Koko dokumentti yhdellä sivulla
Nuoret alle 25-vuotiaat ovat vaikeasti tavoitettava ryhmä haastattelututkimuksissa. Tässä kokooma-aineistossa keskiviikko ja tiistai olivat nuorille sopivinta aikaa vastata webkyselyyn (nuoria muistutettiin vastaamisesta kohdennetun kirjeen avulla). Yli 65-vuotiaille maanantai, perjantai ja sunnuntai sopivat parhaiten internetissä vastaamiseen. 35–54-vuotiaiden vastaamisprofiili oli aineistossa hyvin keskimääräistä nuorempiin ja vanhempiin verrattuna. Ehkä 45–54-vuotiaiden sunnuntaivastaamisen lievä korostuminen kuvaa alkavaan viikkoon valmistautumista ja myös valmiutta reagoida vastauspyyntöön.
Eläkeläiset ja myös työttömät eivät netin ääressä viihdy kello 22 jälkeen. Opiskelijoilla ja kotitaloutta hoitavilla iltakymmenen oli toisaalta selvästi aktiivisempaa verkkovastaamisen aikaa. Eläkeläiset ja työttömät viihtyivät tietokoneen ääressä parhaiten ennen puoltapäivää. Sähköpostin yleistyminen yhteydenotoissa haastateltaviin näyttäisi edellyttävän, että vastaajien tausta otetaan huomioon yhteydenottojen ajoittamisessa.
Ammattiaseman mukaiset erot vastaamisessa olivat melko suuria (kuvio 4.). Keskiviikko oli parhain vastausaika kaikissa ammattiryhmissä. Lauantaivastaamisen vähäisyys oli havaittavissa myös tässä kontaktidatassa kaikissa ikäryhmissä. Vaihtelu viikonpäivien välillä oli suurinta opiskelijoiden ja kotitaloutta hoitavien henkilöiden keskuudessa. Keskiviikko oli näissä ryhmissä vilkkainta ja viikonloppu hiljaisinta aikaa. Maatalousyrittäjien vastaamisessa tiistai ja alkuviikko ylipäänsäkin ylsi lähes keskiviikon tasolle. Lauantai on maatalousyrittäjillä pyhitetty muille toiminnoille.
Kuvio 3. Internetkyselyyn vastaaminen viikonpäivän ja iän mukaan.

Lähde: Kooste 9 kyselystä, n=5 371.
Kuvio 4. Internetkyselyyn vastaaminen viikonpäivän mukaan muutamassa ammattiasemassa.

Lähde: Kooste 9 kyselystä, n=5348.
Päivitetty 12.12.2011
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |