Rekisteristä saadaan luotettava tieto koulutuksesta

Monet alemmat korkea-asteen tutkinnot mielletään haastattelussa keskiasteen tutkinnoiksi

Noin yhdeksän prosenttia Aikuiskoulutustutkimus 2006:n vastaajista ilmoitti haastattelussa alemman tutkinnon kuin tutkintorekisterissä. Suurimmalla osalla heistä oli tutkintorekisterin mukaan keskiasteen tutkinto, mutta haastattelussa he eivät jostain syystä ilmoittaneet suorittaneensa perusasteen jälkeistä tutkintoa tai ilmoittivat suorittaneensa korkea-asteen tutkinnon.

230 henkeä, joilla oli tutkintorekisterin mukaan keskiasteen tutkinto, ilmoitti haastattelussa suorittaneensa pelkän perusasteen. Yhdeksällä näistä oli tutkintorekisterin mukaan suoritettuna ylioppilastutkinto. Heidän osaltaan kyse lienee väärinkäsityksestä haastattelutilanteessa: heistä kahdeksan nimittäin ilmoitti (kysymyksessä A33) suorittaneensa lukion (vaihtoehto 5) ylioppilastutkinnon (vaihtoehto 6) sijaan.

Näistä 230 haastatellusta 28 ilmoitti opiskelleensa edeltävän vuoden aikana jossain keskiasteen tutkintoon johtavassa oppilaitoksessa.

Peräti 94:llä näistä 230 henkilöstä oli tutkintorekisterin mukaan suoritettuna keskiasteen tekniikan peruskoulutus. Tähän ryhmään kuuluvista yksittäisistä tutkintonimikkeistä yleisimmät olivat muu tai tuntematon kone- ja metallialan peruskoulutus (15 henkilöä) ja levyseppä-hitsaaja (10 henkilöä). Keskiasteen palvelualojen peruskoulutus oli 45 henkilöllä. Heistä 12 oli suorittanut maatilan emäntä, emäntäkoulu -tutkinnon ja kuusi henkilöä laitoshuoltaja, siivooja -tutkinnon.

Keskiasteen maa- ja metsätalousalan peruskoulutus oli tutkintorekisterin mukaan suoritettuna 21 henkilöllä. 17 henkilöä oli suorittanut muun tai tuntemattoman majoitus-, ravitsemis- ja talousalan keskiasteen koulutuksen. 13 henkilöä oli suorittanut keskiasteen kaupan ja hallinnon peruskoulutuksen (näistä kahdeksan myyjän tutkinnon) ja seitsemän henkilöä terveys- ja sosiaalialan peruskoulutuksen. Muita merkittävän suuria tutkintoryhmiä ei näiden 230 henkilön joukossa ole.

Haastattelussa 26 henkilöä ilmoitti, ettei heillä ole perusasteen jälkeistä tutkintoa, vaikka heillä oli rekisteriin merkittynä korkea-asteen tutkinto. Suurimmalla osalla, eli yhteensä 20 henkilöllä oli suoritettuna tutkintorekisterin mukaan alin korkea-aste. Näistä 26 henkilöstä 20 ilmoitti yleissivistäväksi pohjakoulutuksekseen korkeintaan keski- tai peruskoulun. Kymmenellä henkilöllä oli tutkintorekisterin mukaan opistomerkonomin tutkinto, kolmella teknikon tutkinto ja neljällä insinöörin tutkinto. Näistä 26 henkilöstä 14 ilmoitti olevansa parhaillaan tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

Osa edelleen opiskelleista mieltääkin itsensä niin vahvasti opiskelijaksi (vastanneet kysymykseen A34 kohdan 3 "ei tutkintoa, mutta tällä hetkellä tutkintoon johtavassa koulutuksessa"), että aikaisempi suoritettu tutkinto jää haastattelutilanteessa huomiotta.

Yhteensä 128 henkilöä vastasi haastattelussa suorittaneensa ainoastaan keskiasteen tutkinnon, vaikka rekisteritietojen perusteella he olivat suorittaneet korkea-asteen tutkinnon.

