Lähipalvelujen merkitys kasvaa väestön ikääntyessä

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Hannu Kytö on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2012.

Väestörakenteen muutos ja muuttoliike muokkaavat lähitulevaisuudessa alueellisia palvelutarpeita. Lisäksi käyttäjien tyytyväisyys palvelujen saatavuuteen on viime vuosina vähentynyt. Etenkin lähipalvelujen suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan yhtenä ominaispiirteenä on ollut laaja ja kaikille suunnattu julkisten hyvinvointipalvelujen tarjonta. Toinen piirre on ollut suhteellisen tasainen tulonjako. Viime vuosina kumpikin näistä on kokenut suuria muutoksia. Etenkin 1990-luvun puolivälin jälkeen tuloerot ovat kasvaneet erityisen nopeasti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa (OECD 2008). Myös julkisten palvelujen tuotantovastuuta on siirretty markkinoille ja kolmannelle sektorille sekä myös palvelujen käyttäjille (Eronen ym. 2010). Samaan aikaan suuret ikäluokat ovat tulossa eläkeikään ja Suomen väestö vanhenee vauhdilla. Kehitys johtaa etenkin lähipalvelujen kysynnän merkittävään kasvuun, ja kokonaan uusien palveluratkaisujen merkitys korostuu entisestään. Keskustelu lähipalveluista on ajankohtaista myös meneillään olevan kuntarakenneuudistuksen vuoksi. Tarkastelen tässä artikkelissa, mitä tarvittavat lähipalvelut ovat ja miten niitä pitäisi kehittää.

Suomessa monet ovat pyrkineet määrittelemään ja luokittelemaan palveluja sekä hallinnollisista että palvelujen käyttäjien näkökulmista. Tästä syystä esimerkiksi kohtuullisena pidetyt palvelumatkat saattavat vaihdella luokittelusta ja näkökulmasta riippuen huomattavastikin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Zitting & Ilmarinen 2011) mukaan yleisimmin lähipalveluna pidetään neuvolaa, päivähoitoa, kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa. Myös kaupan ja koulun sijaintia lähellä pidetään tärkeänä. Lähipalvelulla tarkoitetaan usein palvelua, jota käytetään lähes päivittäin ja jonka piiriin löytyy tarpeeksi asiakkaita muutaman tuhannen ihmisen asukaspohjasta. Lähipalvelun tulee olla helposti saavutettavissa. Sen on oltava myös lähellä tai sinne on oltava hyvät kulkuyhteydet. Lähipalvelun tarkoitus on olla helposti saavutettavaa ihmisläheistä palvelua.

Meneillään olevassa kuntarakennekes­kustelussa pääpaino on ollut kuntien uusissa rajoissa, jolloin palvelujen järjestäminen ja niiden käyttömahdollisuudet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Palveluverkkoja suunniteltaessa ja etenkin lähipalveluita määriteltäessä tulee niiden käyttäjien näkemykset ja kokemukset ottaa huomioon entistä paremmin. Kotitalous­tyyppi, asuinalue, elämäntilanne, asuinpaikka ja liikkumistottumukset vaikuttavat palvelutarpeisiin ja lähipalvelukäsitteen sisältöön. Työssä käyvä voi asioida työmatkansa varrella olevassa palvelupisteessä. Erityisen tärkeitä helposti saavutettavat lähipalvelut ovat lapsille ja nuorille, vanhuksille ja vammaisille sekä niille, joilla ei ole mahdollisuutta oman auton käyttöön. Lähipalveluiden saavutettavuudessa tuleekin kiinnittää huomiota myös liikenne- ja kuljetuspalveluiden saatavuuteen.

Lähipalvelujen taustalla keskushierarkiateoriat

Palvelut ovat osa alue- ja yhdyskuntarakennetta yhdessä asutuksen, työpaikkojen ja liikennereittien kanssa. Alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä palveluverkkorakenteen tutkimus ja suunnittelu ovat pohjautuneet sijainti- ja vaikutusalueteorioihin, joista ensimmäisiä ja tunnetuimpia ovat Walter Christallerin (1933) keskus- ja vaikutusalueteoria sekä August Löschin (1940) yleinen sijaintiteoria. Christallerin mallissa jokaista suurta asutuskeskusta ympäröi tasavälein pienempiä asutuskeskuksia, joissa tuotetaan lähipalveluja ja täydentävät palvelut haetaan hierarkialtaan ylemmän tason keskuksista. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan fyysisen palveluverkon rakentaminen perustui pitkälti etenkin 1960- ja 1970-luvuilla keskus- ja vaikutusalueteoreettiseen ajatteluun. Eritasoisille keskuksille määriteltiin palveluvarustus, joka pyrittiin toteuttamaan koko maan tasolla. Näitä iäkkäitä teorioita sovelletaan vieläkin mm. myymäläverkostojen suunnittelussa ja tutkimuksessa.

