tk-icons
Sivuston näkymät

Arvonlisävero häivyttää progression vaikutuksen pieni­tuloisimmilta

8.1.2019
Tuomas Parikka
Kuva: shutterstock

Kulutukseen kohdistuvia arvonlisä­veroja maksetaan Suomessa noin 17 miljardia euroa, josta yli puolet on koti­talouksien maksamaa. Suhteessa tuloihin pieni­tuloisimmat maksavat niitä eniten, mikä heikentää kokonais­veroasteen progressiota.

Tulonjakotilaston loppu­vuoden julkistukset ovat herättäneet keskustelua.

Suomen verojärjestelmän yhteydessä puhutaan usein progressiivisuudesta, millä tarkoitetaan sitä että veroa maksetaan sitä suurempi osuus mitä korkeammasta veron perusteena olevasta summasta on kysymys.

Käytännössä verot mukautetaan usein maksu­kyvyn mukaan, esimerkiksi ansiotulo­verotuksessa vero­prosentti nousee tulojen myötä. Yksi verotuksen keskeisistä jako­poliittisista tavoitteista onkin tasata kansalaisten tulo­eroja.

Suomessa progressiivista verotusta on nimenomaan välitön verotus, kuten ansio­tulo- ja kunnallis­verot, jotka vero­velvollinen kansalainen maksaa useimmiten ennakon­pidätyksenä vero­hallinnolle.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että pelkästään välittömän verotuksen tarkastelu voi antaa progressiosta vääristyneen kuvan, sillä julkinen sektori kerää lisäksi myös välillisiä veroja. Niihin lukeutuvat tavaroiden ja palveluiden verot, jotka sisältyvät tuotteen myynti­hintaan tai maksetaan maahan­tuonnin yhteydessä. Näitä ovat muun muassa valmiste- ja arvonlisä­verot.

Verona arvonlisävero on siinä mielessä tasa­vero, että vero­prosentti on kaikille sama tuloista tai verotettavasta summasta riippumatta. Arvonlisä­verotusta on kuitenkin pidetty profiililtaan regressiivisenä siksi, että sen katsotaan kohdistuvan suhteellisesti enemmän pieni­tuloisempaan kansan­osaan.

Toisaalta on esitetty myös argumentteja, joiden mukaan arvonlisä­vero on progressiivinen, koska ostos­kori vaihtelee: pieni­tuloinen käyttää suhteessa enemmän ruokaan ja lääkkeisiin, joiden arvonlisä­verokanta on matalampi.

Välilliset verot ovat Suomessa merkittävä osa kokonais­verotusta, minkä vuoksi ne tulee huomioida tarkastellessa verotuksen väestö­ryhmittäistä kohdistumista ja tulon­jakoa tasaavia vaikutuksia. Suhteuttamalla sekä välittömien että välillisten verojen yhteis­summa koti­talouden tuloihin saadaan arvio koti­talouden kokonais­veroasteesta, minkä perusteella voidaan arvioida tarkemmin sitä, kuinka verot jakaantuvat eri väestö­ryhmien välillä.

Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti arvonlisä­verojen kohdistumista tulo­luokittain sekä sitä, miten käytetty mittari vaikuttaa tuloksiin. Suhteessa tuloihin arvonlisä­verojen voi olettaa olevan regressiivisiä, mutta esi­merkiksi suhde kokonais­kulutukseen on epäselvä.

Tarkastelu rajoittuu vuosi­tuloihin tai vuosi­kulutukseen, vaikkakin teoreettisesti oikeampi mutta käytännössä hankala tapa olisi arvioida verotuksen vaikutuksia elinkaari­tulojen tai -kulutuksen näkö­kulmasta.

Kulutustutkimuksen aineisto pohjana

Tarkastelussa on käytössä tuorein kulutus­tutkimuksen aineisto vuodelta 2016. Sen tavoite­perusjoukkona olivat Suomessa vakituisesti asuvat yksityis­kotitaloudet. Alku­peräinen otos­koko oli noin 8 200, ja hyväksytyn aineiston osuus oli 46 prosenttia eli 3 673 koti­taloutta.

