Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Tilastot ja politiikka – miksi suhde ei toimi?

4.4.2013

Politiikan ja tiedon vaikea suhde on noussut keskustelun kohteeksi ideologioihin pohjanneen kylmän sodan jälkeen. Keskustelua on käyty YK:n piirissä, mutta erityisesti läntisissä teollisuusmaissa.

Politiikan ja tiedon vaikea suhde on noussut keskustelun kohteeksi ideologioihin pohjanneen kylmän sodan jälkeen. Keskustelua on käyty YK:n piirissä, mutta erityisesti läntisissä teollisuusmaissa.

Britanniassa poliitikkojen tilastojen käyttöä suomii oikein virallinen tilastoauktoriteetti (statistical authority). Syytä ehkä onkin, sillä esimerkiksi tuoreen tutkimuksen mukaan Britannian parlamentaarikot eivät pysty kunnolla arvioimaan yksinkertaisiakaan todennäköisyyksiä.

Poliittisen päätöksenteon ja tiedontuotannon hankalat suhteet ovat Suomessakin nousseet esille, kun on keskusteltu, minkälaiset kyvyt valtioneuvoston kanslialla on tilata tutkimuksia yhteiskuntapolitiikan käyttöön.

Kansanedustajien tutkimustiedon käyttöä tutkineen Henrik Jussilan mukaan kansanedustajilla ei ole aikaa tutkimuksiin perehtymiseen, vaikka asenteet sinänsä ovat myönteisiä.

Jussila kävi läpi myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiakirjoja selvittäen, minkälaisia asiantuntijoita valiokunta oli kuullut.

Valtaosa (tulkinnasta riippuen 70 – 80 %) kuulluista asiantuntijoista edusti etujärjestöjä ja hallintoa. Varsinaisten tutkijoiden osuus oli seitsemän prosenttia.

Ei vain taloustilastoja

Vaikka tilastoja perustellaan usein sillä, että ne ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta välttämätöntä tietopohjaa, edellä mainitut ongelmat koskevat myös tilastoja. Tilastokeskuksen takavuosien iskulause ”Tiedolla tulokseen” ei taida oikein kantaa poliitikkojen keskuudessa.

Talouspolitiikka kyllä nojaa tilastoihin, mutta muissa kysymyksissä poliitikot toimivat enemmän oman mielensä mukaan.

Viime vuosina on kovasti arvosteltu sitä, että yhteiskunnan kehitystä mitataan pelkällä bruttokansantuotteen (BKT) kehityksellä. Tärkein ongelma ei kuitenkaan ole se, ettei meillä olisi tietoa muista indikaattoreista, vaan se, että olemassa olevaa tietoa ei käytetä hyväksi.

Tilastot auttaisivat päätöksentekoa monissa vaiheissa. Ne auttavat tunnistamaan yhteiskunnallisia ongelmia ja hälyttävät (esimerkiksi huoltosuhteen vääjäämätön heikentyminen väestön ikääntymisen seurauksena).

Ne antavat apua tehtävien tarkentamisessa ja yhteisen viitekehyksen määrittelyssä (mikä on vanhenevan väestön terveydentila, osaamistaso, asenteet) ja keinojen valinnassa (minkälaisia kustannuksia erilaisista tarvittavista toimenpiteistä koituu) sekä ovat keskeinen osa toimenpiteiden seurantaa ja arviointia (miten väestön hyvinvointi kehittyy).

Tilasto on hyvää evidenssiä

Kansainvälisessä keskustelussa laadukasta päätöksentekoa on kuvattu ilmaisulla evidenssiin pohjautuva päätöksenteko (evidence based policy EBP).

Wikipedian mukaan EBP on politiikkaa, joka perustuu tiukat laatuvaatimukset täyttävään evidenssiin. Tällaista evidenssiä tarjoavat tiukimmillaan satunnaistetut koeasetelmat.

Evidenssiä on tietenkin aina käytetty tukemaan päätöksentekoa. Suomessa muistellaan kaiholla Pekka Kuusen väitöskirjaa ”60-luvun sosiaalipolitiikka”, josta tuli vuosikymmeniksi eräänlainen harjoitetun politiikan peruskivi.

Tietovarantojen ja metodisen osaamisen kehittymisen myötä evidenssin systemaattisuuden vaatimus on korostunut. Hyvä evidenssi koetaan yleensä empiiriseksi ja kovin usein vieläpä kvantitatiiviseksi. Tilasto on siis lähtökohtaisesti hyvää evidenssiä.