Keskus- ja vaikutusalueteoriat ovat usein taustalla myös tämän päivän palveluverkkosuunnittelussa. Esimerkiksi Ilkka Lehtola (2008) on mallintanut palvelutyypit yhdistämällä Kuntaliiton palvelujen saavutetta­vuusryhmityksen (Kuntaliitto 2007) Graham Rowlesin (1983) tilan hierarkiaan. Rowlesin esittämässä hierarkiassa tila on ryhmitetty kodista lähteviin ulkoneviin sisäkkäisiin vyöhykkeisiin tilan käytön ja tukiverkostojen pe­rusteella. Lähipalveluympäristö voi suu­rissa kunnissa olla kaupunginosa, pienemmissä kunnissa taajama tai kylä. Kylä on perinteisesti ollut aluehierarkian alin taso, jossa palveluja on organisoitu, mutta palveluverkoston heikkenemisen myötä toiminnallinen yhteisyys on menettänyt merkitystään. Lehtolan mallissa palvelut on jaettu lähipalveluihin, seudullisiin palveluihin ja laajan väestöpohjan palveluihin. Lähipalveluihin kuuluvat esimerkiksi lasten päivähoito, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan vastaanotto, perusopetus, kioski ja lähikauppa.

Sivun alkuun

Asukkaiden näkemykset lähipalveluista vaihtelevat asuinalueen ja kotitaloustyypin mukaan

Kuluttajatutkimuskeskus on kartoittanut palvelujen käyttäjien tarpeista lähteviä palvelujen sijainti- ja käyttökriteereitä useissa tutkimuksissa (esim. Kytö ym. 2011; Varjonen & Aalto 2010; Koistinen & Tuorila 2008; Kytö & Aatola 2004; Kytö ym. 2003). Palvelujen käyttäjät pyrkivät etenkin muuton yhteydessä optimoimaan asuinalueen valintansa niin, että kotitalouden palvelutarpeet tulevat mahdollisimman hyvin tyydytetyiksi (Kytö & Väliniemi 2009). Toisaalta kuluttajat ovat sopeutuneet elinympäristöönsä ja pyrkivät toimimaan arkielämänsä kannalta parhaimmaksi katsomallaan tavalla (Koistinen & Tuorila 2008). Ulkopuolisilla rakenteilla on siis vaikutusta kuluttajien valintoihin ja toimintaan. Elämisen puitteet eivät välttämättä vastaa sitä, mitä kuluttajat eniten haluaisivat ja mikä heitä eniten miellyttäisi, vaan niihin vaikuttavat muun muassa kuluttajien omat taloudelliset resurssit ja työpaikan sijainti. Esimerkiksi palveluita valittaessa erilaisilla tilannetekijöillä ja rajoitteilla voi olla kuluttajan mieltymyksiä suurempi vaikutus (esim. Marjanen 1997a ja 1997b).

Palvelujen saatavuudessa kohtuullisena pidetyt etäisyydet eroavat enemmän asuinalueittain kuin kotitaloustyypeittäin (kuvat 1 ja 2). Maaseudun haja-asutusalueilla on totuttu siihen, että palveluihin on jonkin verran matkaa. Lähipalveluina taajamissa pidettiin palveluita, joihin oli enintään kahden kilometrin matka. Näitä olivat pankkiautomaatti, linja-autopysäkki, ruokakauppa, posti, päiväkoti, peruskoulu ja lasten kerhot sekä apteekki − ikääntyneiden mielestä myös lääkäri. Muihin palveluihin pidettiin kohtuullisena enintään viiden kilometrin etäisyyttä. Haja-asutusalueilla pidettiin mainituille lähipalveluille kohtuullisena 2–5 kilometrin keskimääräistä etäisyyttä ja muille palveluille 5–10 kilometrin etäisyyttä (Kytö ym. 2003a).

Kuva 1. Kunnan keskustassa, lähiössä tai sivutaajamassa asuvan lapsiperheen kohtuullisena pitämä keskimääräinen etäisyys eräisiin palveluihin.

Lähde: Kytö ym. 2003a.