Tiedot kerättiin puhelin- ja käynti­haastatteluilla sekä kahden viikon kuittien­keruu- ja muistikirja­jaksolla. Koti­talouksien tausta­tietoja on kerätty myös väestö­rekisteristä sekä toimeen­tuloon ja sosiaali­etuuksiin liittyvistä rekistereistä.

Aineisto ei sisällä valmiste­veroja, sillä kansan­talouden panos-tuotos­taulukoista niitä ei ole saatavilla vielä vuoden 2016 aineistolle. Valmiste­veroihin sisältyvät mm. alkoholi­juomien, tupakan sekä poltto­aineiden verot.

Maksetut arvonlisä­verot on laskettu kulutus­tutkimuksen aineistoon jokaiselle hyödyke­ryhmälle arvonlisä­verokantojen mukaan. Tässä tarkastelussa hyödynnetään niiden yhtei­ssummaa osuutena brutto­tuloista sekä kulutus­menoista. Tämän lisäksi on laskettu maksettujen välittömien verojen ja vero­luonteisten maksujen yhteis­summa, sekä sen osuus brutto­tuloista.

Tulo- ja veromuuttujat on muunnettu koti­talouksien välillä vertailu­­kelpoisiksi OECD-modifioidun kulutusyksikkö­asteikon avulla, jossa koti­talouden ensimmäinen aikuinen saa suhdeluvun 1, muut yli 13-vuotiaat saavat suhde­luvun 0,5 ja alle 14-vuotiaat suhde­luvun 0,3.

Luokittelevina muuttujina käytetään tässä tarkastelussa brutto­tuloista sekä kulutus­menoista laskettuja desiilejä, jotka on muodostettu järjestämällä koti­taloudet niiden kulutusyksikkö­kohtaisten tulojen tai kulutuksen mukaan kymmeneen ryhmään siten, että kussakin ryhmässä on yhtä monta koti­taloutta perus­joukossa.

Arvonlisäverokannat nousseet

Arvonlisävero (alv) on hyödykkeiden ja palvelujen kulutukseen kohdistuva välillinen vero, jonka vero­velvollinen yritys kantaa, sisällyttää myynti­hintaansa ja lopullinen kuluttaja maksaa.

Valtioneuvoston tilin­päätöksen mukaan arvonlisä­veroa maksettiin 17,1 miljardia euroa vuonna 2016. Tästä koti­talouksien maksama osuus oli runsaat kymmenen miljardia euroa. Vertailun vuoksi: veron­alaiset tulot -tilaston mukaan välittömiä veroja maksettiin 30,4 miljardia euroa, josta esi­merkiksi paljon esillä olevan valtion ansiotulo­verotuksen osuus on 5,8 miljardia euroa.

Kulutuksen verottamista on perusteltu työllisyys­vaikutuksilla – työn verotuksen laskemisen ja kulutuksen verotuksen nostamisen on ajateltu parantavan työn tarjontaa ja vähentävän vääristymiä työ­markkinoilla. Työllisyys­vaikutuksia on kuitenkin tutkimus­näytön perusteella arvioitu vähäisiksi. (esim. Riihelä 2010.)

Yleinen arvonlisä­verokanta on Suomessa 24 prosenttia. Tämän lisäksi verotuksessa hyödynnetään kahta alennettua kantaa, jotka ovat 14 ja 10 prosenttia. (Taulukko 1)

Kokonaan arvonlisä­verotuksen ulkopuolelle jäävät mm. vuokrat, vastikkeet sekä terveyden- ja sairaan­hoidon palvelut.

Taulukko 1. Arvonlisä­verokannat Suomessa 2016
Yleinen verokanta 24 %
Alennettu verokanta
  • Elintarvikkeet
  • Rehut
  • Ravintola- ja ateriapalvelut
14 %
Alennettu verokanta
  • Kirjat
  • Lääkkeet
  • Liikuntapalvelut
  • Elokuvanäytökset
  • Kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsymaksut
  • Henkilökuljetukset
  • Majoituspalvelut
  • Televisio- ja yleisradiotoiminnasta saadut korvaukset
  • Vähintään kuukauden ajaksi tilatut sanoma- ja aikakauslehdet
10 %

Lähde: Valtiovarainministeriö 2018

Kotitaloudet maksoivat vuonna 2016 arvonlisä­veroja käyvin hinnoin keski­määrin noin 3 884 euroa, kun vuonna 2012 vastaava summa oli 3 808 euroa (taulukko 2).

