Pohjoismaat suotuisia yritystoiminnalle

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Samuli Rikama työskentelee Tilastokeskuksen yritysten rakenteet -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 2/2012.

    Yrityksille tarjolla oleva toimintaympäristö vaikuttaa maan houkuttelevuuteen. Suomi kilpailee kovassa sarjassa useiden EU-maiden kanssa. Maailmanpankki (World Bank) julkaisee vuosittain yritystoimintaan liittyviä indikaattoreita, joiden avulla eri maat voidaan sijoittaa paremmuusjärjestykseen.
Maailmanpankin indikaattorit kartoittavat yritysten toimintaympäristöä, sitä miten helppoa tai vaikeaa pk-yritysten toiminta ja vallitsevan säännöstön noudattaminen maassa on. Tätä arvioidaan yrityksen elinkaareen liittyvien osaindikaattoreiden valossa. Niitä ovat esimerkiksi yritysten perustamisen helppous, verojenmaksu tai luotonsaanti.
Pohjoismaat yhtenä laajempana markkina-alueena kilpailevat tiiviisti keskenään alueelle tulevasta uudesta yritystoiminnasta. Pohjoismaat ovat globaalisti varsin kilpailukykyisiä ja tarjoavat yrityksille suopean toimintaympäristön. Pohjoismaat sijoittuvat hyvin Maailmanpankin listalla: Tanska, Norja ja Islanti jopa kymmenen kärkeen. Suomi on 11. ja Ruotsi 14. tutkituista reilusta 180 maasta.
Maailmanpankin mukaan yritystä on helpointa pyörittää Singaporessa. Vapaan markkinatalouden edelläkävijä Yhdysvallat tarjoaa yritystoiminnalle edelleen hyvät edellytykset ja sijoittuu listalla neljänneksi.
Euroopan talousveturi Saksa sijoittuu Pohjoismaiden jälkeen sijalle 19. Taloutensa kanssa kamppailevat Italia ja Kreikka eivät tarjoa yrityksille mitään erityistä. Sijoitus on EU-maiden häntäpäätä ja maailmanlistalla sadan tuntumassa.
Taloudeltaan vahvat kehittyvät maat tarjoavat indikaattorin mukaan yrityksille keskivertoa heikomman toimintaympäristön. Vahva kasvutalous perustuu näissä maissa muihin tekijöihin. Venäjän sijoitus listalla on 120, Brasilian ja Intian tätäkin heikompi.
Yritysten perustamisen helppous on keskeinen kriteeri, joka vaikuttaa uusien yritysten syntymiseen. Suomi on tällä osa-alueella Maailmanpankin listalla sijalla 39 eli sijoittuu selvästi heikommin kuin koko yritystoiminnan helppoutta kuvaavalla indikaattorilla.
Uutena osaindikaattorina on sähkön saatavuus, missä Suomi on sijalla 25. Muut Pohjoismaat pärjäävät selvästi Suomea paremmin; sähkön saatavuuteen liittyvä tilausaika sekä suhteelliset kustannukset ovat pienempiä kuin Suomessa. Islanti on sähkön saatavuudessa kaikkien maiden ykkönen.
 
 
 
 
Yritystoiminnan helppous eri maissa Maailmanpankin indikaattorin mukaan

 


Päivitetty 4.4.2012