Kuva 2. Kunnan keskustassa asuvien ikääntyneiden kohtuullisena pitämä keskimääräinen etäisyys eräisiin palveluihin.

Lähde: Kytö ym. 2003a.

Kaupunkiseutujen asukkaat ovat tottuneet parempaan palvelutarjontaan. Se ilmenee niin, että lähipalvelut halutaan kävelyetäisyydelle, joksi katsottiin alle puolen kilometrin matka. Pääkaupunkiseudun lähiöissä asuvat toivoivat, että kävelyetäisyydellä kotoa löytyy ruokakauppa, terveysasema, liikuntapaikka, päiväkoti, koulu ja kirjasto. Lähiöiden palveluista erityisesti kauppa ja kirjasto houkuttelevat äärelleen muita palveluita ja luovat siten myönteisen palvelukehityksen alueelle. Toisaalta palvelujen ei tarvitse sijaita kotiovella, jos liikkuminen on järjestetty hyvin ja saavutettavuus on joustavaa. Myös kotipalveluja sekä räätälöityjä kuljetuspalveluja voidaan pitää tällöin lähipalveluina (Kytö ym. 2011).

Myös vuoden 2010 Asukasbarometrin (Strandell 2011) mukaan ylivoimaisesti tärkein lähipalvelu on ruokakauppa. Päivittäistavarakauppaverkoston harveneminen ja keskittyminen on tehnyt kaupan jakelusta tehotonta ja siirtänyt jakelukustannuksia kuluttajille. Kotitalouksien palkattoman tuotannon kokonaissummasta kaupassa käynti lohkaisee merkittävän osan. Vuonna 2006 kaupan jakelukustannuksista siirtyi kotitalouksille maksettavaksi 12 miljardia euroa. Tästä arviolta noin puolet koski päivittäistavarakauppaa, puolet erikoistavarakauppaa (Varjonen & Aalto 2010, 15).

Lähipalvelujen puuttuminen lisää selvästi etenkin lapsiperheiden muuttoalttiutta. Pääkaupunkiseudun muuttovirtoja käsitelleessä tutkimuksessa tyytymättömyys julkisten palvelujen järjestämiseen korreloi useissa muuttovirroissa terveydenhuollon, koulun läheisyyden, päivähoitomahdollisuuksien ja kulttuuritarjonnan kanssa. (Kytö ym. 2011, 62). Myös terveyskeskuspalvelujen huono saatavuus lisää lähinnä pienituloisten eläkeläisten muuttoaikeita. Suurituloisten asumisvalinnat ovat muita vähemmän riippuvaisia palvelujen saatavuudesta. Kotitalouksien käyttämien palvelujen määrällä, sijainnilla ja palveluissa esiintyneiden ongelmien määrällä on selvä yh­teys muuttoaikeisiin joskin eri kotitalouksien erilaiset arvot ja tarpeiden joustavuus lopuksi määräävät sen, mikä merkitys palvelutarjonnalla on muuttoaikeiden synnyssä (esim. Kytö 1998, 22; Kytö ym. 2003, 104).

Kuluttajatutkimuskeskus on kehittänyt yhdessä Tilastokeskuksen kanssa valtiovarainministeriölle julkisten palvelujen laatubarometrin (Valtiovarainministeriö 2010), jolla on mitattu palvelujen käyttäjien näkemyksiä eräiden julkisten palvelujen laadusta käyttökokemuksien kautta. Barometrissa on tiedusteltu mm. palvelujen käyttäjien tyytyväisyyttä joidenkin lähipalvelujen sijaintiin. Käyttäjien arviot lähipalvelujen saavutettavuudesta ovat huonontuneet viime vuosina selvästi, vaikka palvelujen sijaintia pidetään vielä melko hyvänä (kuva 3). Vaikka arviot perustuvat palvelujen käyttäjien subjektiivisiin kokemuksiin eivätkä välttämättä kuvaa palvelujen todellisen saavutettavuuden muutoksia, on todennäköistä, että trendi kuvaa myös palveluverkoston harvenemista koko maan tasolla.

Kuva 3. Palvelujen käyttäjien tyytyväisyys eräisiin palveluihin Suomessa vuosina 2003−2010 mitattuna kouluarvosanalla 4−10.

Lähde: Valtiovarainministeriö 2010.