Taulukko 2. Maksetut arvonlisä­verot keski­määrin 2012 ja 2016, €
    2012   2016
Kotitalous 3 808 3 884
Kulutusyksikkö      2 506  2 594

Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto­keskus

Tässä on syytä huomioida, että kukin arvonlisä­verokanta on noussut prosenttiyksiköllä vuodesta 2012, mikä selittää maksettujen arvonlisä­verojen kasvua. OECD-modifioitua kulutus­yksikköä kohti summat olivat keski­määrin noin 2 506 euroa vuonna 2012 ja 2 594 euroa vuonna 2016.

Arvonlisäveron regressiivisyys kumoaa tulo­veron progression pieni­tuloisimmilta

Suomalaisten kulutus on pitkällä aika­välillä saman­kaltaistunut, mutta tulo­tasoon perustuvia eroja on havaittavissa kulutuksen pää­luokissa.

Suuri osa kaikkien kotitalouksien kulutuksesta koskee välttämättömyyksiä kuten elin­tarvikkeita ja asumista. Alimmissa tulo­luokissa välttämättömyyksien osuus kulutus­menoista on noin 60 prosenttia, kun ylimmissä luokissa vastaava osuus on hieman yli 40 prosenttia.

Kuvio 1: Arvonlisäverojen ja välittömien verojen osuudet brutto­tuloista bruttotulo­kymmenyksittäin, %
Kuvio 1: Arvonlisäverojen ja välittömien verojen osuudet brutto¬tuloista bruttotulo¬kymmenyksittäin, % Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto¬keskus
Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto­keskus

Kuviosta 1 ilmenee, että arvonlisä­vero on regressiivinen vero, eli pieni­tuloiset maksavat suuremman osuuden suhteessa tuloihinsa. Pieni­tuloisimmassa ryhmässä arvonlisä­veron osuus tuloista on 12 prosenttia, kun suuri­tuloisimmassa ryhmässä se on viisi prosenttia.

Regressio kohdistuu selkeästi kaikkein pieni­tuloisimpaan ryhmään. Arvonlisä­verojen osuus laskee yhdeksään prosenttiin siirryttäessä toisiksi pieni­tuloisimpaan ryhmään.

Vastaavaa eroa ei muiden ryhmien välillä ole, ja osuudet ovat keskenään huomattavasti tasaisempia. Esimerkiksi kolmannen ja kahdeksannen tulo­ryhmän osuudet vaihtelevat prosentin sisällä. Kahdessa suuri­tuloisimmassa ryhmässä osuus laskee kussakin prosenttiyksikön verran.

Kahdessa pienituloisimmassa ryhmässä kokonais­veroasteenkaan osalta ei ole havaittavissa merkittävää progressiota. Välittömän verotuksen progressio ei siis tässä tapauksessa onnistu tasaamaan arvonlisä­verojen regressiivisyyden vaikutusta täysin.

Tässä tulee huomioida, että tarkastelu ei sisällä valmiste­veroja. Vuoden 2012 aineiston perusteella valmiste­verojen osuus tuloista oli pieni­tuloisimmassa kymmenyksessä viisi prosenttia ja suuri­tuloisimmassa kymmenyksessä kolme prosenttia. Tämän perusteella on toden­näköistä, että valmiste­verot kohdistuisivat alimpiin tulo­luokkiin myös vuoden 2016 aineistossa.

Tulojen vai kulutuksen mukaan?

Olennainen osa keskustelua on, mitä vasten verojen progressiota ja regressiota tarkastellaan. Katsantokanta vaikuttaa olennaisesti loppu­tulokseen. Arvonlisä­verot ovat kulutus­veroja, joten on esitetty, että niitä tulisi arvioida suhteessa kulutukseen.

Seuraavaksi esittelen arvonlisä­verojen osuuksia brutto­tuloista sekä kulutuksesta. Käytän kahta eri luokittelevaa desiili­muuttujaa, joista toinen perustuu brutto­tuloihin ja toinen kulutus­menoihin.

Kuvio 2: Arvonlisäveron osuudet brutto­tuloista ja kulutus­menoista tulo­kymmenyksittäin, %
Kuvio 2: Arvonlisäveron osuudet brutto¬tuloista ja kulutus¬menoista tulo¬kymmenyksittäin, % Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto¬keskus
Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto­keskus

Kun osuuksia tarkastellaan tulo­kymmenysten mukaan, näkymä on selkeästi regressiivinen. Pieni­tuloisimmat maksavat arvonlisä­veroa miltei 12 prosenttia tuloistaan, kun suuri­tuloisimmilla osuus on noin viisi prosenttia. (Kuvio 2)

Arvonlisäveron osuus kulutus­menoista on kaikissa tulo­kymmenyksissä noin kymmenen prosentin luokkaa. Tällä tarkastelu­tavalla vero ei ole regressiivinen, mutta progressio on varsin pientä. Toden­näköisesti pieni prosenttiyksikön ero johtuu siitä, että alemmissa tulo­ryhmissä kulutus­menoista suurempi osuus menee välttämättömyyksiin – kuten elin­tarvikkeisiin – joiden arvonlisä­verokanta on pienempi.

Alennetuista vero­kannoista kuitenkin hyötyvät kaikki kuluttajat, minkä vuoksi niitä on pidetty tehottomina tulon­jaon tasaajina (esim. Riihelä 2010).

Kuvio 3: Arvonlisäveron osuudet brutto­tuloista ja kulutus­menoista kulutus­kymmenyksittäin, %

Kuvio 3: Arvonlisäveron osuudet brutto¬tuloista ja kulutus¬menoista kulutus¬kymmenyksittäin, % Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto¬keskus
Lähde: Kulutustutkimus 2016, Tilasto­keskus

Kun maksettujen verojen osuuksia tarkastellaan kulutus­kymmenysten mukaan, näkymä on progressiivinen, mikä johtunee sisällöllisestä erosta (kuvio 3). Vähiten kuluttava kymmenys maksaa arvonlisä­veroja suhteessa tuloihinsa noin viisi prosenttia, kun eniten kuluttavalla kymmenyksellä osuus on 12 prosenttia.

Arvonlisäverojen osuudet kulutuksesta ovat saman­suuntaiset mutta loivemmat: vähiten kuluttavalla kymmenyksellä noin kahdeksan ja eniten kuluttavalla noin 12 prosenttia. Arvonlisä­verojen osuus sekä brutto­tuloista että kulutus­menoista on selkeästi suurempi eniten kuluttavan ryhmän kohdalla.

Kulutus- ja tulodesiilit ovat erilaisia jakaumia sisällöllisesti: vähän kuluttava ei ole automaattisesti pieni­tuloinen. Eniten kuluttava luokka voi hyvinkin sisältää pieni­tuloisia, jotka maksavat suuremman osuuden tuloistaan arvonlisä­veroina.

Jos vertaillaan kuvioiden 2 ja 3 arvonlisä­vero-osuuksia brutto­tuloista, huomataan että ne näyttävät ikään kuin peili­kuvilta toisistaan. Koti­taloudet, jotka kuluttavat enemmän kuin ansaitsevat, sijoittuvat matalampiin tulo­luokkiin mutta korkeampiin kulutus­luokkiin. (esim. Valve 2018).

Valmisteverot vielä kärjistävät regressiota

Tuloryhmittäin tarkasteltuna arvonlisä­verotus on tämän selvityksen mukaan regressiivistä, eli pieni­tuloisemmat koti­taloudet maksavat enemmän suhteessa tuloihinsa kuin suuri­tuloiset. Tätä voidaan pitää ongelmallisena verotuksen tulon­jakoa tasaavaa merkitystä vasten.

Välittömissä veroissa progressio on selkeä, mutta välilliset verot heikentävät sitä kokonais­veroasteen osalta, kuten kuvio 1 osoittaa.

Suhteessa tuloihin arvonlisä­verot kohdistuvat nimenomaan kaikkein pieni­tuloisimpiin ryhmiin. Tarkastelusta puuttuvat valmiste­verot, mutta ne eivät vuoden 2012 aineiston perusteella ole progressiivisia. Niiden osuuden voisi näin ollen arvioida kärjistävän myös tässä tarkastelussa näkyvää regressiota.

