Konfliktit vähenevät maailmassa

  1. Keskinäisriippuvuus vähentää yhteenottoja
  2. Resursseja ennalta ehkäisyyn
  3. EU:n sotilasoperaatiot epätodennäköisiä
  4. Turbulenssia Euroopassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Resursseja ennalta ehkäisyyn

Sotien rahoittamisen sijaan resursseja käytetään aseellisten selkkausten ehkäisemiseen ennakolta. Riskiä voidaan vähentää puuttumalla etukäteen konfliktien rakenteellisiin syihin – kuten taloudelliseen eriarvoisuuteen. Myös YK on lisännyt merkittävästi rauhanturvaoperaatioitaan, joiden avulla konfliktien syntyä ja laajentumista on voitu ehkäistä.

"Kansainvälisellä yhteistyöllä on vaikutusta, ja sitä täytyy ehdottomasti vahvistaa edelleen. Tulokset riippuvat pitkälti siitä, kuinka suurvallat onnistuvat toimimaan yhdessä. Samalla kun paikallisiin konflikteihin haetaan ratkaisua, globaalien toimijoiden on tehtävä yhteistyötä – tai ne eivät saa ainakaan asettua vastakkain", sanoo Peter Wallensteen.

Juha Auvinen korostaa Euroopan unionin osaamista etenkin siviilikriisinhallinnan puolella. Suppean sotilaallisen väliintulon sijaan EU soveltaa laajaa turvallisuuden käsitettä, joka sisältää niin poliittisten instituutioiden ja oikeuslaitoksen rakentamisen kuin ympäristöön, ilmastonmuutokseen ja energiapolitiikkaan liittyvä asiat.

"Meillä on paljon toimivia ja tehokkaita operaatiota ympäri maailmaa. EU kouluttaa kohdemaiden poliiseja ja oikeuslaitoksen väkeä, auttaa poliittisten instituutioiden rakentamisessa sekä valvoo rauhansopimusten noudattamista."

EU saattaa olla monelle kehitysmaalle houkuttelevampi vaihtoehto kuin Yhdysvallat tai YK, sillä kaikki näiden toteuttamat operaatiot eivät ole onnistuneet hyvin.

Auvinen nostaa esille myös kansainvälisten tuomioistuinten roolin väkivaltaisuuksien hillitsijänä. "Nykyään sotarikollisia tuodaan tuomittaviksi kansainvälisiin tuomioistuimiin. Uskon, että myös tämä vaikuttaa valtioiden johtajien käyttäytymiseen."

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 21.12.2011