Käsitteiden kehittäminen kuuluu hyvinvoinnin mittaamiseen

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Anja Ahola on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2011.

Indikaattoreita kehitettäessä unohdetaan usein pohtia, mitkä ovat niiden käsitteelliset perustat ja mittaamisen mahdollisuudet. Perustellutkin käsitteet edellyttävät sen testausta, tulkitsevatko tutkimuksen vastaajat lomakekysymykset kysyjän tarkoittamalla tavalla.

Tilastollisessa metodikirjallisuudessa on käsitelty runsaasti otantaa ja surveykysymysten muotoilua. Paljon vähemmän huomiota on suunnattu niiden metodiongelmien pohtimiseen, jotka ovat olemassa ennen kuin ainoatakaan lomakekysymystä on tehty. Ennen kysymysten laatimista on selvennettävä tutkimuksen sisällölliset tavoitteet ja kuvattava käsitteet, jotka operationalisoidaan indikaattoreiksi.

Valitettavan usein käsitteellistämisestä ja operationalisoinnista luovutaan esimerkiksi kiireen johdosta ja ryhdytään rakentamaan suoraan mittareita. Myös viime aikoina virinneessä hyvinvointi-indikaattoriliikkeessä esitetään paljon mittareita, mutta vähän tietoa siitä, mitä mitattava hyvinvoinnin käsite pitää sisällään ja miten siitä voi saada tietoa. Pohdin tässä kirjoituksessa, miksi käsitteiden perinpohjainen analysointi ennen mittareiden valintaa on tarpeen ja minkälaiset metodiset lähestymistavat voivat auttaa käsitteiden operationalisoinnissa.

Moniselitteinen käsite vaatii perusteellisen pohdinnan

Yleiseen keskusteluun on taas kerran noussut väestön hyvinvointi ja sen mittaaminen (mm. Hyvinvointikatsaus 1/2011). Näissä keskusteluissa tuodaan esille käsitteen laaja-alaisuus ja moniulotteisuus. Samassa yhteydessä voidaan kuitenkin esittää pelkkiä indikaattoreita ja lomakekysymyksiä, joita väitetään hyvinvoinnin mittareiksi kuvaamatta sitä, minkälaiseen käsitykseen kansalaisten hyvinvoinnista niiden valinta perustuu.

Operationalisoinnin tarve tulee selvimmin esille, kun halutaan mitata abstraktia käsitettä, jolla ei ole välitöntä merkitystä tutkimukseen osallistuville kansalaisille. Monimutkaisia käsitteitä ei voi yleensä mitata yhdellä kysymyksellä, vaan on muodostettava moniosaisia indikaattoreita (Heath—Martin 1997; Saris—Gallhofer 2007).

Tunnettu esimerkki moniulotteisen käsitteen muuntamisesta moniosaiseksi mittariksi on Allardtin (1976) vertailututkimus hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Allardt perustelee valitsemaansa tarvelähtöistä lähestymistapaa hyvinvointiin. Sen jälkeen hän analysoi hyvinvoinnin käsitettä ja päätyy kahteen perustavaan erotteluun, jotka ovat hyvinvointi – onnellisuus ja elintaso – elämänlaatu, joista muodostuu ristiintaulukoimalla nelikenttä.

Allardt valitsee lähtökohdakseen hyvinvointikäsitteen, joka kattaa typologian jokaisen alueen. Sen muodostavat aineellinen hyvinvointi, elintaso, yhteisösuhteet ja itsensä toteuttamisen muodot. Hyvinvoinnin tasoa kuvataan kahdentoista osatekijän avulla. Niistä viisi liittyy elintasoon, kolme yhteisösuhteisiin ja neljä yksilöiden mahdollisuuksiin toteuttaa itseään yhteiskunnan jäseninä. Tämän jälkeen osatekijät operationalisoidaan eli muutetaan mitattaviksi muuttujiksi ja lomakekysymyksiksi.

Allardt korostaa, että hyvinvointi muotoutuu historiallisesti, ja kussakin tilanteessa hyvinvoinnin käsite on siksi operationalisoitava uudelleen. Allardtin mukaan hyvinvoinnin ulottuvuuksien valitseminen edellyttää jonkinlaista hyvän yhteiskunnan mallia, jolloin on tuotava esille niiden valintaa ohjaavat arvot. Hyvinvoinnin kuvausjärjestelmät ovat myös sosiaalisia voimia, jotka saattavat vaikuttaa tärkeisiin päätöksiin ja yhteiskunnallisiin valintoihin.

Sivun alkuun

Käsitteistä kysymyksiin

Käsitteellistämisen ja operationalisoinnin prosessissa voidaan erottaa käsite (jota ei voida mitata), latentti konstruktio (jota voidaan mitata vain epäsuorasti), indikaattorit (joita voidaan mitata) ja varsinaiset lomakekysymykset (kuvio 1). Operationalisointi sisältää siis käsitteen yleisen hahmottamisen, käsitteiden välisten suhteiden selvittämisen, käsitteen sisällön osa-alueiden analysoinnin ja sopivien empiiristen indikaattoreiden valinnan (esim. Alkula ym. 1994).

Kuvio 1. Käsitteet, konstruktiot, indikaattorit ja kysymykset.

Lähde: Harkness ym.

Surveytutkimuksessa nämä indikaattorit on käännettävä kysymyksiksi tai kysymyssarjoiksi, jotka esitetään vastaajille. Alkula ym. (mt.) korostavat operationalisoinnin tarkan kuvaamisen tärkeyttä, koska sen avulla mittaaminen tehdään läpinäkyväksi ja sitä on mahdollista arvioida. Operationalisoinnin vaiheiden esittäminen jäsennellysti ja indikaattorien valinnan perustelu helpottaa myös tutkimusaineistojen laajaa käyttöä.

Operationalisointia ei tule sekoittaa operationalismiin, joka on ongelmallinen lähtökohdiltaan. Operationalismi edellyttää, että käsite ja sen mittaamiseen käytetty apuväline samaistetaan täysin. Konstruktiot määritellään niiden operaatioiden kautta, joilla ne mitataan. Lomaketutkimuksessa operationalismi sisältää ajatuksen, että surveykysymys mittaa sitä mitä se näyttää mittaavan. Operationalismi ajoittuu tieteen historiassa 1920–1930-luvuille, mutta sen vaikutukset ovat näkyvissä vieläkin tilastollisissa tutkimusympäristöissä (vrt. Mäkelä 1996).

Käsitteellä tarkoitetaan samanlaisia ilmiöitä tai ominaisuuksia yhdistävää abstraktiota eli sitä mikä niille on yhteistä. Käsitteestä käytetään nimitystä konstruktio, kun halutaan korostaa, että se on käsite, joka on määritelty systemaattisesti tiettyä tilasto- tai tutkimuskäyttöä varten (Hox 1997). Esimerkiksi termit, joita nimitetään jokapäiväisessä puheessa sosiaaliluokaksi, työttömyydeksi tai köyhyydeksi, ovat tilastokäytössä konstruktioita. Silloin ne saavat myös teoreettisen lisämerkityksen. Vaikkakin tämä lisämerkitys on pienempi kuin teoreettisessa tutkimuksessa, niin myös tilastokäsitteellä on aina teoreettinen lisämerkitys. Hoxin mukaan tästä seuraa, ettei puhtaita havaintoja ole, vaan nekin ovat teoriariippuvaisia.

Surveymittauksen yhteydessä tämä tarkoittaa, ettei objektiivisia surveykysymyksiä ole. Sen sijaan on jatkumo teoreettisesta havaittavissa olevaan. Ihmistieteissä käsitteitä ei voi mitata suoraan, koska niiden tarkkaa alaa on vaikea täsmällisesti määritellä. Indikaattorit voivat olla merkitykseltään käsitettä suppeampia tai laajempia tai ne voivat kohdata toisensa vain osittain tai olla täsmälleen samat.

Jotkut käsitteet ovat kuitenkin niin lähellä havainnoitavaa ilmiötä, että niitä voidaan pitää täydellisinä mittareina. Esimerkiksi ihmisen tukan väri tai paino voidaan mitata helposti. Sitä vastoin konstruktiot kuten varallisuus tai ahdistus ovat monimutkaisempia määritellä, ja tuottavat siksi haasteita kysymysten suunnittelijalle. Varallisuus voi tarkoittaa, kuinka paljon henkilö ansaitsee, kuinka paljon hän on säästänyt, mitä hän omistaa tai koko perheen varallisuutta.

