Teollisuuden toimialakatsaus III/2011

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Eetu Toivanen (09) 1734 3331
Sähköposti: volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi

Suhdannetilanne ja näkymät

Euroopan maiden velkakriisi uhkaa finanssimarkkinoiden vakautta ja koko maailmantalouden tasapainoista kehitystä. Suomalaisten teollisuusyritysten suhdanteet alkoivat heikentyä kesän jälkeen ja tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan hieman tavanomaista heikommaksi. Suhdanneodotukset lähitulevaisuuteen ovat heikentyneet selvästi.

Teollisuuden (C, TOL 2008) tuotannon viime vuoden toisella neljänneksellä alkanut kasvu kääntyi laskuun tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Laskua oli 0,2 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Myös kausitasoitettu tuotanto väheni 0,8 prosenttia vuoden 2011 toisesta neljänneksestä. Lokakuussa lasku vahvistui ja teollisuustuotannon määrä oli 5,9 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Teollisuuden liikevaihto kasvoi edelleen vuoden kolmannella neljänneksellä. Kasvu tosin hidastui jo toisena peräkkäisenä neljänneksenä ja liikevaihto kasvoi enää 5,7 prosenttia verrattuna vuoden 2010 kolmanteen neljännekseen.

Tilastokeskuksen julkaisema teollisuuden uudet tilaukset jatkoi kasvuaan myös vuoden kolmannella neljänneksellä. Kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut ja lokakuussa uudet tilaukset laskivat ensimmäisen kerran sitten tammikuun 2010.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) lokakuussa julkaiseman Suhdannebarometrin mukaan Suomen teollisuuden lyhyen aikavälin näkymät synkkenivät vuoden kolmannella neljänneksellä. Kun toisella neljänneksellä suhdanneodotukset kasvoivat 9 prosenttia, vähenivät ne kolmannella neljänneksellä jo 20 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

Kuvio 1. Teollisuustuotannon kehitys (volyymi-indeksi)

Sivun alkuun

Teollisuustuotannon kehitys Suomessa heikompaa kuin USA:ssa ja muualla EU-alueella

Teollisuustuotanto (BCD TOL 2008, kausitasoitettu) heikkeni vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä 1,4 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Toisella neljänneksellä teollisuustuotanto kasvoi prosentin ensimmäisestä neljänneksestä, jolla puolestaan oli 2,5 prosenttia pudotusta verrattuna vuoden 2010 viimeiseen neljännekseen.

Vuoden kolmannella neljänneksellä keskeisistä päätoimialoista kehitys oli vahvinta kemianteollisuudessa (19-22 TOL 2008), siellä kausitasoitettu tuotanto kasvoi 4,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Sen sijaan tuotanto laski metalliteollisuudessa (24-30 TOL 2008) 1,7 prosenttia ja metsäteollisuudessa (16-17 TOL 2008) 2,3 prosenttia. Lokakuussa 2011 kapasiteetin käyttöaste oli 80 prosenttia, missä oli kasvua vuoden takaiseen 4,4 prosenttia.

Vuoden kolmannella neljänneksellä USA:n teollisuustuotannon kasvuvauhti kiihtyi 1,3 prosenttiin verrattuna edelliseen neljännekseen. Toisella neljänneksellä kasvuvauhti lähes pysähtyi ja se oli vain 0,1 prosenttia. Myös Euroopan unionin teollisuustuotannon kasvu nousi kolmannella neljänneksellä 0,7 prosenttiin, kun se toisella neljänneksellä oli 0,3 prosenttia.

Kolmannella neljänneksellä EU-maiden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 3,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Voimakkainta kasvu oli Baltian maissa ja Saksassa. Heikointa kehitys oli edelleen Kreikassa, jossa tuotanto supistui 5,7 prosenttia.

Kuvio 2. Teollisuustuotannon kehityksen kansainvälinen vertailu (kausitasoitetut luvut)

Sivun alkuun

Sekä liikevaihto että tuottajahinnat nousivat edelleen

Viime vuoden alussa alkanut teollisuuden liikevaihdon ja tuottajahintojen (C TOL 2008) kasvu jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä.