Sivun alkuun

Lähipalveluita kehitettävä käyttäjän näkökulmasta

Voimakkaasti muuttuva väestörakenne ja maan sisäinen muuttoliike muokkaavat lähitulevaisuudessa alueellisia palvelutarpeita, mikä täytyy ottaa huomioon etenkin lähipalvelujen suunnittelussa. Tilastokeskuksen voimassa olevan väestöennusteen mukaan väestö keskittyy etenkin suuriin yli 100 000 asukkaan kaupunkeihin tulevaisuudessakin. Samaan aikaan taantuvilla alueilla entistä palveluverkkoa on mahdoton ylläpitää ja tilalle täytyy löytää uusia ratkaisuja. Nykyistä elinvoimaisempi kuntarakenne on välttämätön, mutta ei riittävä vaihtoehto myös väestökatoalueiden lähipalvelutarjonnan turvaamisessa. Harvaan asutuilla alueilla on tarpeen järjestää vaihtoehtoisia palvelumuotoja.

Asukkaiden tarpeet ja toimintatavat on huomioitava nykyistä paremmin palvelujen sijaintisuunnittelussa. Lähipalveluihin liittyvät epäkohdat korostuvat maaseutumaisissa kunnissa ja kaupunkien lähiöissä. Kasvavissa kunnissa kaavoituksella on ratkaiseva merkitys palvelutoimintojen sijoitusratkaisujen onnistumisessa. Kaavoituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota uusien asuinalueiden palveluiden riittävyyteen ja sijoittumiseen sekä etenkin päivittäistavarakaupan liiallisen keskittymiskehityksen ehkäisemiseen. Taantuvissa kunnissa haja-asutusalueiden palvelujen harveneminen pidentää asiointimatkoja ja lisää väestön keskittymistä taajamiin. Useimmat palveluongelmat ovat luonteeltaan alueellisia ja liittyvät etäiseen sijaintiin ja huonoon saavutettavuuteen. Olemassa olevia puutteita voidaan korjata lisäämällä kuntien välistä yhteistyötä, yhdistämällä haja-asutusalueiden kaupallisia ja julkisia palveluja, kehittämällä liikkuvia palveluja, uudistamalla palvelutuotannon rakenteita ja kehittämällä sähköisiä palveluja.

Perinteinen fyysinen palveluverkosto kiinteine toimipisteineen näyttää edelleen harvenevan. Asiakkaiden kuljettaminen palvelujen luo on yleistynyt ja liikenteen merkitys korostuu. Käytössä on myös ns. yhden palvelukokonaisuuden autopalveluja, kuten kirjasto-, kauppa- tai poliisin lupahallinto­autoja. Myös ns. monipalveluautot, joista saa eri sektoreiden tai toimijoiden palveluita ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Esimerkiksi kirjasto- ja kauppa-auton yhdistelmä, josta saa myös pankki- ja terveyspalveluja korvaa useimmat haja-asutusalueilta puuttuvat palvelut. Nopeammat liikenneyhteydet ja erityisesti tietoyhteiskuntakehitys ovat merkinneet aika- ja tilasuhteiden kokoonpuristumista. Asiointi tietoverkon kautta ja erilaiset verkkopalvelut tulevat moninkertaistumaan julkisissa palveluissa lähivuosina.

Verkkopalvelujen tarjonnassa tulisi pyrkiä mahdollisimman suureen rakenteiden samankaltaisuuteen ja kunnille on myös taattava tasapuoliset mahdollisuudet verkkopalvelujen tuottamiseen. Sähköiset palvelumarkkinat edellyttävät sekä tuottajilta että käyttäjiltä aktiivisuutta ja taloudellista panostusta. Valtiovarainministeriön käynnistämällä sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmalla (SADe-ohjelma) py­ritään huomioimaan myös käyttäjänäkökulma. Palveluilla pyritään vastaamaan asiakkaan tarpeisiin elämänkaaren eri vaiheissa ja tilanteissa hallinnonaloista ja organisaatioiden rajoista riippumatta. Onnistuessaan ohjelma täydentää puuttuvia lähipalveluja sekä parantaa merkittävästi mm. sosiaali- ja terveystoimen, elinikäisen oppimisen, rakennetun ympäristön ja asumisen palveluja.

