aineettoman pääoman, erityisesti sosiaalisen pääoman mittaamiseen. Tilastointihan on keskittynyt meillä ja muualla edelleenkin pääosin aineellisen pääoman mittauksiin esimerkiksi kansantalouden tilinpidossa ja vasta aivan viime aikoina on otettu askeleita – toki vielä pieniä – aineettoman pääoman suuntaan.

Alanen kertoo olleensa aikoinaan mukana aineettoman pääoman mittaamisprojekteissa, ja niiden yhteydessä kysymys kulttuurin roolista aineettomassa pääomassa nousi esiin.

– Minusta tuntui, ettei kulttuurin tekijöillä ollut täysin realistista näkemystä siitä, mistä kulttuurin ja talouden suhteessa oikein on kyse. Ja lähdin penkomaan asiaa, Alanen sanoo.

Miltä pohjalta kulttuuria sitten voi käsitellä, voiko siitä kirjoittaa kuin leivästä?

– Lähtökohtanani on ollut, että kulttuuria voi pääosin käsitellä taloudessa kuten mitä muuta ilmiötä tahansa. Sen sijaan taiteen ja talouden välisestä suhteesta olen varonut aika tarkoin kirjoittamasta, koska taide on jo huomattavasti kulttuuria hankalampi asia sekä teoreettisesti että empiirisesti.

– Taidetta ei voi käsitellä kuin mitä tahansa tuotetta. Taiteella on – tai pitäisi olla suhteellinen itsenäisyys taloudesta. Erityisesti viime vuosina on voimistunut suuntaus alistaa taide taloudelle. Olen välillä jopa epäillyt, ovatko omatkin vaatimattomat juttuni osaltaan edesauttaneet tätä suuntausta, että on tulkittu minunkin puhuneen myös taiteesta puhuessani kulttuurista yleensä.

Mutta voiko taiteen ja kulttuurin käsitteitä erottaa sitten kovinkaan selvästi? Käytännössä ei tietenkään niin selvästi kuin teoriassa, Alanen myöntää.

– Ero on käytännössä usein veteen piirretty, kuten taiteen ja viihteen välillä. Haluan vain jotenkin selventää periaatteellisia eroja.

Pelko taloustieteen ylivallasta on yleinen muullakin kuin taiteen piirissä. Alanen ymmärtää muiden alojen tutkijoiden huolen taloustieteilijöiden termien voittokulusta.

– Valtavirran taloustieteilijät haluavat usein esittää vaikeat asiat teknisinä ja neutraaleina. Tätä tehdään tietoisesti mutta myös tiedostamatta, että neutraalistaminen on myös politiikkaa. Toki joskus myös tehdään teknisistä asioista liian poliittisia ja monimutkaisia.

Esimerkkinä taloustermien leviämisestä Alanen ottaa sanan 'kulttuurivienti' ilmestymisen puheeseen. Vanha kunnon kulttuurivaihto kuvaisi hänestä edelleenkin paremmin ja oikeammin asiaa monilla aloilla.

– Samoin kulttuuristen tuotteiden tuonti on tärkeämpi pohdiskelun kohde kuin vienti, ehkä muotoilun taloutta lukuun ottamatta. Myöskään Suomi-brändistä en oikein innostu.

Mitä kulttuurisia tuotteita sitten tutkijan omiin harrastuksiin kuuluu?

– Lehdet, kirjallisuus ja elokuva ovat olleet aina lähellä. Olen yrittänyt seurata erityisesti saksalaista ja venäläistä kirjallisuuskeskustelua – viimeaikaistakin, vaikken olekaan vielä Tsehovia parempaa löytänyt. Espanjalaista elokuvaa, myös muuta kuin Almodovaria, tulee katseltua. Muotoilun ja arkkitehtuurin kehitystä olen yrittänyt seurata aina kun aikaa on jäänyt.

Aku Alanen on lisäksi – paitsi aktiivinen kirjoittaja – myös himolukija.

– Netti on mahdollistanut kaltaiselleni "lehtifriikille" lukuisien vieraskielisten lehtien kulttuurisivustojen seuraamisen.

Internet onkin mullistanut monien kulttuurialojen kuten musiikin toimintalogiikan. Siinä mullistuksessa riittää setvittävää myös taloustilastojen avulla. Ja, kuten oheisesta jutustakin ilmenee, myös tilastoinnissa on sijansa luovalle mielelle.


Päivitetty 10.11.2010