Tulos näyttää erilaiselta, kun arvonlisä­verojen osuutta tarkastellaan suhteessa tuloihin tai kulutukseen. Kulutus­kymmenysten tarkastelu saa tulokset vaikuttamaan progressiivisemmilta, mutta ei muuta sitä tosi­asiaa, että pieni­tuloisimmat maksavat enemmän arvonlisä­veroja suhteessa tuloihinsa. Jokaisen on kulutettava, ja pieni­tuloisella kulutuksen – ja siten myös arvonlisä­veron – osuus tuloista on suurempi.

Arvonlisävero on näin ollen luonteeltaan regressiivinen vero. Verotuksen lopullista progressiota ja regressiota on kuitenkin mielekkäintä arvioida koko vero­järjestelmän tasolla. Kulutus­verojen regressiota voisi pyrkiä tasoittamaan esimerkiksi tulo­verotuksen progressiota säätämällä.

Hyvässä vero­järjestelmässä on tehokkuuden lisäksi kyse siitä, mitä pidetään reiluna ja oikeuden­mukaisena, mikä on etu­päässä poliittinen kysymys.

 

Kirjoittaja työskentelee yli­aktuaarina Tilasto­keskuksen tulot ja elinolot –vastuu­alueella.

 

Lähteet:

Jäntti, Markus 2009: Välillisen verotuksen kohtaannon kehityksestä Suomessa 1985–2006. Talous & Yhteiskunta 2/2009. 34–40.

Riihelä, Marja 2010: Arvonlisäveroreformien tulonjakovaikutukset. VATT. https://docplayer.fi/14079952-Arvonlisaveroreformien-tulonjakovaikutukset-marja-riihela-vatt.html

Suomen virallinen tilasto (SVT): Veronalaiset tulot [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-3843. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 11.12.2018]. http://www.stat.fi/til/tvt/index.html

Valtiovarainministeriö 2018: https://vm.fi/verotus/arvonlisaverotus

Valtion tilinpäätökset 2017: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160807/03_18_HVK2017_Liite2_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Valve, Tony 2018: The Distributional Effects of Indirect Taxation in Finland. Helsingin yliopisto.

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
14.11.2018
Katariina Pentti

Jos vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,5 prosenttia, varainsiirtoveron korvaamiseksi tämä tulisi nostaa 0,75 prosenttiin. Varainsiirtoveron osuus kaikista valtion verotuloista on vähäinen: sen osuus on 2000-luvulla vaihdellut 1–2 prosentin tietämillä.

Artikkeli
1.3.2018
Pekka Lith

Yksityisten sosiaali- ja terveys­palvelujen hintoihin sisältyy piilevää arvonlisä­veroa keski­määrin kahdeksan prosenttia. Alvittomia palveluja tarjoavat palvelun­tuottajat eivät voi vähentää tavara- ja palvelu­ostoihin tai investointi­hyödykkeisiin sisältyviä arvonlisä­veroja omassa verotuksessaan. Vastaava ilmiö koskee myös oppilaitos­ruokailua tarjoavia yksityisiä palvelun­tuottajia.

Blogi
23.2.2017
Olli Savela

Näin populismin kulta-aikoina mieleen nousee ikivanha vitsi siitä, että verot pitäisi siirtää valtion maksettavaksi. Yllättävää asiassa on se, että se ei olekaan pelkkä vitsi. Valtio todellakin maksaa huomattavan määrän veroja ja veronluonteisia maksuja. Samoin tekevät kunnat. Myös nämä verot lasketaan mukaan veroasteeseen.

Artikkeli
28.9.2016
Kaisa-Mari Okkonen

Opintotuen muuttaminen nykyistä lainapainotteisemmaksi vaikuttaisi tilastojen antamaan kuvaan pienituloisuudesta. Tulonjako­tilaston käsitteitä tulisikin tuolloin miettiä uudelleen.

Artikkeli
23.5.2016
Pekka Ruotsalainen

Taloudellinen toimeliaisuus on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Pääkaupunkiseudulle on myös keskittynyt entistä suurempi osa maan varakkaasta väestä. Tuloerot ovatkin kasvaneet nopeammin tällä alueella kuin muualla maassa.