Tieto ja arki eivät kohtaa

Keskeinen syy siihen, miksi tilastojen ja päätöksenteon suhde ei ole niin lämmin kuin se voisi olla, on todellisuutta koskevan arkitiedon ja lukujen erillisyys.

Platonista lähtien numerot on koettu omaksi maailmakseen, abstraktioiksi, jotka heijastavat maailmaa korkeintaan välillisesti. Todellinen käytännössä toimiva tieto on jotain muuta.

Evidenssin tuottajat eivät osaa orientoitua poliittiseen päätöksentekoon, eivätkä ymmärrä päätöksenteon konteksteja ja omia vaikutusmahdollisuuksiaan. Evidenssi kertyy hitaasti ja on abstraktia tai epärelevanttia.

Usein tietoaineiston alueellinen tai muu tarkkuus ei riitä. Kertyvä tieto on rajoittunutta: esimerkiksi se, että toimenpiteen aiheuttamasta haitasta tai hyödystä ei ole näyttöä, ei merkitse, että sen haitattomuus tai hyödyttömyys olisi todistettu.

Lisäksi, kuten W.E. Deming toteaa ”tärkeimpiä asioita ei voi mitata”. Evidenssi tuo harvoin esiin uusia vastauksia, mutta muuttaa kyllä sitä miten kysymykset ymmärretään ja muotoillaan.

Politiikka taas on vain harvoin lineaarista ja loogista eikä sen tavoitteita ole yksilöity riittävästi. Tiedosta ei saa johdettua poliittisia tavoitteita. Lisäksi pelkkä informaation esittäminen ei riitä ihmisten näkemysten muuttamiseksi.

Arvokeskustelukin on tärkeätä, sillä myös tosiasioihin pohjautuva politiikka voi olla huonoa.

Päättäjät eivät osaa eivätkä halua

Merkittävä syy siihen, miksi tieto ei tehoa, on myös vastaanottajissa.

Politiikassa on joskus tai ehkäpä useinkin niin, että kaikkia tosiasioita ei halutakaan tietää. Evidenssiä tarkastellaan aina ennakkoluulojen ja -oletusten läpi. ”Ihmiset nyt voivat osoittaa tilastoilla mitä tahansa, 40 prosenttia heistä tietää sen”, totesi Homer Simpson (sitaatti Walter Radermacherilta).

Lisäksi päättäjät eivät osaa tulkita tilastoja, eikä heillä ole aikaa perehtyä niihin, niin kuin kolumnin alussa esitetyistä esimerkeistä käy ilmi.

Päättäjien pitäisi tietää mitä tilastoja on käytettävissä ja osata arvioida eri tilastolähteiden soveltuvuutta ja laatua. Heidän olisi tunnettava tilastokäsitteitä ja esitystapaa sekä osattava tulkita niitä.

Osaamattomuudesta seuraa, ettei evidenssin arvoa päätöksenteolle ylipäätään ymmärretä. Silloin luotettavuuden arviointi korvataan lähteen (kuvitellulla) arvovallalla.

Tarvitaan havainnollisempia tilastoja

Tilastoalalla on ajateltu, että päättäjäjoukon haluttomuus ja passiivisuus voidaan poistaa lisäämällä tilastojen lukutaitoa koulutuksella.

Tärkeintä olisi kuitenkin tilastoesitysten havainnollisuuden kehittäminen. Verkkomaailmassa uusia keinoja havainnollistamiseen on tullut runsaasti ja niitä myös käytetään – virallinen tilastomaailma tuntuu vain ehtivän viiveellä mukaan.

 

Lähteet:

Australian Bureau of Statistics (2010). A guide for using statistics for evidence based statistics.

Financial Times (2012). Evidence based policy-making? Don’t bet on it.

Laura Haynes, Owain Service, Ben Goldacre, David Torgerson (2012). Test, Learn, Adapt: Developing Public Policy with Randomised Controlled Trials. Cabinet Office. Behavioral Insights Team.

Henrik Jussila (2012). Päätöksenteon tukena vai hyllyssä pölyttymässä? Sosiaalipoliittisen tutkimustiedon käyttö eduskuntatyössä. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 121. Kansaneläkelaitos.

Greg Marston, Rob Watts (2003). Tempering With the Evidence: A critical Apparaisal of Evidence-Based Policy-Making. The Drawing Board: an Australian Review of Public Affairs. Volume 3, Number 3. March 2003

Walter Radermacher (2012). Statistics in the XXI – challenges and opportunities. Seminar ”Scientific support to EU Decision Making” Ispra (Italy), 17–18 September 2012.

 

tk-icons