Ihmisten omat kokemukset täydentävät objektiivisista asuinolomittareista saatuja tietoja

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Marie Reijo on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2013.

Kotitalouksien asuinoloja on vaikea selvittää yksinomaan objektiivisia mittareita käyttäen, koska numeroiden taustalla on hyvin monenlaisia elämisen järjestelyjä ja asumistarpeita. Myös ahtaasti asumisesta tarvitaan ihmisten omiin käsityksiin perustuvaa tietoa.

Perherakenteet ovat yksilöllistyneet ja moninaistuneet. Kun väestön liikkuvuus ja muutot ovat lisääntyneet, ovat myös kotitalouksien asumisjärjestelyt ja asumismuodot samalla moninaistuneet. Kotitalouden jäsenten asuminen ja arki saattavat kiinnittyä useaan paikkaan. Tällöin puhutaan asumisen monipaikkaisuudesta (Haukkala 2011; Paris 2008; ks. myös Kati Pitkäsen artikkeli tässä numerossa). Monikotisuudesta taas puhutaan silloin, kun asumiseen liitetään sosiaalisia, psykologisia ja emotionaalisia merkityksiä (Easthope 2004).

Monipaikkainen asuminen voi olla esimerkiksi perheenjäsenten asumista pysyvästi useassa asunnossa, pendelöintiä varsinaisen asunnon ja kakkosasunnon välillä tai kausiluonteista vapaa-ajan asumista. Rajanvetoa tehdään sen mukaan, onko kyse pakotetusta vai vapaaehtoisesta asumisesta.

Pakotettu, elämäntilanteesta johtuva monipaikkainen asuminen voi seurata esimerkiksi työpaikan sijainnista tai lasten vuoroasumisesta erillään asuvien vanhempien luona. Vapaaehtoista monipaikkaista asumista puolestaan edustaa pariskuntien ns. LAT-asuminen (living apart together). Se tarkoittaa sitä, että pariskunnat asuvat osan ajasta erillään ja osan yhdessä.

EU:n tulo- ja elinolotilaston EU-SILCin asuinoloja vertailevan tilastoinnin näkökulma on ollut huono-osaisuudessa. Kakkosasunnot parantavat useimmiten niiden kotitalouksien asumistasoa, joiden asumistaso on jo ennestään hyvä (mm. Skoglund 2002; Kati Pitkänen tässä numerossa).

Kuten oheisesta kuviosta käy ilmi, suomalaisten asumistaso on eurooppalaisittain hyvä. Tässä artikkelissa keskityn ahtaasti asumiseen, joka heikentää yhä merkittävästi kotitalouksien asumistasoa (Reijo 2007; Tiihonen 2008). Käytän tarkastelussani myös tuloksia tutkimuskysymyksestä, jolla on selvitetty henkilöiden (EU-SILCin kotitalousosaan vastaavat henkilöt) omaa mielipidettä asuntonsa ahtaudesta.

Kuvio. Ahtaasti asumisesta kärsivien henkilöiden osuus EU-maissa vuonna 2011. Prosenttia.

Lähde: Eurostat 2013. Irlannin tieto on vuodelta 2010.

Vastaukset ovat syntyneet monenlaisissa olosuhteissa: elämisen ja asumisen järjestelyt eroavat kotitalouksien välillä ja kotitalouden jäsenten vuorokausirytmit ovat erilaiset. Kotitalouksien asumistarpeet ovat hyvin erilaisia; asuintila on vain yksi joskin hyvin tärkeä tekijä ahtaasti asumisen kokemuksessa. Asunnon ahtautta koskeva kysymys on esitetty kotitalouksille EU-SILCin lisäosana vuosien 2006 ja 2011 tiedonkeruun yhteydessä.