Liikevaihdon kasvuvauhti saavutti viime vuoden alun jälkeisen huippunsa (18,0 prosenttia) vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä. Sen jälkeen kasvu on hidastunut kolmena peräkkäisenä neljänneksenä. Heinä-syyskuussa teollisuuden liikevaihto kasvoi enää 5,7 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen, kun se vielä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvoi 15,7 ja toisella neljänneksellä 7,3 prosenttia. Tilanne vaihteli huomattavasti toimialojen välillä.

Kasvu oli voimakasta kemianteollisuudessa (19-22 TOL 2008), 23,0 prosenttia, metallituotteiden valmistuksessa (28 TOL 2008), 18,9 prosenttia, metallien jalostuksessa (24 TOL 2008), 12,3 prosenttia sekä muiden koneiden ja laitteiden valmistuksessa (28 TOL 2008), 12,1 prosenttia. Kun taas sähkö- ja elektroniikkateollisuuden (26-27 TOL 2008) liikevaihto väheni peräti 15 prosenttia vuoden takaisesta.

Myös teollisuuden tuottajahintojen kasvuvauhti on hidastumassa. Kasvua kertyi kolmannella neljänneksellä 5,2 prosenttia, kun sitä kertyi toisella neljänneksellä 6,5 ja ensimmäisellä neljänneksellä 7,7 prosenttia verrattuna vuoden takaisiin vastaaviin jaksoihin. Heinä-syyskuussa kemianteollisuuden tuottajahinnat nousivat peräti 18,9 prosenttia. Muilla toimialoilla muutokset vuoden takaiseen olivat maltillisempia. Metallien jalostuksen toimialalla tuottajahintojen kasvun edellinen huippu oli viime vuoden kolmannella neljänneksellä, 26,7 prosenttia. Sen jälkeen kasvu on hidastunut ja vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä se oli 6,1 prosenttia.

Kuvio 3. Koko teollisuuden liikevaihdon ja tuottajahintojen kehitys

Sivun alkuun

Teollisuuden avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä teollisuudessa (BCDE TOL 2008) oli avoimia työpaikkoja 25,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Alkuvuonna avoimien työpaikkojen määrä väheni.

Yhtäjaksoisesti kolme vuotta teollisuudessa (C TOL 2008) jatkunut työllisten määrän hidas väheneminen katkesi vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä. Heinä-syyskuussa työllisten määrä kasvoi 1,9 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Työllisten määrän pitkäaikaisesta vähenemisestä huolimatta on teollisuuden (C TOL 2008) palkkasumma kasvanut jokaisena neljänneksenä viime vuoden puolivälistä alkaen. Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä kasvua oli 4,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

Kuvio 4. Teollisuuden palkkasumman, työllisten määrän ja avoimien työpaikkojen kehitys

Sivun alkuun

Teollisuuden näkymät heikkenivät entisestään

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli lokakuussa 2,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Uusien tilausten lähes kaksi vuotta jatkunut kasvu päättyi lokakuussa. Edellisen kerran teollisuuden uudet tilaukset laskivat tammikuussa 2010. Vuoden kolmannella neljänneksellä uudet tilaukset kasvoivat vielä 5,4 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan.

Paperiteollisuuden (17 TOL 2008) uusien tilausten lasku hidastui. Kolmannella neljänneksellä laskua vuoden takaiseen oli 5,5 prosenttia, kun toisella neljänneksellä sitä oli lähes 10 prosenttia. Sen sijaan kemian- ja metalliteollisuuden uusien tilausten kasvu hidastui reilusti. Kemianteollisuudessa (20-21 TOL 2008) toisen neljänneksen kasvu oli 19,9 prosenttia ja kolmannen neljänneksen kasvu enää 4,9 prosenttia. Vastaavat lukemat metalliteollisuudessa (24-30 TOL 2008) olivat 30,1 ja 10,8 prosenttia.

Elinkeinoelämän keskusliiton lokakuussa tekemän suhdannekyselyn mukaan teollisuuden suhdanneodotukset lähitulevaisuuteen laskivat toisena vuosineljänneksenä peräkkäin. Kun suhdanneodotukset vielä vuoden ensineljänneksenä kasvoivat 24 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna, oli kasvua toisella neljänneksellä enää 9 prosenttia ja kolmannella neljänneksellä odotukset laskivat 20 prosenttia. Suhdannenousun jatkumista odotti 16 prosenttia vastaajista (heinäkuussa 17 %), mutta käännettä heikompaan ennusti 36 prosenttia yrityksistä kun heinäkuussa vastaavalukema oli vain 8 prosenttia.