Varallisuuden mittarin kehittämisen tärkeä vaihe onkin sen päättäminen, mitä varallisuuden konstruktio tarkoittaa. Ahdistus sisältää samantyyppistä pohdintaa; se voi olla fyysistä tai psyykkistä ja se voi olla lyhytaikaista tai jatkuvaa. Tutkijat määrittelevät ne konstruktiot, joita he haluavat mitata ja laativat niitä mittaavia lomakekysymyksiä. Konstruktion ja vastauksen välisestä yhteydestä voi päätellä, kuinka hyvin kysymyksen suunnittelu on onnistunut (ks. esimerkki tietolaatikosta). Hoxilla on ollut suuri vaikutus siihen, että nykyisissä tilastollisissa metodioppaissa käsitteiden kehittäminen liitetään jo olennaiseksi osaksi surveylomakkeen suunnittelua (vrt. esim. Handbook... 2006).

Sivun alkuun

Silta käsitteiden ja lomakekysymysten välille

Hox—De Jong-Gierveld (1990) ovat kuvanneet erilaisia lähestymistapoja käsitteiden kehittämiseen ja valottaneet niiden tieteenfilosofisia perusteita. Koska sosiaalitutkimuksen konstruktiot ovat usein monimutkaisia ja niillä on epäsuora suhde niiden tilastolliseen mittaamiseen, tutkijan on perusteltava, kuinka hän on päätynyt konstruktiosta kysymykseen. Usein kuitenkin käytännössä toimitaan ikään kuin käsitteiden kehittäminen ja niiden operationalisointi olisivat erillisiä prosesseja.

Hox (1997) esittää tähän teorian ja empirian kohtaamattomuuden ongelmaan kahdenlaisia lähestymistapoja ja niitä tukevia metodeja. Teorialähtöiset (ylhäältä alas) lähestymistavat lähtevät käsitteistä ja pyrkivät kohti empiirisiä indikaattoreita. Aineistolähtöisissä (alhaalta ylös) lähestymistavoissa taas rakennetaan teoriaa empiirisistä aineistoista lähtien ja työskennellään kohti teoreettisia konstruktioita.

Teorialähtöisissä lähestymistavoissa teoreettisia käsitteitä jäsennellään jakamalla tutkittava aihe osa-alueisiin erilaisia analyysimetodeja käyttäen. Näiden osa-alueiden tai alaulottuvuuksien avulla täsmentyvät teoreettisten konstruktioiden merkitykset. Seuraavaksi niille määritellään empiiriset vastineet. Esimerkkejä tällaisista lähestymistavoista ovat "dimensioindikaattorianalyysi" (Dimension/ indicator Analysis), "semanttinen analyysi" (Semantic Analysis) ja "fasettianalyysin tekniikat" (Facet Design).

Yleisimmin sosiaalitutkimuksessa on käytetty dimensioindikaattorianalyysia. Se muistuttaa logiikaltaan edellä kuvattua Allardtin käyttämää menettelytapaa. Sitä ovat edistäneet etenkin Lazarsfeld (1972) ja Fiske (1971), ja menetelmä on yleisesti käytetty. Menettelytapa selviää parhaiten subjektiivisen hyvinvoinnin käsitteen operationalisointia koskevan esimerkin avulla (ks. kuvio).

Kuvio 2. Hyvinvoinnin käsitteellistäminen*.

Lähde: Andrews—Whithey 1976.

Andrews ja Withey (1976) etenevät subjektiivisen hyvinvoinnin käsitteellistämisessä jäsentelemällä käsitteen osa-alueita ja hyvinvoinnin kriteereitä. Heidän erittelemänsä alueet perustuvat aikaisempiin pilottitutkimuksiin. Tuloksena on luettelo hyvinvoinnin osa-alueita (esim. asuminen, työ ja perhe-elämä), joiden avulla hyvinvoinnin käsite täsmentyy. Hyvinvoinnin arvioinnin kriteerejä ovat arvot, standardit ja tavoitteet, joilla henkilö arvioi suhtautumistaan kuhunkin alueeseen. Kriteerejä ovat esimerkiksi elintaso, riippumattomuus, ilo ja turvallisuus. Mittausinstrumentin suunnittelu etenee vastausskaalojen suunnitteluun saakka. Lopputuloksena Andrews ja Withey kykenivät rakentamaan suuren määrän surveykysymyksiä, jotka liittyvät subjektiivisen hyvinvoinnin eri osa-alueisiin sekä suhteuttamaan nämä konstruktioihin.