Nuoret asuvat usein ahtaasti

Suomessa ahtaasti asuminen on erityisesti nuorten yhden henkilön talouksien ja pienten lasten perheiden ongelma. Alle 35-vuotiaat pitävät usein asuntoaan ahtaana riippumatta siitä, asuvatko he yksin vai pariskuntina. Alle 35-vuotiaista yksin asuvista ja pareina asuvista noin 16 prosenttia asui ahtaasti vuonna 2011. Samoin alle 7-vuotiaiden lasten perheistä yli 24 prosentilla ja noin 16 prosentilla niistä perheistä, joiden nuorin lapsi oli 7–12-vuotias, oli mielestään ahdas asunto (oheinen taulukko).

Nuorten asunnot ovat pienempiä, ja nuorilla on asuintilaa henkilöä kohti vähemmän kuin muilla väestöryhmillä. Nuorten tulotaso on yleensä suhteellisen matala, ja asuminen vie suuren osan tuloista. Asuintilasta saatetaan tinkiä ja kiinnittää huomiota vaikkapa asunnon hyvään sijaintiin samoilla asumiskustannuksilla. Lapsiperheissä asuintila väljenee yleensä viimeistään silloin, kun lapset alkavat muuttaa pois kotoa.

Kansainvälisiin väestölaskentasuosituksiin (UN/ECE 2006) perustuvalla objektiivisella mittarilla (taulukon normi 4: enemmän kuin henkilö huonetta kohden keittiö pois lukien) ahtaasti asuminen on yleistä lapsiperheissä. Se koskee sekä yhden huoltajan että parien perheitä, joissa on alle 13-vuotiaita lapsia. Yhden henkilön kotitalouksissa ei sitä vastoin yleensä asuta ahtaasti. Kun tietojen perustana ovat kotitalouden käytössä olevat huoneet eikä koko asunto, voi ahtaasti asuvien joukossa olla yhden henkilön kotitalouksia.

Sivun alkuun

Makuuhuoneiden määrään pohjautuva tilastointi yleistyy

EU-SILCissä on otettu käyttöön uusi objektiivinen mittari, jossa ahtaasti asumisen määritelmän lähtökohtina ovat asuintilan käytettävyys arjen toimintoihin sekä kotitalouden rakenteesta johtuvat yksityisyyden ja erillisyyden tarpeet. Mittari muodostetaan suhteuttamalla kotitalouden asuinkäytössä oleva huonemäärä sen tarvitsemaan huonemäärään. Huoneiden tarve määritellään kotitalouden rakenteen (ikä, sukupuoli, perhesuhteet) perusteella tietyin kriteerein.

Vastaavanlaista tai suppeampaa huonetyyppilähestymistapaa (ns. makuuhuonelähestymistapa) ovat käyttäneet ainakin Ison-Britannian, Luxemburgin, Ranskan ja Portugalin tilastovirastot kansallisessa tilastoinnissaan. Tämän rajatun määritelmän mukaisessa mittarissa henkilökohtaisiksi huoneiksi lasketaan vain makuuhuoneet. EU-SILCin mittarissa sen sijaan kotitalouden rakenteeseen perustuvaa huoneiden käyttötarkoitusta ei ole rajattu: mukana voi olla myös olohuoneen kaltaisia yhteiskäytössä olevia tiloja.

Taulukko. Ahtaasti asuvien suomalaisten osuus kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2011. Prosenttia.

