tk-icons
Sivuston näkymät

Köyhyysrajalla hinnat ovat nousseet enemmän

3.5.2018
Olli Savela

Pienellä budjetilla elävän kulutus kohdistuu asioihin, jotka ovat 2000-luvulla kallistuneet virallista inflaatiota enemmän, analysoi Olli Savela. Raskaimmin köyhien kukkaroa on kurittanut vuokralla asuminen.   

Tilastokeskus kertoo joka kuukausi, kuinka paljon kuluttaja­hinnat ovat nousseet. Esimerkiksi viime vuonna hinnat nousivat keskimäärin 0,7 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kuluttajahintaindeksi kuvaa keski­määräistä hintojen muutosta. Se perustuu tutkimuksiin siitä, kuinka paljon suomalaiset keski­määrin kuluttavat erilaisia tavaroita ja palveluita. Mutta jokaisella ihmisellä on oma kulutus­rakenteensa, joka poikkeaa keski­määräisestä kulutuksesta, ja sen takia omalle kohdalle osuva hintojen muutos poikkeaa kuluttaja­hintaindeksin kertomasta.   

Hintojen muutoksella on luonnollisesti merkittävä vaikutus siihen, miten nimellisten tulojen reaalinen osto­voima kehittyy.

Eri väestöryhmien reaali­tulot kehittyvät eri lailla kahdesta syystä. Heidän nimelliset tulonsa kehittyvät eri lailla, ja heidän kokemansa inflaatio kehittyy eri lailla. Inflaation eriytymiseen on kiinnittänyt aikaisemmin huomiota ainakin Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Tässä artikkelissa olen laskenut, miten kohtuullisen minimin mukaan kuluttavien ihmisten elin­kustannukset ovat muuttuneet viime vuosina. Selvitin tätä käyttäen apuna Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusta ”kohtuullisen minimin mukaisen elämän” edellyttämästä kulutus­tasosta. (Viite­budjetin laadinnasta tarkemmin alla.)

Kohtuullisella elämällä tarkoitetaan minimin mukaista kulutus­tasoa, jolla ihminen tulee toimeen, voi yllä­pitää terveyttä ja kokee voivansa osallistua yhteis­kunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Se kertoo, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen.

Tutkimuksessa laskettiin yhdeksälle esimerkki­taloudelle kohtuullisen elämän edellyttämä viite­budjetti vuonna 2013. Käytännössä kohtuu­budjetilla elävät ihmiset elävät hyvin lähellä virallista köyhyys­rajaa, joka oli vuonna 2013 yksin asuvalla henkilöllä 1 188 euroa kuukaudessa.

Kulutuksen rakenne poikkeaa selvästi

Laskin näille yhdeksälle esimerkki­taloudelle yhteen lasketun kulutus­rakenteen, joka poikkesi selvästi kuluttaja­hintaindeksin paino­rakenteesta (taulukko 1).

Suurin poikkeama oli vuokra­menoissa, joiden osuus oli esimerkki­talouksilla 34,9 prosenttia kaikista kulutus­menoista, kun osuus kuluttaja­hintaindeksissä oli 7,6 prosenttia vuonna 2013. Kaikkien kohtuu­budjetilla elävien oletettiin asuvan vuokralla.

Toinen menoryhmä, jonka kulutus­osuus oli kohtuu­budjetilla elävillä kuluttaja­hintaindeksiä suurempi, olivat elin­tarvikkeet. Niiden osuus oli 19,7 prosenttia, kun se kuluttaja­hintaindeksissä oli 13,9 prosenttia.

 Taulukko 1. Hintaindeksien paino­rakenteet 2013
 Taulukko 1. Hintaindeksien paino­rakenteet 2013. Lähde: Tilastokeskus, kuluttaja­hintaindeksi ja kirjoittajan laskelma.
Lähde: Tilastokeskus, kuluttaja­hintaindeksi ja kirjoittajan laskelma.

Myös julkisen liikenteen menojen osuus oli kohtuu­budjetilla elävillä selvästi korkeampi kuin kuluttaja­hintaindeksissä. Osuus oli 6,8 prosenttia, kuluttaja­hintaindeksissä puolestaan 2,5 prosenttia.  

Kulttuuriin ja vapaa-aikaan kohtuu­­budjetilla elävät käyttivät huomattavasti vähemmän, vain 5,1 prosenttia menoistaan, kun näiden menojen osuus kuluttaja­hinta­indeksissä oli 12,3 prosenttia. Kulttuuri ja vapaa-aika sisältää muun muassa television, radion, tieto­koneen, sanomalehti­tilauksen ja harrastuksia. Viestintä on lähinnä puhelin­kuluja.