Vaihtoehtoinen tapa käsitteiden muodostamiseen tai niiden kehittämiseen lähtee empiirisistä aineistoista. Aineistolähtöiset lähestymistavat käyttävät kvantitatiivista tai kvalitatiivista aineistoa lähtökohtana käsitteiden ja teorioiden kehittämiseen. Hox kuvaa kolme tätä prosessia ohjaavaa lähestymistapaa. Niistä ensimmäinen on sisällön poiminta (Content Mapping). Siinä suuresta joukosta aiheeseen liittyviä kysymyksiä jäsennellään teoreettisiksi konstruktioiksi tilastollisia menetelmiä käyttäen. Kaksi muuta lähestymistapaa perustuvat arkikieleen. Ensimmäinen näistä (Symbolic Interactionism) soveltaa symbolisen interaktionismin metodeja konstruktioiden muodostamiseen. Toinen taas käyttää käsitteiden kartoittamiseen kognitiivisesta tutkimuksesta johdettuja menetelmiä.

Hoxin mukaan käytetystä metodista riippumatta tärkeintä on, että käsitteiden kehittäminen on systemaattinen ja jatkuva prosessi, jonka lopputuloksena on surveykysymyksen prototyyppi. Vasta tämän jälkeen ovat edessä tavanomaiset tiedonkeruun otoksiin ja lomakekysymysten muotoiluihin liittyvät kysymykset.

Sivun alkuun

Käsitteiden testaus kuuluu tilastojen lomakesuunnitteluun

Surveytutkimuksesta on tullut tilastovirastojen ja vastaavien suurten laitosten vakiintunut tiedonhankintapa. Tähän vakiintuneisuuteen kuuluu tutkimusten tietosisällön kommunikointi muuttujina ja lomakekysymyksinä. Euroopan unionin vaikutuksesta tällainen käytäntö näyttää vain vahvistuvan. Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat välittää uudet tietosisällöt yleensä muuttujina ja niiden operationaalisina määritelminä (ohjeet muuttujien mittaamisesta). Siihen, mitä muuttujilla tai kysymyksillä tavoitellaan, on vaikea löytää täsmällistä vastausta.

Siksi käsitteiden testaus toteutetaan lomakeluonnoksesta lähtien ja tavoitteena on selvittää, mitä kysymyksillä on tarkoitus tutkia tai mitata. Tulkitsevatko kyselyyn vastaavat henkilöt lomakekysymykset siten kuin kysyjä on tarkoittanut? Kansalaisten näkökulmia selvitetään laadullisia ryhmä- tai yksilöhaastatteluja käyttäen. Esitän esimerkkeinä tämän tyyppisestä lähestymistavasta koetun köyhyyden ja itsearvioidun terveyden käsitteiden testauksen. Koettua köyhyyttä ja itse arvioitua terveyttä käytetään subjektiivisen köyhyyden ja subjektiivisen terveyden indikaattoreina.

Merja Kallio (2004) vertaili tilastossa käytettyjä köyhyyden määritelmiä kansalaisten käsityksiin köyhyydestä. Eurooppalaisen tulo- ja elinolotutkimuksen pilottitutkimuksessa koetun köyhyyden kysymykset koskivat rahojen riittävyyttä ja minimitoimeentuloa. Jälkimmäisessä kysymyksessä vastaajaa pyydetään määrittelemään summa, jolla hänen kotitaloutensa tulisi toimeen kuukauden. Näihin kysymyksiin saadun vastauksen perusteella köyhäksi luokiteltu kansalainen ei kuitenkaan välttämättä luokitellut itseään köyhäksi vaan pienituloiseksi.

Kysymyksiin vastanneet eivät arvioineet köyhyyttä pelkästään tulojen perusteella, vaan ottivat huomioon myös muita tekijöitä. Köyhyys oli moniselitteisempi ilmiö kuin tilastot sen kuvaavat. Merja Kallio toteaakin, että köyhyyttä olisi hyvä tutkia myös kansalaisten näkökulmasta, jotta olisi tietoa ilmiöalueesta tilastotiedon rinnalla ja sen tulkinnan avuksi.