Kuntarakenneuudistusta on markkinoitu välttämättömänä prosessina hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveltutuotannon säilyttämiseksi. Jos kuntia yhdistelemällä päästään riittäviin hallinnollisiin säästöihin, myös tärkeimpien lähipalvelujen saanti voidaan turvata. Kuntarakenneuudistuksen valmistelussa paino on tähän asti ollut työssäkäyntialueissa ja niiden asukasmäärissä. Uudistuksen onnistumisen ehdoton edellytys on toimivat ja kaikkien saatavilla olevat peruspalvelut ja etenkin entistä tärkeämmäksi käyvät lähipalvelut. Palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden selvittäminen edellyttääkin ajantasaista koko maan kattavaa tutkimustietoa sekä palvelurakenteista ja -verkoista että alueellisista palvelutarpeista. Nyt kun kuntauudistuksen takaraja näyttää siirtyvän, voidaan prosessissa hyödyntää myös uutta tutkimustietoa.

 

Lähteet:

Christaller, Walter 1933. Die zentralen Orte in Süddeutschland. Eine ökonomisch-geographische Untersuchung über die Gesetzmäßigkeit der Verbreitung und Entwicklung der Siedlungen mit städtischer Funktion. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1980. (Repr. d. Ausg. Jena 1933.)

Eronen, Anne & Londen, Pia & Perälahti, Anne & Siltaniemi, Aki & Särkelä, Riitta 2010. So­siaalibarometri 2010. Julkaisuja 3/2011. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.

Koistinen, Katri & Tuorila Helena 2008. Millainen olisi hyvä elinympäristö?: asukkaiden näkemyksiä elinympäristöstä, asumisesta ja palveluista eri elämänvaiheissa. Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 9/2008.

Kuntaliitto 2007. Uudistuvat lähipalvelut – kuntalaisten PARAS. Toimittanut Tuula Jäppinen & Aino-Marja Kontio. Helsinki: Kuntaliitto.

Kytö, Hannu 1998. Muuttajan muuttuvat motiivit eräissä suomalaisissa kaupungeissa 1980- ja 1990-luvuilla. Muuttoaikeet hyvinvointiteoreettisesta näkökulmasta. Väitöskirja. ACTA 100. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Kytö, Hannu & Aatola, Leena 2004. Luulo ei ole tiedon väärtti: muutokset kuluttajien antamissa julkisten palvelujen laatuarvioissa vuosina 2002−2003. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 7/2004.

Kytö, Hannu & Aatola, Leena & Tuorila, Helena & Lehtinen, Anna-Riitta 2003a. Kauas kaikki karkaa – vai karkaako? Palvelut tietoyhteiskunnassa -tutkimuskokonaisuuden yhteenvetoraportti. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 14/2003.

Kytö, Hannu & Aatola, Leena & Lehtinen, Anna-Riitta 2003b. Kotitalouksien palvelutarpeet ja palvelujen käyttö. Tutkimus kolmella aluerakenteeltaan erilaisella seudulla. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 4/2003.

Kytö, Hannu & Väliniemi, Jenni 2009. Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 3/2009.

Kytö, Hannu & Väliniemi, Jenni & Tuorila, Helena 2011. Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 2/2011.

Lehtola, Ilkka 2008. Matka maalta markettiin – Liikkuminen ja palvelujen muutos itäsuomalaisella maaseudulla. Tiehallinnon selvityksiä 25/2008. Kuopio: Tiehallinto.

Lösch, August 1940. The economics of Location. W.H. Woglom and W.F. Stolper (trans.) New Haven: Yale University Press, 1954.

Marjanen, Heli 1997a. Distance and Store choice with special reference to out-of-town shopping. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja A–4:1997.

Marjanen, Heli 1997b. Kuluttajat muuttuvat – kaupan on muututtava mukana, Näkökulmia liikepaikkasuunnitteluun ja kuluttajan ostopaikan valintaan. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja Keskusteluja ja raportteja 3:1997.

OECD 2008. Growing Unequal? Income Distribution and Poverty in OECD Countries, Paris: OECD.

Rowles, Graham D. 1983. Geographical ­dimensions of social support in rural Appalachia. Teoksessa: Graham D. Rowles & Russell J. Ohta (toim.): Aging and Milieu. Environmental Perspectives on Growing Old. New York: ­Academic Press.

Strandell, Anna 2011. Asukasbarometri 2010 – Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. SYKE 31/2011.

Valtiovarainministeriö 2010. Julkisten palvelujen laatubarometri 2010.

Varjonen, Johanna & Aalto Kristiina 2010. Kotitalouksien palkaton tuotanto ja ostopalvelujen käyttö. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 2/2010.

Zitting, Joakim & Ilmarinen, Katja 2011. Missä on lähipalvelu? Lähipalvelukäsitteen määrittely ja käyttö julkisissa asiakirjoissa. Raportti 43/ 2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.


Päivitetty 4.6.2012

Jaa