tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Tulevaisuudessa työtä tehdään tarpeen ja ympäristön ehdoilla

14.10.2015

Entä jos hyväksyisimme nykymaailmassa vallitsevat realiteetit ja määrittelisimme poltiikan tavoitteet uudelleen, kysyy työelämän tutkija Antti Kasvio kolumnissaan.

Antti Kasvio

Talous ja työllisyys ovat kehittyneet teollisuusmaissa viime aikoina suhteellisen tasaisesti. Vaikka OECD-maiden talouskasvu on ollut vitkaista viime vuosikymmenen lopun Suuren Taantuman jälkeen, alueen keskimääräisen työttömyysasteen odotetaan painuvan tänä vuonna alle seitsemän prosentin.

Suomi on ikävä kyllä painunut teollisuusmaiden peränpitäjäksi sekä kasvu- että työllisyys­kehityksessä, vaikka viime kuukausilta on saatu lieviä merkkejä mahdollisesta käänteestä astetta positiivisempaan suuntaan.

Päätavoitteena on nykyisin käytännöllisesti katsoen kaikkialla talouskasvun nopeuttaminen niin, että pääsemme lähemmäs täystyöllisyyttä ja että myös hyvinvointi­yhteiskunta saadaan rahoitettua ilman julkisen velan jatkuvaa kasvua. Samaan aikaan kuitenkin useat pinnan alla kytevät kehitystrendit pakottavat meidät arvioimaan uudelleen kasvu- ja työllisyys­politiikan tavoitteen­asetteluja.

Suurin yksittäinen muutosvoima on moderneille työmarkkinoille hakeutuvien ihmisten lukumäärän nopea ja kauas tulevaisuuteen jatkuva kasvu. Kymmenet miljoonat kehitysmaiden asukkaat muuttavat vuosittain maalta kaupunkeihin samalla kun epävirallisen talouden varassa elävät ihmiset pyrkivät varsinaiseen palkkatyöhön.

Naisten työssäkäynti on edelleen monissa perinteisten arvojen mukaan elävissä yhteiskunnissa harvinaista. Heidän tulonsa työmarkkinoille lisää voimakkaasti työvoiman tarjontaa.

Uudet suuret ikäluokat ovat vasta kasvamassa työikään etenkin Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Viimeiseksi mainitulla alueella työikäisen väestön kokonaismäärän odotetaan viisinkertaistuvan nykyisestä kuluvan vuosisadan loppuun mennessä.

Työvoiman tarjonnan kasvun vuoksi maailmantalouden kasvupaineet ovat todella suuria. Yhä useammat kehittyvistä maista ja kasvavista talouksista tulevat ihmiset kilpailevat vastaisuudessa samoista työtilaisuuksista teollisuusmaiden kansalaisten kanssa.

Kilpailuun voidaan vastata teollisuusmaissa lisäämällä työn tuottavuutta, mihin robotisaatio tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Maailmalla on saanut paljon julkisuutta brittiläisten Freyn ja Osbornen arvio, jonka mukaan miltei puolet Yhdysvalloissa nykyisin tehtävistä töistä voivat olla automatisoitavissa lähimmän parin vuosikymmenen aikana.

Robotisaation ohella voimme lukea siitä, miten erilaiset sosiaaliset innovaatiot auttavat ihmisiä vaihtamaan asuntoja ja taksipalveluja keskenään, myymään työsuorituksia verkossa ja tuottamaan itse omat mediansa. Kasvava osa kulutus­tarvikkeista ostetaan nykyisin verkkokaupasta tai kierrätettyinä. Tällaiset kehitystrendit uhkaavat jo lähi­tulevaisuudessa todella suurta määrää palvelualojen, kaupan ja viestintäalan työpaikkoja.

Uuden kilpailun puristuksessa organisaatiot kehittävät joustavia työvoiman käyttötapoja. Ihmisiä ei enää palkata normaali­työsuhteisiin vain jotta he olisivat tarvittaessa käytettävissä. Palkkaakaan ei haluta maksaa kuin niiltä työtunneilta, jolloin tehty työ tuottaa todellista lisäarvoa asiakkaille ja tätä kautta myös organisaatioille.