Sosiaalitutkimuksessa käytetään usein arkikielen käsitteitä, joilla on selvä tehtävä jokapäiväisessä elämässä. Tutkimuskäyttöä varten olisi kuitenkin tarpeen tietää tällaisen käsitteen täsmällinen merkitys eli miten tiedonkeruihin vastaavat henkilöt ymmärtävät käsitteen vastatessaan kysymyksiin. Tällainen käsite on esimerkiksi terveys. Subjektiivista terveyttä tutkitaan yhdellä kysymyksellä: "Yleisesti ottaen minkälainen terveydentilasi on? Onko se erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä, huono vai erittäin huono?"

Kysymys on helposti ymmärrettävä, koska se vastaa sitä tapaa, jolla yleensä puhutaan terveydestä. Kysymyksen validiteettia on tutkittu paljon ja sitä pidetään luotettavana terveyden mittarina (ks. Manderbacka 1998). Oman terveyden arvio muodostuu kuitenkin monenlaisista ajan mittaan muuttuvista elementeistä (Ahola 2005). Vaikka terveyden kokemista voidaankin mitata luotettavasti yhdellä kysymyksellä, kysymykseen saatujen vastausten tulkinta vaatii sen selvittämistä, minkälaisiin asioihin kysymykseen vastaavat ihmiset arvionsa liittävät.

Sivun alkuun

Operationalisoinnin ymmärtäminen tärkeää

Yhtenä hyvää ja huonoa lomaketutkimusta määrittelevänä tekijänä on pidetty operationalisoinin käsitteen ymmärtämistä, koska sillä on kytkentä myös tulosten tulkintaan. Monet tutkijat ovat kuvanneet, kuinka aineistojen tulkinnassa operationalisointi näyttää usein unohtuvan, jolloin käsite ja sen mittaamista varten kehitetty mittari samaistetaan (vrt. Lehto 1996; Mäkelä 1996; Ronkainen 1999). Silloin unohtuu myös se, että indikaattori on suhteellinen ja osittainen mitattavaan käsitteeseen nähden. Lehdon mukaan "sokea usko indikaattoreiden ja variaabeleiden voimaan mitata jotakin tiettyä käsitteen kaapuun puettua todellisuuden osaa näkyy tulkinnassa kritiikittömänä tuon todellisuuden raportointina" (Lehto 1996, 135). Kun tutkija perustelee päättelyprosessinsa, mittauksen validiteetti on arvioitavissa sen mukaan, kuinka teoreettinen käsite ja empiria sopivat yhteen.

Selkeiden käsitteiden puute viittaa oletukseen, että tutkittavat aiheet ovat suoraan mitattavissa. Tietenkin tutkija voi olla kiinnostunut vain kysymyksistä sinänsä. Oletus suorasta mittaamisesta olettaa kuitenkin myös tutkijan ja vastaajan kysymyksestä tekemän tulkinnan yksiselitteisen vastaavuuden (Heath—Martin 1997). Kuitenkin lomaketutkimukseen vastaaminen on kysyjän ja vastaajan välinen vuorovaikutustilanne, jonka tulkinta on mukana sen lopputuloksena olevissa vastauksissa. Suoran mittaamisen oletuksesta seuraa myös laajojenkin asioiden mittaaminen yhdellä lomakekysymyksellä.

Hyvinvointia ja sen mittaamista on käsitelty viime aikoina paljon tilastollisissa ja hallinnollisissa ympäristöissä. Hyvinvoinnin mittareilla on tutkimuksellisten tavoitteiden lisäksi myös poliittisia käyttötarkoituksia. Niiden suunnitteluun osallistuu usein suuri heterogeeninen asiantuntijajoukko ja ne sovitaan monimutkaisten neuvottelujen kautta. Neuvottelujen lopputuloksena esitetään usein hyvinvoinnin mittareita mutta vähän kuvausta siitä, miten mitattava käsite ja indikaattorit kohtaavat toisensa. Käsitteellistämisen näkyväksi tekeminen on tärkeää, koska tuskin koskaan on vain yhtä mahdollista tapaa mitata tutkittavaa asiaa.

Lähteet:

Ahola, A. 2000. Surveykysymysten tarkoitus ja vastausten tulkittavuus. Hyvinvointikatsaus 1/2000.
Ahola, A. 2005. Koettu terveys on myös inhimillistä pääomaa. Hyvinvointikatsaus 4/2005.
Alkula, T. – Pöntinen, S. – Ylöstalo, P. 1994. Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY. Helsinki.
Allardt, E. 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY. Helsinki.
Andrews, F.M. – Withey, S. B. 1976. Social Indicators of Well-being. Plenum. New York.
Fiske, D.W. 1971. Measuring the Concepts of Personality. Aldine. Chicago.
Handbook of Recommended Practices for Questionnaire Development and Testing in the European Statistical System. European Commission Grant Agreement 200041030002. Released year 2006. Saatavissa: http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/research_methodology/documents/Handbook_questionnaire_development_2006.pdf [Viittauspäivä 30.8.2011.]
Harkness, J. A. – Edwards, B. – Hansen, S.E. – Miller, D.R. – Villar, A. 2010. Designing Questionnaires for Multipopulation Research. Teoksessa: Survey Methods in Multinational, Multiregional and Multicultural Contexts. Toim. J.A. Harkness – M. Braun – B. Edvards – T.P. Johnson – L. Lyberg, – P. Ph. Mohler – B.-E. Pennel – T.W. Smith. A John Wiley & Sons, Inc., Hoboken. New Jersey.
Heath, A. – Martin, J. 1997. Why Are There so Few Formal Measuring Instruments in Social and Political Research? Teoksessa: Survey Measurement and Process Quality. Toim. L. Lyberg – P.Biemer – M. Collins – E. de Leeuw – C. Dippo – N. Schwarz – D. Trewin. Wiley. New York.
Hox, J. J. 1997. From theoretical concept to survey item. Teoksessa: Survey Measurement and Process Quality. Toim. L. Lyberg – P.Biemer – M. Collins – E. de Leeuw – C. Dippo – N. Schwarz – D. Trewin. Wiley. New York.
Hox, J. J. – De Jong-Gierveld, E. D. (toim.) 1990. Operationalization and research strategy. Swets Zeitlinger. Lissa, NL.
Kallio, M. 2004. Kansalaisten jäsennyksiä köyhyydestä. Hyvinvointikatsaus 2/2004.
Lazarsfeld, P.F. 1972. Qualitative Analysis. Historical and Critical Essays, Allyn & Bacon. Boston.
Lehto, A.-M. 1996. Työolot tutkimuskohteena. Työolotutkimusten sisällöllistä ja menetelmällistä arviointia yhteiskuntatieteen ja naistutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksia 222. Tilastokeskus. Helsinki.
Manderbacka, K. 1998. Questions on survey questions on health. Swedish Institute for Social Research Dissertation Series 30. Stockholm.
Mäkelä, J. 1996. Menneisyyden nykyisyys. Kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tuolla puolen. Acta Universitatis Lapponiensis 13. Rovaniemi.
Ronkainen, S. 1999. Ajan ja paikan merkitsemät. Subjektiviteetti, tieto ja toimijuus. Gaudeamus. Helsinki.
Saris, W. E. – Gallhofer I. N. 2007. Design, Evaluation, and Analysis of Questionnaires for Survey Research. Wiley. Hoboken.

___________

Esimerkki käsitteen ja kysymykseen saadun vastauksen vertailusta

Teoreettinen käsite: Arkipäivän oppiminen. (Arkipäivän oppimisella tarkoitetaan ihmisen jokapäiväisessä elämässä tapahtuvaa oppimista, joka liittyy erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, ihmissuhdeverkostoihin ja vaihtuviin toimintaympäristöihin.)

Kysymys: Tällä kortilla on lueteltu erilaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Mitkä näistä ovat elämässänne tärkeitä? Valitkaa niistä viisi, joita pidätte omassa elämässänne tärkeinä. (Kortilta valittavia asioita olivat mm. harkitseva kuluttaminen ja raha-asioiden hoito, keskustelu- ja vuorovaikutuskyky, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen.)

Kommentti: Kysymykseen vastaamisprosessia tutkittaessa ilmeni, että siihen vastattiin monesta erilaisesta näkökulmasta: 1) mitä tarvitsee elämässään eniten, 2) mitä haluaisi eniten kehittää ja 3) mitkä arvot ja haaveet ohjaavat elämää (Ahola 2000). Koska kysymys ei täsmentänyt sitä miten vastaajan tuli valita kysymyksen avainulottuvuus, vastaajan oli valittava se itse. Testaustulosten perusteella tutkijat valitsivat tutkittavaksi konstruktioksi alueet, joilla henkilö haluaa eniten kehittyä. Mittarin suunnittelu olisi voinut alkaa myös käsitteen moniselitteisyyden analysoinnilla ja johtaa moniulotteiseen indikaattoriin.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 12.12.2011