Varhaisin tilastomuistoni on 1960-luvun alusta, kun olin kansakouluikäinen. Seisoin serkkupoikani kanssa vastavalmistuneen kolmostien ylittävällä sillalla Hyvinkäällä. Seurasimme ohikulkevia autoja, jotka olivat matkalla Helsinkiin, oli Eläintarhan ajot.
Serkkupoikani huuteli autojen merkkejä, ja minä tein pahville tukkimiehen kirjanpitoa niistä. Kyseessä oli siis yksinkertainen otostutkimus automerkkien yleisyydestä Suomen maanteillä.
Tilastokeskukseen pääsin töihin 1. lokakuuta 1979 osa-aikaiseksi virastotyöntekijäksi aktuaarin nimikkeellä tulonjakotilastoon, työllistämisrahoilla. Myös siihen aikaan esiintyi akateemista työttömyyttä.
Olin valmistunut joulukuussa 1978 valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineena kansantaloustiede. Vuoden 1979 mittaan tilapäistöistä ansaitut rahat alkoivat loppua, ja oli hakeuduttava koulutusta vastaaviin töihin. Kun kerroin äidille, mihin olin päässyt töihin, hän totesi: ”nyt olet oikeassa paikassa”.
Puolen vuoden jälkeen pääsin kokoaikaiseksi aktuaariksi palkkatilastoihin. Vuoden 1981 alusta siirryin kansantalouden tilinpitoon. Työhaastattelussa kysyttiin, mikä on huoltotase.
Minulla ei ollut aavistustakaan, sopersin jotakin viennistä ja tuonnista. Siitä huolimatta minut valittiin. Ehkä se riitti, että lupasin tehdä työni.
Ensimmäinen tehtäväni oli laskea voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä. Silloin tehtiin läänitilinpitoa eli nykyisen aluetilinpidon edeltäjää. Jaoin voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen lukuja läänien kesken erilaisilla kriteereillä.
Välillä piti käyttää mielikuvitusta, koska ei ollut nykyisen kaltaisia rekisteritietoja. Kun ammattiliittojen toiminta piti jakaa läänien kesken, soittelin ja pyysin niiden sisäisiä puhelinluetteloita. Laskin niistä, missä lääneissä toimitsijoiden työpaikat sijaitsivat. Samassa suhteessa sitten jaettiin palkat ja työllisyys läänien kesken. Itse laskelmat toteutettiin Texas-merkkisillä laskimilla.
Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen jälkeen laskin muun muassa talonrakentamista, asumista ja kiinteistöpalveluita sekä ulkomaat-sektoria eli vaihtotasetta. Siihen liittyen olin vuonna 1987 pari kuukautta Suomen Pankissa tutustumassa vaihtotaseen laskentaan siellä. Samalla sain seurata ulkomaisten pääomaliikkeitten vapauttamista, millä oli oma osuutensa myöhempään lamaan.
Vuonna 1989 siirryin neljännesvuositilinpitoon eli varttiin. Pian elettiin 90-luvun alun suurta lamaa ja käänteen merkkejä seurattiin tiiviisti. Tilasto oli suurennuslasin alla. Sisäpiirisäädökset eivät olleet vielä voimassa ja tieto tulevista julkistusteksteistä kantautui aina pääministerille asti.
Vuonna 1995 tuli kutsu vuositilinpidon laskennan vetäjäksi. Siinä ohessa laskin aluksi myös kotitalouksien sektoritilejä. Vuosilaskennan vetäjänä eli laadun valvojana toiminkin sitten 20 vuotta.
Olen oppinut, että tilinpidossa on kolme tärkeää talousluokitusta: tuoteluokitus, sektoriluokitus ja toimialaluokitus ja nimenomaan tässä järjestyksessä.
Tuoteluokitus on tärkein. Se kertoo, mitä taloudessa tuotetaan ja kuinka paljon. Sitähän talous on, tavaroiden ja palveluiden tuottamista ja kuluttamista.
Sektoriluokitus ja toimialaluokitus kertovat vain, missä tuotanto tapahtuu.
Sektoriluokitus jakaa talouden päätöksentekoyksiköihin ja kertoo lähinnä, onko tuottaja yksityinen vai julkinen sektori.
Toimialaluokitus kertoo, millä toimialalla tuotanto tapahtuu.
Olen oppinut, että desimaaleilla ei ole juuri merkitystä. Useimmat tunnusluvut voitaisiin huoletta pyöristää lähimpään kokonaislukuun. Desimaalit mahtuvat virhemarginaalin sisään.
Olen oppinut, että jos jokin luku näyttää väärältä, se on myös väärä – melkein aina.
Olen oppinut, että kaikkein huonoin perustelu jollekin luvulle on sanoa, että laskentamenetelmäni tuotti tämän tuloksen.
Olen oppinut, että käypähintaiset luvut ovat kaikkein tärkeimmät.
Toki tarvitsemme tietoja bruttokansantuotteen volyymin kasvusta tai kotitalouksien reaalituloista. Mutta esimerkiksi viennin volyymikasvu ei paljon ilahduta, jos samaan aikaan vientihinnat laskevat. Olennaista on, paljonko kansantalous saa käypähintaisia vientituloja.
Ja eri toimialojen vaikutus talouden kasvuun pitäisi oikeastaan laskea käypähintaisten tietojen pohjalta, koska toimialat ovat keskenään vertailukelpoisia vain käyvin hinnoin.
Ylipäänsä taloudessa kaikki taloustoimet suoritetaan vain käyvin hinnoin. Eli kuten joku joskus tiivisti: ”Only real prices are current prices.”
Vielä toivon, että ihmiskunta ja yhteiskunta oppisivat, että talous on ihmistä varten eikä ihminen taloutta varten. Ja että oppisimme, että tuotanto ja kulutus on sopeutettava luonnon määrittämiin reunaehtoihin.
On monta hyvää syytä jäädä ajoissa eläkkeelle. Ensinnäkin, saadaan nuorille töitä, kun vanhat väistyvät.
Toiseksi, saamme ylisuuret eläkerahastomme siihen käyttöön, mihin ne on tarkoitettu eli eläkkeiden maksuun.
On myös muita syitä jäädä juuri nyt eläkkeelle. Kuntosali meni remonttiin, jumpparyhmä lopetti. Uusissa työtiloissa ei ole edes omaa työpistettä vaan se pitää etsiä joka aamu. Olen sitä mieltä, että omaa työhuonetta ei voita mikään.
Yksi elämänvaihe on nyt takana ja toinen alkamassa. Tilastoja tulen aina seuraamaan ja niitä käyttämään, ehkä tekemäänkin jossakin muodossa.
Kirjoitus on lyhennetty kansantulolaskennan asiantuntijan läksiäispuheesta Tilastokeskuksessa 1.3.2018. Olli Savela jatkaa kirjoittamista Tieto&trendit-alustalla.
Vietin vuoden työskennellen Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n palveluksessa Washington D.C:ssä. Vanhemman ekonomistin pestini oli Tilasto-osastolla Reaalisektori-yksikössä. Reaalisektorilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpitoa ja hintatilastoja.
Rekisterit mullistivat aikanaan koko tilastotuotannon. Digitalisaation myötä tieto pyritään keräämään vain kerran ja saattamaan pian kaikkien käyttöön. Onko nyt aika uudelle vallankumoukselle?
Kirjoitin elokuussa 2016 blogikirjoituksen tuotannon suhdannekuvaajan ylöspäin suuntautuvista revisioista. Nämä liittyivät erityisesti talouden suunnan käännökseen ja siihen, että pienet yritykset selvisivät taantumasta paremmin kuin suuret vientiyritykset.
Kotitalouksissa tehtävä työ on yhteiskunnallisesti merkittävää. Sen arvo vuonna 2012 oli 78,4 miljardia euroa. Palkaton kotityö ei kuitenkaan sisälly bruttokansantuotteeseen.
Kommentit