Kotitalouden elinvaihe Objektiiviset määritelmät       Subjektiivinen määritelmä
  EU-SILC1 Normi 32: Enemmän kuin henkilö/huone (ml. keittiö) Normi 42: Enemmän kuin henkilö/huone (pl. keittiö) Käytössä oleva asuinpinta-ala m2/henkilö (keskiarvo) Asunto on ahdas EU-SILCin määritelmän mukaan
Yksi henkilö          
alle 34 v. 34,8 0 2,7 44 15,5
35-64 v. 13,1 0 0,8 63,7 9,8
yli 65 v. 8,4 0 0,9 67,7 4,1
Lapseton pari          
alle 34 v. 3 2,9 9,7 34,3 16,1
35-64 v. 0,8 0,8 2,4 52,7 5,4
yli 65 v. 0,6 0,6 1,9 51 3,6
Yksi huoltaja 10,1 2,2 17,3 31,4 21,1
Parit, joilla lapsia          
kaikki lapset alle 7 v. 4,3 13,1 34,1 29,5 24,4
nuorin alle 7 v. 3,9 23,4 38,7 27,7 22,5
nuorin 7-12 v. 1,2 6,9 19,3 33,8 15,7
nuorin 13-17 v. 2,1 2,4 8,8 37,7 11,2
Muut 7,8 8,1 16 31,4 8,7
Kaikki 6 5,7 13,4 36,1 12,3

1 EU-SILCin ahtaasti asumisen määritelmä (keittiö lasketaan huoneeksi):

– alle huone kotitaloutta kohden tai

– alle huone pariskuntaa kohden tai

– alle huone vähintään 18-v. henkilöä kohden, joka ei ole parisuhteessa tai

– alle huone kahta 12–17-v. samaa sukupuolta olevaa lasta kohden tai

– alle kaksi huonetta kahta 12–17-v. eri sukupuolta olevaa lasta kohden tai

– alle huone kahta alle 12-v. lasta kohden

2 Väestölaskennan suositukset (UN/ECE 2006).

Lähde: Tilastokeskus 2011.

Mittari tuottaa ahtaasti asuvia henkilöitä koko väestössä vähemmän (6,0 %) kuin edellä mainitun normi 4:n mukainen mittari (13,4 %). Se johtuu siitä, että pariskunnan ja lasten muodostamat perheet luokitellaan harvoin ahtaasti asuviksi. Lapsiperheet ovat usein suuria, mikä vaikuttaa merkittävästi koko väestöä koskevaan lukuun. Toisaalta yhden henkilön kotitaloudet asuvat selvästi useammin ahtaasti. Ahtaasti asuvien joukkoa kasvattavat ilman erillistä keittiötä keittokomerolla tai keittosyvennyksellä varustetussa yksiössä asuvat henkilöt. Lapsettomien parien kotitalouksissa enemmän kuin henkilö huonetta kohden (ml. keittiö) -normin (normi 3) ja EU-SILCin määritelmät ovat yhtäläiset ja tuottavat samat tulokset. (Taulukko.)

Sivun alkuun

Asuintila ei lopu varsinaiseen asuntoon

Kotitalouksilta kysytty tieto asunnon ahtaudesta täydentää objektiivisten mittareiden antamaa kuvaa ahtaasti asumisesta. Asunnon koettu ahtaus näyttäisi noudattavan henkilöä kohti lasketun asuinpinta-alan vaihtelua elinvaiheen mukaan. Niissä kotitalouden elinvaiheissa, joissa asunto koetaan yleisimmin ahtaaksi, on myös asuinpinta-alaa henkilöä kohti vähiten. Subjektiivinen ja objektiiviset mittarit eivät kuitenkaan anna yksiselitteisesti samaa tulosta.

Kotitalous- tai henkilötasolla asuinpinta-alan ja koetun asumisahtauden välinen yhteisvaihtelu (korrelaatiotarkastelu) ei ole sen suurempaa kuin esimerkiksi normin 4 mukaisella ja koetulla asumisahtaudella.

Odotetusti asuintila koetaan merkittävästi harvemmin ahtaaksi silloin, kun osa kotitalouden jäsenistä asuu vakituisesti eri asunnoissa. Koko väestössä samassa asunnossa asuvista 13,2 prosenttia ja useassa asunnossa asuvista 10,5 prosenttia koki varsinaisen asuntonsa ahtaaksi. Kun ryhmien asuinolot eroavat, rajautuminen varsinaisessa asunnossaan objektiivisesti ahtaasti asuviin täsmentää tulosta.