Tämä kehitys johtaa töiden pirstoutumiseen ja ihmisten toimeentulon muuttumiseen epävarmemmaksi. Toisaalta epävarmuuden koettelemat ihmiset oppivat arvostamaan omaan käyttöön jäävän ajan lisääntymistä ja myös hankkimaan laatua elämään pienemmälläkin rahalla. Keinoihin kuuluvat muun muassa palvelujen ja tavaroiden vaihdanta tai kierrätys tavoilla, joista ei koidu yhteiskunnalle läheskään nykyisentasoisten hyvinvointi­palveluiden ylläpitämiseen tarvittavia verotuloja.

Näissä oloissa on vaikea kuvitella teollisuusmaiden vielä yltävän kasvuun, jota täystyöllisyyden saavuttaminen ja nykyisenkaltaisen hyvinvointi­yhteiskunnan säilyminen edellyttäisivät. Kasvun painopiste siirtyy vanhoista teollisuusmaista – ja työikäisten määrän rajun supistumisen seurauksena myös Itä-Aasiasta – eteläiseen Aasiaan ja Afrikkaan, joissa työvoima kasvaa nopeimmin.

Lisäksi ihmiskunnan taloudelliset toiminnot ovat jo nyt ajautuneet luonnonvarojen riittävyyden ja ympäristön mukautumis­kyvyn kannalta katsottuna täysin kestämättömälle pohjalle. Etenkin teollisuusmaat joutuvat pienentämään ekologisen jalanjälkensä murto-osaan nykyisestä ja pitämään kiirettä muutoksen käynnistämisessä, jos sivilisaatiomme halutaan ylipäätään pysyvän hengissä jatkossakin.

Suomi ja muut Pohjoismaat nousivat viime vuosisadalla edelläkävijöiksi täystyöllisyyteen nojaavan hyvinvointi­yhteiskunnan rakentamisessa. Olemme tottuneet kantamaan vastuuta myös ympäristöstämme, toihan Norjan entisen pääministerin Gro Harlen Brundtlandin johtama komissio aikanaan kestävän kehityksen idean kansainväliseen tietoisuuteen.

Olosuhteiden muutos ei ole kuitenkaan saanut Pohjoismaita luopumaan täystyöllisyyden tavoitteesta, vaikka etenkin me suomalaiset olemme pudonneet todella kauas sen käytännön toteutumisesta.

Entä jos hyväksyisimme nykymaailmassa vallitsevat realiteetit ja määrittelisimme politiikan tavoitteet uudelleen?

Voisimme asettaa perinteisen täystyöllisyyden sijasta tavoitteeksemme kaikinpuolisesti kestävän ja kansalaisistaan huolehtivan yhteiskunnan, jossa tehdään työtä monilla eri tavoilla ja vain sen verran, kuin on tarpeen yksilöiden toimeentulon turvaamiseksi ja yhteiskunnan tehtävien hoitamiseksi. Samalla voisimme tavoitella yhteiskuntaa, joka kykenee tarjoamaan mielekkäät tuottavan osallistumisen mahdollisuudet kaikille ja jossa kehitetään aktiivisesti myös muualla maailmassa kaupaksi meneviä kestävän elämän ratkaisuja.

Juuri nyt suomalaisen työelämän keskeisimmät toimijat ovat juuttuneet tiukkaan vääntöön siitä, miten vallitsevat työehdot ja työmarkkinoiden pelisäännöt saadaan sovitettua uusiin taloudellisiin realiteetteihin. Tämä ei tarjoa hyvää pohjaa rakentaville keskusteluille työn pitkän aikavälin kehitysvaihtoehdoista, mistä yhteiskunta­sopimuksen kaatuminenkin kertoo.

Mutta ajankohtaisten kiistojen synnyttämien pölyjen laskeuduttua – sen paremmin hallituksen, elinkeinoelämän kuin ammatti­yhdistys­liikkeenkään piirissä – ei enää voida kovin pitkään väistää kysymyksiä siitä, miten työn maailma on muuttumassa ja miten suomalaisen työn kehittymiselle voidaan jatkossa järjestää mahdollisimman hyvät edellytykset.

Antti Kasvio on yhteiskuntatieteiden tohtori ja työelämän tutkija.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Kommentit