Yksiselitteistä syytä sille, miksi jotkut haastateltavat antoivat haastattelussa rekisteritietoa alemman koulutusasteen, on vaikea keksiä. Osasyynä on varmasti vaikeus luokitella tutkinnon tasoa, varsinkin kun kyse on alimman korkea-asteen tutkinnoista (opistoaste). Alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli 88 näistä 128:sta, ja erityisen vaikeasti luokiteltaviksi paljastuivat seuraavat tutkinnot: teknikon tutkinto (45), opistomerkonomi (17) sekä terveydenhuollon koulutus (alin korkea-aste), jonka oli suorittanut 8 haastateltavaa.

Rekisterin mukaan alemman korkeakouluasteen suorittaneita oli tässä ryhmässä yhteensä 28, ja vastaavasti vaikeasti luokiteltavia tutkintoja näyttäisivät olevan tradenomi, insinööri (amk), sekä kauppa- tai yhteiskuntatieteellinen koulutus (alempi korkeakouluaste). Tutkintorekisterin mukaan ylemmän korkeakouluasteen suorittaneita oli 12 näistä 128:sta.

Yhteensä 16 henkilöä, joilla oli tutkintorekisterin mukaan korkeakouluasteen tutkinto, ilmoitti opiskelleensa yliopiston perustutkintoon johtavassa koulutuksessa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vastaavia tapauksia ammattikorkeakoulujen osalta on yhdeksän. Näissäkin tapauksissa opiskelujen jatkuminen edelleen saattaa vaikuttaa siihen, että jo suoritettu tutkinto jää haastattelutilanteessa ilmoittamatta.

Tiettyjen tutkintojen luokittelemisen vaikeus on tärkein selitys myös tilanteissa, joissa haastattelussa annettu tutkintotieto on rekisteritietoa korkeampi. Erityisesti monet alimman korkea-asteen tutkinnot mielletään usein keskiasteen tutkinnoiksi.

Vaikuttaako eri tietolähteiden käyttö tutkimustuloksiin?

Edellä ilmeni, että rekisteri- ja haastattelutieto eroavat jonkin verran toisistaan. Seuraavaksi kuvaan, miten nämä erot vaikuttavat tutkimustuloksiin. Keskeisimmissä eli eri aikuiskoulutusmuotoihin osallistumista kuvaavissa tiedoissa on nähtävissä pieniä, muutaman prosenttiyksikön eroja rekisteriperusteisen ja haastatteluperusteisen tiedon välillä (taulukot 2–5). Havaitut erot eivät kuitenkaan ole tilastollisesti merkitseviä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tietolähteen vaikutus aikuiskoulutusosallistumisen yleisyyteen ei ole kovin suuri.

Taulukko 2. Osallistuminen aikuiskoulutukseen pohjakoulutuksen mukaan vuonna 2006. Prosenttia 18–64-vuotiaasta väestöstä.

  Perusaste Keskiaste Korkea-aste Yhteensä
Rekisteritieto 35 48 71 52
Haastattelutieto 34 49 67 52

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

Taulukko 3. Osallistuminen työhön tai ammattiin liittyvään aikuiskoulutukseen pohjakoulutuksen mukaan vuonna 2006. Prosenttia 18–64-vuotiaasta työvoimasta.

  Perusaste Keskiaste Korkea-aste Yhteensä
Rekisteritieto 34 45 69 51
Haastattelutieto 33 45 66 51

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

Taulukko 4. Osallistuminen henkilöstökoulutukseen pohjakoulutuksen mukaan vuonna 2006. Prosenttia18–64-vuotiaista palkansaajista.

  Perusaste Keskiaste Korkea-aste Yhteensä
Rekisteritieto 45 48 73 57
Haastattelutieto 42 50 69 57

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

Taulukko 5. Osallistuminen muuhun kuin työhön tai ammattiin liittyvään aikuiskoulutukseen pohjakoulutuksen mukaan vuonna 2006. Prosenttia18–64-vuotiaasta väestöstä (pl. opiskelijat ja varusmiehet).

  Perusaste Keskiaste Korkea-aste Yhteensä
Rekisteritieto 12 15 25 18
Haastattelutieto 11 16 23 18

Lähde: Aikuiskoulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

  1. Haastattelutiedon perusteella koulutustaso on jonkin verran korkeampi kuin rekisteritiedon perusteella
  2. Monet alemmat korkea-asteen tutkinnot mielletään haastattelussa keskiasteen tutkinnoiksi
  3. Vaikuttaako eri tietolähteiden käyttö tutkimustuloksiin?
  4. Rekisteritieto käytössä jatkossakin

Rekisteritieto käytössä jatkossakin

Rekisteritietoa on suotavaa käyttää jatkossakin aikuiskoulutustutkimuksessa. Tärkeimpänä perusteena on se, että monien tutkintojen luokittelu oikeaan pohjakoulutuksen luokkaan on vastaajille vaikeaa. Vaikeus näkyy erityisesti alimman korkea-asteen ja keskiasteen tutkintojen luokittelussa. Vaikka haastattelutiedon "ei osaa sanoa" -vastausten määrä jäi suhteellisen pieneksi (n=19), on henkilön pohjakoulutus kuitenkin aikuiskoulutustutkimuksessa niin keskeinen taustamuuttuja, että pienikin tiedon laadun heikkous on ongelmallista. Rekisteritietoa käyttämällä tätä ongelmaa ei ole.

Rekisteritiedon puutteena on ajallinen ero rekisteritiedon poiminnan ja haastatteluhetken välillä sekä ulkomailla suoritetut tutkinnot. Näiden vaikutus näyttää kuitenkin olevan varsin vähäinen.

Rekisteritietojen täydentäminen haastattelutiedoilla esimerkiksi rekisteripoiminnan jälkeen valmistuneiden tai ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta ei ole mahdollista. Tämä johtuu siitä, että täyttä varmuutta eri tietolähteiden tuottamien tutkintotietojen erojen syistä ei saada tai tieto on saatavissa liian myöhään. Tiedonsaannin myöhästyminen koskee henkilöitä, jotka ovat valmistuneet rekisteripoiminnan jälkeen. Uusi rekisteripoiminta on usein myöhäistä myös aineiston valmistumisen ja tulosten julkaisemisen näkökulmasta.

_______

Tietolaatikko

Aikuiskoulutustutkimus

Tilastokeskus on toteuttanut viisi aikuiskoulutukseen osallistumista kartoittavaa tutkimusta. Ensimmäisen osallistumistutkimuksen tiedot kerättiin vuonna 1980. Vuodesta 1990 lähtien tutkimus on tehty noin viiden vuoden välein.

Aikuiskoulutustutkimuksissa on selvitetty aikuisväestön koulutukseen osallistumista, oppimista ja osaamista. Lisäksi on tuotettu tietoa aikuisten opiskelumielipiteistä ja -käsityksistä, koulutushalukkuudesta ja -tarpeesta sekä osallistumisen esteistä ja ehdoista.

Tutkimusten kohdejoukkona on ollut Suomessa asuva aikuisväestö. Aikuisväestöön on jokaisessa tutkimuksessa luettu kaikki 18–64-vuotiaat Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt. Tutkimustiedot perustuvat noin 5 000 henkilön otoksella toteutettuihin käyntihaastatteluihin.

Ensimmäiset aikuiskoulutustutkimukset olivat yhteishankkeita opetusministeriön kanssa, ja ne on toteutettu pääosin ministeriön rahoituksella. Vuoden 2006 tutkimus on lisäksi osa eurooppalaista yhteistyöprojektia, jota koordinoi Euroopan yhteisön tilastovirasto Eurostat.

Tutkintorekisteri on kokonaistilasto, joka sisältää tiedot suomalaisten suorittamista tutkinnoista.

Tutkintorekisterin perustana ovat vuoden 1970 väestölaskennassa kerätyt tutkintotiedot. Rekisteriä päivitetään vuosittain seuraavasti:

–  Ylioppilastutkinnoista saadaan tiedot ylioppilastutkintolautakunnalta.
    Muista tutkinnoista saadaan tiedot suoraan oppilaitoksilta:
    ammatillisista oppilaitoksista, ammattikorkeakouluista,
    yliopistoista ja korkeakouluista.
–  THL:n Terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin (Terhikki)
    ulkomailla tutkinnon suorittaneet.
–  OKM:n ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustamis- ja rinnastamispäätökset.
–  TEM:n työttömien työnhakijoiden rekisterin tutkinnon suorittaneet ulkomaalaiset.
–  Pääesikunnalta puolustusvoimissa tutkinnon suorittaneet.
–  Raja- ja merivartiolaitokselta tutkinnon suorittaneet.
–  VRK:n väestön keskusrekisterin väestönmuutostiedot.

 

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.


Päivitetty 12.12.2011