Objektiivisen normin (normi 4) mukaan ahtaasti asuvista samassa asunnossa asuvista henkilöistä 39,8 prosenttia, mutta eri asunnoissa asuvista vain 18,6 prosenttia koki asuntonsa ahtaaksi. Lapsiperheissä (ml. yhden huoltajan perheet) samassa asunnossa asuvista 43,3 prosentilla ja erikseen asuvista 29,1 prosentilla ahtaasti asuvista asunto oli myös subjektiivisesti ahdas. Tulokset ovat suuntaa antavia.

EU-SILCissä ei ole tietoa kotitalouden kakkosasunnoista. Tieto Tilastokeskuksen varallisuus- ja asumistutkimuksesta vuodelta 2004 osoittaa, että 14,6 prosenttia ahtaasta asuvista ja 23,1 prosenttia muista kotitalouksista omisti vapaa-ajan asunnon. Kaikissa kotitalouksissa osuus oli 22,2 prosenttia. Vapaa-ajan asunnon omistus ei näyttäisi lisäävän ahtaasti asuvien (normi 4) tyytyväisyyttä varsinaisen asunnon asuintilaan, sillä ryhmien väliset erot eivät olleet merkitsevästi odotetun suuntaisia.

Vapaa-ajan asunnon tai kakkosasunnon omistus ei vielä osoita arjen asumisen laajenemista varsinaisen asunnon ulkopuolelle, mikä eräillä väestöryhmillä kuten eläkeläisillä tai esimerkiksi etätyötä tekevillä voi olla merkittävää. Oma kysymyksensä on, kuinka kotitaloudet arvioivat tällaisessa kontekstissa varsinaisen asuntonsa ahtautta.

Asunto ja kotitalous EU-SILC-tutkimuksessa
EU:n otospohjaisessa tulo- ja elinolotilastossa EU-SILCissä varsinaiseksi asunnoksi luetaan se asunto, jossa pääosa kotitalouden jäsenistä asuu. Myös kotitalouden asuintilaa ja muita asuinoloja koskevat tilastotiedot koskevat varsinaista asuntoa. Asunto voi olla joko vakituisesti tai tilapäisesti asuttu, ja kotitalouden käytössä voi olla koko asunto tai vain osa siitä.
Kotitaloutta koskevia tietoja käytetään apuna asuntoa määriteltäessä, jolloin mm. parisuhteessa olevia, mutta eri asunnoissa asuvia ja erillistä taloutta pitävät (ns. LAT-asujat) kuuluvat eri kotitalouksiin. LAT-lyhenne tulee englannin kielen sanoista living apart together.

Sivun alkuun

Lähteet:

Easthope, Hazel 2004. A Place Called Home. Housing, Theory and Society 21.

Eurostat 2013. EU-SILC-tietokanta. (Viittauspäivä 15.3.2013.)

Haukkala,Teresa (toim.) 2011. Monipaikkaisuus – ilmiö ja tulevaisuus. Sitran selvityksiä 54. Sitra.

Paris, Chris 2009. Re-positioning Second Homes within Housing Studies. Household investment, Gentrification, Multiple Residence, Mobility and Hyper-consumption. Housing, Theory and Society 26.

Reijo, Marie 2007. Lasten asuminen. Suomalainen lapsi 2007. Väestö 2007. Tilastokeskus.

Skoglund, Kai 2002. Kesämökiltäkö lisää asumisväljyyttä. Hyvinvointikatsaus 2/2002.

Tilastokeskus 2011. Tulonjakotilasto.

Tiihonen, Arja 2008. Pienasuntokunnat yleistyvät – asuminen väljenee. Hyvinvointikatsaus 1/2008.

UNE/ECE 2006. Conference of European Statisticians Recommendations for the 2010 Censuses of Population and Housing.


Päivitetty 23.9.2013