EU, tilastot ja köyhyyspolitiikka
- EU:n inkluusiopolitiikka kiinnittää huomion marginaaliryhmiin
- Indikaattorit osana politiikan käytäntöjä
- Universalistisesta marginalistiseen näkökulmaan
- EU:n vähimmäisvaatimukset eivät riitä kansallisen politiikan toteuttamiseen
- Eri käsitteistä eri johtopäätökset – esimerkkinä asuntotulo
- Haasteet tilastotiedon tuottajille
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Indikaattorit osana politiikan käytäntöjä
Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti kansallisella tasolla asetettujen tavoitteiden ja toimenpideohjelmien tulee perustua köyhyyden ja syrjäytymisen syiden huolelliseen analysointiin, niiden tulee pohjautua näyttöön ja niiden tulee edistää EU:n tavoitteita. Poliittiseen yksimielisyyteen perustuvat indikaattorit ovat avainasemassa, kun arvioidaan jäsenvaltioiden edistymistä. Näiden indikaattoreiden tavoitteena on auttaa jäsenmaita ja Euroopan komissiota arvioimaan kansallista ja EU-tason edistystä sosiaalisen inkluusion alueella sekä tukea keskinäistä oppimista ja hyvien käytäntöjen määrittelyä politiikan ja institutionaalisten prosessien suhteen. (Atkinson—Marlier 2010, 31.)
EU 2020 -strategian seurantamenettely on pitkälle säänneltyä ja aikataulutettua (European semester... 2011). Tähän menettelyyn liittyen valtiovarainministeriö on laatinut Suomen osalta EU 2020 -strategiaan perustuvan kansallisen ohjelman (Eurooppa... 2020, Valtiovarainministeriö 2011), josta EU:n neuvosto on antanut lausuntonsa ja suosituksensa (Neuvoston suositus... 2011). Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu toimenpideohjelma tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen kansallisessa ohjelmassa todetaan, että Eurooppa 2020 -strategian määrällinen köyhyyden vähentämistavoite Suomessa saavutetaan, jos köyhyysriskissä elävien määrä voidaan vähentää noin 100 000 henkilöllä ja parantaa kotitalouksien työmarkkina-asemaa noin 50 000 henkilön osalta. (Eurooppa 2020..., Valtiovarainministeriö 2011.) Väliarvio toimenpiteiden tuloksista tehdään vuonna 2015. Seurannassa käytetään edellä mainittuja indikaattoreita.
Lukuisissa strategioissa esiin tuodut Euroopan unionin politiikan ja hallinnon tavoitteet vaativat toteutuakseen yhteisen tietopohjan tuloista ja elinoloista. Tärkein väline näiden tavoitteiden määrittelyssä ja seurannassa on EU-SILC, joka perustuu EU-maissa kerättyihin aineistoihin pienituloisuudesta (köyhyysriskistä) ja materiaalisesta deprivaatioista. EU-SILC käynnistyi vuonna 2003 seitsemässä maassa, ja se on perustunut vuodesta 2004 lähtien lainsäädäntöön (Regulation (EC) No 1177/2003). 27 EU-maan lisäksi EU-SILC toteutettiin vuonna 2010 Islannissa, Norjassa, Sveitsissä ja Turkissa. Suomessa EU-SILC-tutkimus on integroitu kansalliseen tulonjakotilastoon, jota on tehty vuodesta 1977.
Ennen EU-SILC-tutkimusta unionin tietotarpeita palveli niin kutsuttu ECHP-tutkimus (European Community Household Panel), joka aloitettiin vuonna 1996. Tutkimus korvasi Suomessa Elinolotutkimuksen, jota oli tehty muutaman vuoden välein vuodesta 1979 lähtien. Viimeinen kansallinen Elinolotutkimus tehtiin vuonna 1994, vuotta ennen kuin Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen.
Päivitetty 12.12.2011