Kuvio 5. Teollisuuden uudet tilaukset sekä teollisuuden suhdanneodotukset

Vuoden 2011 neljättä neljännestä käsittelevä teollisuuden toimialakatsaus ilmestyy 22.3.2012.

Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla, TOL 2008

Elektroniikka- ja sähköteollisuus (26-27) 2006 2007 2008 2009 2010 III/2011
Tuotanto, % 10,3 16,0 13,8 -23,1 1,0 -13,4
Tuottajahinnat, % -8,0 -8,6 -6,1 -4,8 -4,0 2,4
Liikevaihto, % 13,2 7,8 4,1 -32,9 3,2 15,0
Vientiliikevaihto, % 15,2 7,5 4,7 -35,2 4,6 -18,5
Palkkasumma, % 2,0 3,1 5,1 -6,0 -3,5 -0,2
Metalliteollisuus (24-30) 2006 2007 2008 2009 2010 III/2011
Tuotanto, % 8,6 9,3 6,7 -25,3 3,6 -0,5
Tuottajahinnat, % 2,0 1,4 -0,5 -7,5 2,2 3,2
Liikevaihto, % 15,0 11,5 4,4 -30,3 8,0 1,2
Vientiliikevaihto, % 17,8 10,5 4,9 -30,2 8,4 -3,4
Palkkasumma, % 4,0 6,3 6,6 -9,9 -3,0 5,2
Kemianteollisuus (19-22) 2006 2007 2008 2009 2010 III/2011
Tuotanto, % 7,2 3,5 3,5 -9,4 5,7 1,3
Tuottajahinnat, % 10,5 3,1 23,7 -21,1 17,0 18,9
Liikevaihto, % 15,6 7,7 13,5 -26,9 22,4 23,0
Vientiliikevaihto, % 18,3 8,2 16,1 -25,1 26,1 24,4
Palkkasumma % 3,0 4,1 3,7 -5,8 0,8 5,0
Metsäteollisuus (16-17) 2006 2007 2008 2009 2010 III/2011
Tuotanto, % 11,5 0,3 -9,9 -19,5 11,9 -3,9
Tuottajahinnat, % 2,0 4,7 0,4 -5,0 7,5 -0,4
Liikevaihto, % 15,4 2,8 -7,8 -24,2 20,3 -0,7
Vientiliikevaihto, % 16,5 -0,4 -8,9 -24,1 20,2 0,0
Palkkasumma % 4,3 -0,9 -3,2 -14,4 -0,5 2,9
Teollisuus (C) 2006 2007 2008 2009 2010 III/2011
Tuotanto, % 8,6 5,9 1,9 -20,3 5,0 -0,2
Tuottajahinnat, % 3,3 2,6 3,6 -7,6 4,7 5,2
Liikevaihto, % 13,5 8,3 3,5 -25,4 11,2 5,7
Vientiliikevaihto, % 17,0 7,7 3,0 -27,8 12,5 1,6
Työlliset,% 0,8 1,0 -1,3 -9,1 -4,5 1,9
Palkkasumma,% 3,7 4,4 3,9 -9,1 -1,7 4,3

 

Sivun alkuun

Lähdeluettelo

Kuviot
Kuvio 1. Tilastokeskus: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
Kuvio 2. Tilastokeskus: Suomen teollisuustuotannon volyymi-indeksi, kausitasoitettu indeksi
OECD: Kansainväliset sarjat, kausitasoitettu indeksi
Kuvio 3. Tilastokeskus: Teollisuuden liikevaihtokuvaaja, Teollisuuden tuottajahintaindeksi
Kuvio 4. Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat, Työvoimatutkimus
Kuvio 5. Tilastokeskus: Teollisuuden uudet tilaukset, Elinkeinoelämän Keskusliitto: Suhdannebarometri
Taulukkoliite
Tilastokeskus: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
Tilastokeskus: Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Tilastokeskus: Teollisuuden tuottajahintaindeksit
Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat
Tilastokeskus: Työvoimatutkimus

Muut lähteet
Elinkeinoelämän Keskusliitto: Suhdannebarometri

Ellei toisin mainita, kuvioiden ja taulukoiden muutosprosentit ovat alkuperäisistä sarjoista laskettuja vuosimuutoksia.

 


Päivitetty 22.12.2011