Alkoholin ostoon kaupasta ja tupakkaan kohtuu­budjetilla elävät eivät kuluttaneet lainkaan, kuluttajahinta­indeksissä niiden osuus oli 5,5 prosenttia. Ravintola­menot ovat valta­osaltaan työpaikka­lounaita. Työ­ikäisten on tässä oletettu käyvän töissä.

Köyhyysrajalla puolisen prosentti­yksikköä nopeampi inflaatio

Laskin kohtuubudjetilla eläville oman hinta­indeksin käyttäen edellä mainittua paino­rakennetta ja kuluttaja­hintaindeksin alaerien piste­lukuja.

Kuviossa 1 on verrattu kohtuu­budjetin hinta­indeksiä viralliseen kuluttajahinta­indeksiin. Tulos on se, että köyhyys­rajalla eläville hinnat ovat 2000-luvulla kohonneet melkein joka vuosi enemmän kuin kuluttaja­hintaindeksi kertoo.

Kuluttajahintaindeksi on kohonnut 2000-luvulla keski­määrin 1,5 prosenttia vuodessa, mutta köyhyys­rajalla eläville hinnat ovat nousseet keski­määrin 1,9 prosenttia vuodessa. Hinta­taso on tässä vertailussa noussut heille keski­määrin 0,4 prosentti­yksikköä enemmän vuodessa.

Kuvio 1. Vuosittainen hintojen muutos, %
Kuvio 1. Vuosittainen hintojen muutos, prosenttia. Lähde: Tilastokeskus, kuluttajahinta­indeksi ja kirjoittajan laskelma
Lähde: Tilastokeskus, kuluttajahinta­indeksi ja kirjoittajan laskelma

Näin laskettu kohtuubudjetin hinta­muutos ei ole aivan suoraan vertailu­kelpoinen kuluttajahinta­indeksiin (2000 = 100), koska jälkimmäinen on muodostettu ketjuttamalla eri perus­vuosien indekseistä (2000 = 100, 2005 = 100, 2010 = 100 jne.) ja eri indekseillä on ollut erilainen paino­rakenne. Jotta tulokset olisivat paremmin vertailu­kelpoisia, laskin myös kuluttajahinta­indeksin (2000 = 100) uusiksi käyttäen vuoden 2013 paino­­rakennetta ja samaa laskenta­tarkkuutta kuin kohtuu­budjetin hinta­indeksissä.

Laskelmani poikkesi lievästi virallisesta kuluttajahinta­indeksistä, erityisesti 2000-luvun alku­vuosina, jolloin kulutus­rakenne poikkesi enemmän vuoden 2013 kulutus­rakenteesta. Keski­määräinen hintojen vuosi­muutos oli 1,4 prosenttia eli hieman vähemmän kuin virallisessa hinta­indeksissä (1,5 prosenttia). Ero kohtuu­budjetin hinta­muutokseen oli 0,5 prosentti­yksikköä.

Erot voivat tuntua pieniltä, mutta kertautuessaan vuodesta toiseen ne kasvavat merkittäviksi. Viralliseen kuluttajahinta­indeksiin eroa on syntynyt 17 vuoden aikana yhteensä 7,0 prosenttia (kuvio 2). Vuoden 2013 paino­rakenteella laskettuun ja paremmin vertailu­kelpoiseen kuluttajahinta­indeksiin eroa on syntynyt 8,2 prosenttia.


Kuvio 2. Hintaindeksien kehitys, 2000 = 100
Kuvio 2. Hintaindeksien kehitys, 2000 = 100. Lähde: Tilastokeskus, kuluttaja­hintaindeksi ja kirjoittajan laskelma
Lähde: Tilastokeskus, kuluttaja­hintaindeksi ja kirjoittajan laskelma

Vuokrien nousu on nostanut hinta­tasoa

Selvästi merkittävin eroa synnyttänyt tekijä on ollut vuokrien kehitys, koska vuokrat ovat nousseet paljon yleistä hinta­tasoa nopeammin. Mitä suurempi on vuokrien osuus kulutuksessa, sitä enemmän hinnat ovat nousseet. Pieni­tuloisilla vuokrien osuus on selvästi suurempi. (Ks. myös kulutustutkimuksen tiedot pieni­tuloisten vuokra-asumisen yleistymisestä viime vuosi­kymmeninä.)

Sen sijaan esimerkiksi perheen koolla ja rakenteella ei ollut juuri vaikutusta tuloksiin, ei myöskään sillä, oliko auto katsottu välttämättömäksi vai ei.

Elintarvikkeiden kulutusosuus oli köyhyys­rajalla elävillä myös suurempi. Sen vaikutus on vaihdellut hinta­kehityksestä riippuen. Aivan viime vuosina elin­tarvikkeiden hinnat ovat alentuneet, mikä on vaikuttanut päin­vastaiseen suuntaan kuin vuokrien kehitys.

Pitkällä aikavälillä elin­tarvikkeiden hinnat ovat nousseet keski­määräistä enemmän. Tänä vuonna elin­tarvikkeiden hinnat ovat kääntyneet taas nousuun.

Reaalitulojen kehityksestä toisen­lainen kuva

Tulonjakotilasto julkaisee tietoja eri tulo­kymmenysten reaali­tulojen kehityksestä. Tällöin nimelliset tulot muunnetaan reaalisiksi rahanarvo­kertoimen muutoksella eli kuluttajahinta­indeksin muutoksella. Hinta­kehityksen oletetaan olevan sama kaikissa tulo­kymmenyksissä, muutakaan vaihto­ehtoa ei ole ollut.

Köyhyysrajalla elävien hinta­indeksi on poikennut virallisesta kuluttajahinta­indeksistä erityisesti pitkän taantuman aikana vuodesta 2008 alkaen.

Uusimman tulonjako­tilaston mukaan kaikkein pieni­tuloisimman kymmenes­osan käytettävissä olevat raha­tulot kasvoivat vuodesta 2008 vuoteen 2016 reaalisesti 9,5 prosenttia. Tuolla aika­välillä hinnat nousivat edellä kerrottujen laskelmien mukaan köyhyys­rajalla eläville 4,7 prosenttia nopeammin kuin kuluttajahinta­indeksi. Käyttäen köyhyys­rajalla elävien hinta­indeksiä olisi reaali­tulojen kasvu kahdeksan vuoden aikana ollut 4,6 prosenttia eli suunnilleen puolet tulonjako­tilaston kertomasta kasvusta.

Vastaavasti toiseksi pieni­tuloisimman kymmenyksen reaali­tulot kasvoivat tilaston mukaan samana aikana 8,3 prosenttia, mutta köyhyys­rajalla elävien hinta­kehitystä käyttäen vain 3,4 prosenttia.

Myös näissä pienituloisimmissa ryhmissä on omistus­asunnossa asuvia, joihin vuokrien korotukset eivät vaikuta. Laskelma reaali­tulojen toisen­laisesta kehityksestä koskee lähinnä vuokralla asuvia. 

Käytännössä tulokehitys on voinut olla vielä heikompi. Kohtuu­budjetilla elävien ei oleteta ostavan lainkaan kaupasta alkoholia eikä tupakkaa. Niiden hinnat ovat nousseet keski­määräistä enemmän.

Myös terveysmenot on tässä oletettu melko pieniksi; henkilöillä ei oleteta olevan kroonisia sairauksia tai allergioita. Terveys­menotkin ovat kallistuneet yleistä hinta­kehitystä nopeammin. Jos kyseessä on pitkäaikais­sairas tai vammainen, keski­määräinen hintojen nousu on ollut edellä mainittua nopeampaa.

 

Kirjoittaja on Tilasto­keskuksesta eläkkeelle jäänyt yli­aktuaari. Kirjoittaja kiittää Jaana Hellmania, Anna-Riitta Lehtistä ja Satu Montosta kommenteista.

 

Miten viitebudjetti on laadittu?

Kuluttajatutkimuskeskus on laatinut jo useita tutkimuksia ”kohtuullisen minimin mukaisen elämän” edellyttämästä kulutus­tasosta eri aikoina. Olen käyttänyt vuoden 2013 viitebudjettia. Myös uudempia viite­budjetteja on laadittu, mutta tämä oli käyttö­kelpoisin tähän tarkoitukseen, koska hinta­muutosten tarkastelu ulottui aikavälille 2000–2017 ja vuoden 2013 paino­rakenne kuvaa paremmin aiempia vuosia kuin uudemmat paino­rakenteet. Lisäksi esimerkki­perheitä oli hyvin kattavasti.

Tutkimuksessa selvitettiin, ”millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutus­taso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteis­kunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat.

Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tulee kuluttaa. Sen sijaan se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aika­välillä, esi­merkiksi kuukauden aikana.” 

Tutkijat kävivät ryhmä­keskusteluja kuluttajien kanssa esimerkiksi teinilapsi­perheen välttämättömästä kulutuksesta, jonka myötä saatiin rakennettua hyödyke­listat.

Kuluttajalähtöisen menetelmän etuna on laaja-alainen ymmärrys elämän­tilanteista ja kulutuksesta. Tutkijat tekivät lopulliset ratkaisut hyödykkeistä ja hinnoista, jotka mahdollistavat kuluttajien välttämättöminä pitämät arjen toiminnot.

Viitebudjetti laadittiin yhdeksälle esimerkki­taloudelle: yksin asuvat miehet ja naiset (alle 45‐vuotiaat ja yli 65‐vuotiaat), lapseton pari, yksin­huoltaja, jolla kaksi lasta sekä kolmelle lapsi­perheelle, joissa alle 10‐vuotiaita lapsia ja teini-ikäisiä lapsia. Tarkemmat tiedot löytyvät tutkimuksesta.

Viitebudjetit ovat hyvin riippuvaisia asuin­paikasta, koska vuokra­taso vaihtelee maan eri osissa. Helsingin vuokra­taso on kaksin­kertainen verrattuna alle 20 000 asukkaan paikka­kuntiin.

Vuokra sisältää myös vesimaksun mutta ei sähköä. Vuokrat ovat brutto­vuokria eikä mahdollista asumis­tukea ole vähennetty, koska asumis­tuki luetaan tuloihin ja se sisältyy esi­merkiksi tulonjako­tilaston tulo­käsitteeseen.

Käytännössä kohtuubudjetilla elävät ihmiset elävät hyvin lähellä virallista köyhyys­rajaa. Ainoastaan ne lapsi­perheet, joille auto oli katsottu välttämättömäksi, ylittivät köyhyys­rajan selvästi juuri auton takia.

Omaan tarkasteluuni valitsin 60 000–100 000 asukkaan paikka­kunnan, jolla vuokra­taso lienee lähellä maan keski­määräistä.

Kaikille yhdeksälle esimerkki­taloudelle määritellyt viite­budjetit jaoin kuluttajahinta­indeksin 12 pää­ryhmän kesken tarkempien viite­budjettien mukaisesti. Asumisen ja liikenteen budjetit jaoin tarkemmille ala­ryhmille, koska niissä sekä ala­ryhmien paino­rakenne että ala­ryhmien hinta­kehitys poikkeavat merkittävästi toisistaan. Auton kustannukset jaoin auton hankinnan, käytön ja auto­vakuutuksen kesken samassa suhteessa kuin kuluttajahinta­indeksissä.

Sitten laskin yhteen yhdeksän esimerkki­talouden kulutuksen ja sain näin arvioitua karkeasti kohtuu­budjetilla elävien keski­määräisen kulutuksen paino­rakenteen vuonna 2013. Se poikkesi merkittävästi kuluttajahinta­indeksin paino­rakenteesta.

Näin saadulla paino­rakenteella laskin kohtuu­budjetilla elävien kulutuksen hinta­muutoksen käyttäen kuluttajahinta­indeksin (2000 = 100) ala­ryhmien piste­lukuja. Ne oli ensin muutettava perus­vuoden 2013 (2013 = 100) mukaisiksi. Yhteen painotetun indeksin muunsin lopuksi viite­vuoden 2000 (2000 = 100) mukaiseksi.

Laskelma löytyy oheisesta taulukosta.

Kuluttajahintaindeksistä laskin myös mainitun toisen version käyttäen samalla lailla vuoden 2013 paino­rakennetta ja samoja ala­ryhmiä kuin kohtuu­budjetin hinta­indeksissä.

Tulokset eivät ole ehdottoman tarkkoja, koska en käyttänyt kuluttajahinta­indeksin yksityis­kohtaista paino­rakennetta. Suuntaa antavina niitä voi hyvinkin pitää.

Tulonjakotilaston tiedot löytyvät Tilasto­keskuksen tilastotieto­kannan (StatFin) taulukosta 14 (käytettävissä olevat raha­tulot ml. myynti­voitot).

Olli Savela

 

Kommentit

Lue samasta aiheesta: