Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Saisiko tämän kuvallisena

16.6.2017

Suomen kielessä riittää onnistuneita ja vähemmän onnistuneita sanontoja. Opiskeltuani viisi vuotta kuvajournalismia olen vakuuttunut sanonnan ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” kuulumisesta näiden onnistuneiden joukkoon.

Maailmassa puolestaan on tällä hetkellä yksi kirja, jonka haluaisin lukea heti. Lukisin sen jo ennen kaikkia niitä kirjoja, jotka odottavat pinossa pöydälläni.

Asiaa hidastaa se, että olen kirjaston jonossa sijalla 118. Kyseistä teosta kaupunginkirjastolla on yhteensä viisitoista kappaletta, jotka kaikki ovat lainattuja pitkälle tulevaisuuteen. Kirjakaupatkin huutavat ei-oota.

En puhu nyt tämän kesän kuumimmasta pokkaridekkarista tai kohumuistelmista. Jonosta päätellen kaikki haluavat lukea Juuso Koposen, Jonatan Hildénin ja Tapio Vapaasalon Tieto näkyväksi: Informaatiomuotoilun perusteet -kirjan. Raamattuunkin teosta voisi verrata, sillä kirjaa kutsutaan ensimmäiseksi suomenkieliseksi perusteokseksi tiedon kuvallistamisesta.

Sitä olikin jo kaivattu. Kattaahan tiedon visuaalinen esittäminen kaikki kuvalliset esitykset tilastografiikasta huonekalujen kokoamisohjeisiin.

Yliopisto-lehden arvostelussa Koposen ja kumppaneiden teoksesta kirjoitetaan sen saavan pohtimaan, tulisiko tutkimustuloksista raportoida tekstin sijaan kuvin. Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu puolestaan kehuu teosta yhdeksi viime vuosien merkittävimmäksi infografiikkaa käsitteleväksi kirjaksi. Se esiteltiin myös viimeisimmässä Tieto&trendit-lehdessä.

Tilastokeskuksen ja ESACin (European Statistical Advisory Committee) alkuviikosta järjestämässä Statistics - When facts count -seminaarissa Eurostatin vt. pääjohtaja Mariana Kotzeva totesi, että tilastoinnilta odotetaan nykyään aiempaa nopeampaa kuvallista esitystä. ”Infografiikoita minuuteissa!” Kotzeva sanoi. Ihmisillä on kiire nähdä kuvia, vaikka tosiasiassa laadukkaan grafiikan tekoon tarvitaan aikaa.

Kotzevan kanssa samoilla linjoilla oli Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun, jonka mukaan kuluttajat kaipaavat entistä enemmän visuaalista ja pelillistä sisältöä. Tilastotiedon tulisi olla nykypäivänä myös hauskaa, seminaarin viesti kuului. Tilastojen kuluttajista on tullut vaativampia, mikä on hyvä. Se pitää tekijät liikkeessä ja mukana kehityksessä.

Kuva koukuttaa ja saa jatkamaan lukemista. Auttaa, selittää ja konkretisoi.

Kuvien merkitysten ymmärtäminen tapahtuu aivoissamme tekstikokonaisuuksien hahmottamista helpommin, kirjoittaa Mark Smiciklas kirjassaan The Power of Infographics: Using pictures to communicate and connect with your audiences. Hyvä infografiikka mahdollistaa kokonaisuuden nopeankin hahmottamisen. Monisivuisista selvityksistä tämä on haastavampaa.

Kuva on roolitettu tekstin tukijaksi, vaikka sillä olisi voimaa olla omillaankin. Usein teksti voisi riittää vain avaamaan ja täydentämään kuvaa. Tulisiko se jo päästää itsenäistymään?

Luotetaan kuvaan, kyllä se jo pärjää.

Kirjoittaja työskentelee Tieto&trendit-toimituksessa korkeakouluharjoittelijana kesän 2017.

 

 

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

tk-icons